Kohta suomalaista tietotaitoa rahdataan rekkalasteittain, eikä konttien kyljessä edes lue "Nokia". Toiveajattelua, joka toivottavasti toteutuu, siinä määrin The Reap kiihottaa näköaistimia.
Housemarquen uutukaisessa palataan juurille. The Reap on räiskintäpeli, jossa yksi alus, vastassaan koko maailma, liitää läpi neljän pelialueen, tapaa mielenkiintoisia ihmisiä ja tappaa heidät. Juonena on nimittäin astua alienipalkkasoturin zworgeihin ja tuhota ihmisrotu, jotta maapallon (joka on vain pieleen mennyt tieteellinen koe) voisi jälleenasuttaa vähemmän rumilla olioilla.
Niin kaunis on maa...
The Reapiä täytyy kutsua perinteiseksi, vaikkei ihan sen kaltaista peliä olekaan aiemmin nähty. Kyseessä on isometrinen, viistosuuntaan rullaava pumpum-peli kaavoista vanhimmalla, loppuhirviöineen kaikkineen.
The Reap eroaa tusinaräiskinnöistä toteutukseltaan. Grafiikka on upean näköistä. Kaikkialle ripotellut hehkuefektit ja lens flaret yhdistettyinä maukkaisiin räjähdyksiin tekevät siitä todella kauniin. Grafiikan pyörii SVGA-tilassakin nopeuden siitä pahemmin kärsimättä, jolloin rosoisuus katoaa, mutta grafiikka muuttuu samalla sameaksi. Todennäköisesti lisäpikselit interpoloidaan viereisien pikselien väreistä, joka tapauksessa lopputulos on kuin peliä ihailisi harson läpi. Efekti ei kuitenkaan ole yhtä paha kuin arvostelun pysäytyskuvista luulisi, sillä liikkeessä grafiikka näyttää hyvin elävältä.
Vanhaa hokemaa lainatakseni, The Reap menisi täydestä kolikkopelin kuorissa, jos se ei käyttäisi latausohjelmanaan ysivitosta. Harvoinpa arcade alkaa heittovaihtoswapata ja nykiä keskein tiheimmän toiminnan. Myyntiversio todennäköisesti ei kärsi ongelmasta yhtä pahasti, sillä sen luvataan toimivan 16 megatavun koneillakin.
Ilmestyskirja Nyt
The Reapin parhaita puolia on sen suoraviivaisuus. Minkäänlaiseen kikkailuun ei ole sorruttu, ohjausnappejakin on vain kuusi. Bonuksia keräten tehostuvia aseita on viisi erilaista, niistä mieleenpainuvin käärmeen tavoin vihollisesta toiseen luikerteleva sähköspline. Vihollisissakin on käytetty mielikuvitusta. Amigan Walkerin tyyliin maastossa juoksentelee runsaasti pikku-ukkoja, jotka nopeasti muuttuvat märiksi läiskiksi.
Bonuksia jaetaan anteliaasti, joten aluksesta kasvaa hetkessä tuhokone, jonka edessä armeijat kaatuvat ja puolustukset murtuvat. Siitä on pakko vähän rutkuttaa, että räjähdyspilvet ja erikoisefektit turhan usein peittävät näkyvistä vihollisten ammukset. Oma kone alkaa savuttaa sen ollessa hajoamaisillaan, mutta savuefektiäkään ei aina huomaa, jos katse on kiinnittynyt aivan muualle. Missä vilkkuvat varoitusvalot, missä tietokoneääni visertämässä "warning: hull integrity breach?"
Musiikki on ihan hyvää, mutta ihmeellistä kyllä, ei mitenkään mieleenpainuvaa. Lisäksi musiikkia ei soiteta suoraan CD:ltä, joten äänen laatu ei ole optimaalinen, ja pelin ajoittaiset tahmimiset vaikuttavat myös audioon. Ei hyvä.
Mikään lajityyppinsä uudistaja The Reap ei missään tapauksessa ole. Jo liitukaudelta peräisin olevassa Zaxxonissa oli sama kuvakulma ja korkeuserot. The Reap on niitä pelejä, jotka viehättävät toteutuksellaan. Viiden vuoden päästä se on yhtä antiikkinen kuin Raptor on nyt, mutta nyt on nyt, ja The Reap varmasti vetoaa muihinkin kuin retrosedän hengenheimolaisiin. Rohkeasti kokeilemaan.
85
