Punakapina
Tule Marsiin! Hurja riski, hurja palkka, hurja seikkailu! Ultor-yhtymän kaivossiirtokunnassa elät kuin herran kukkarossa!
Räiskintäpeleiltä vaaditaan aina äärimmäisyyksiä: parasta mahdollista grafiikkaa, entistä jykevämpiä aseita, aina vain aggressiivisempaa toimintaa, enemmän ruumiita, räjähdyksiä ja laumoittain päälle käyviä vihollisia.
Näennäisestä yksinkertaisuudestaan huolimatta räiskintäpelit ovat genre, jota vain harvat pelintekijät oikeasti ymmärtävät. Amatöörit kuvittelevat, että riittää kun laitetaan pyssysankari juoksemaan lainakoodilla väännettyihin käytäviin ampumaan ilmat pihalle kaikesta mikä liikkuu. Hyvään räiskintäpeliin tarvitaan sielu, jokin pieni kipinä, jolla kuvaruudun silmitön riehuminen saa jonkin suuremman motiivin ja nousee silkan järjettömyyden yläpuolelle.
Ylevöityäkseen räiskintäpelin on kerrottava ihan oikea tarina ja tarjottava tapahtumille uskottava miljöö. Uskottavuus ei tarkoita väistämättä realismia. Amerikkalaiset tuntevat käsitteen "suspending disbelief", joka varsin suoraan suomennettuna tarkoittaa epäuskon unohtamista. Niin kauan kun peli kohtelee aihepiiriään totena eikä alennu kiertämään esittämiään säännönalaisuuksia, pelaaja on helppo upottaa pelin maailmaan - olkoon se sitten miten mielikuvituksellinen hyvänsä.
Kun virtuaalimaailma muuttuu silkasta kulissista oikeaksi verevin pensselinvedoin maalatuksi mikrokosmoksekseen, tarina syntyy pelin ympärille kuin itsestään. Ei tarvitse kuin vilkaista Max Paynen rappeutunutta New Yorkia, kun voi heti kuvitella sinne tarinan rikoksesta ja kostosta. Yhtä lailla Red Factionin vihamielinen Mars on päivänselvä tapahtumapaikka veriselle kaivoskapinalle.
Marsin manifesti
Harvardin paperit lensivät silppuna roskiin. Parker oli saanut tarpeekseen valmiiseen muottiin sovitetusta elämästä, johon vanhemmat ovat häntä lapsesta saakka ohjanneet. Helvettiin yliopistot ja uraputki! Ryyppyilta kaupungissa teki asian selväksi: tämä poika lähtee Marsiin!
Kaikki oli niin helppoa. Käynti Ultor-yhtymän toimistossa riitti. Ultor omisti Marsin, Ultor oli Mars. Kaivosmiehenä Marsissa, ajatella! Helppoa rahaa, jännittävää elämää, juuri sitä mistä Parker oli aina haaveillut. Jos helvetti avaisi joskus matkatoimiston Chicagossa, se varmasti ottaisi mallia Ultor-yhtymästä.
Tee tyhmyydet ensin, kadu sitten. Väistellessään Mars-sukkulan painottomuudessa kelluvia oksennuskuplia Parkerin uusi elämä ei yhtäkkiä tuntunutkaan niin houkuttelevalta. Marsin paskalta haisevasta ja syöpäläisiä kuhisevasta asuinparakista houkuttelevuus oli jo kaukana.
Marsissa kaivosmies oli Ultorin patruunoille pelkkää sakkaa, vaihdettavissa oleva ratas työläisten verellä rasvatussa kaivosoperaatiossa. Valita jostakin ja Ultorin järjestysmiehet antavat sinulle oikeasti jotakin valittamisen aihetta.
Elämä Marsissa oli halpaa. Jos et kuollut kaivosonnettomuudessa, vartijoiden pahoinpitelemänä tai päänsä sekoittaneen parakkilaisen puukottamana, sait pelätä kaivosmiesten keskuudessa leviävää kulkutautia. Ultor oli jo ajat sitten nostanut kädet pystyyn taudin edessä, muutama kymmenen taudin uhria viikossa katsottiin hallinnon papereissa jo normaaliksi poistumaksi.
Parker oli nähnyt parakeissa leviävät Punaisen kansanrintaman pamfletit. Aluksi niissä kehotettiin työnseisauksiin ja lakkoihin, mutta viime aikoina niiden sanoma on koventunut. Nyt niissä puhutaan avoimesta kapinasta ja kansannoususta Ultorin sortovaltaa vastaan. Väkivallan sanoma uppoaa kurjuuteen kyllästyneisiin mainareihin kuin betonilattiaan terotettu sängynjousi sellitoveriin. Levottomuus kaivoskombinaatissa kasvaa päivä päivältä.
Enää ei ollut kysymys siitä, puhkeaisiko kapina, vaan siitä, milloin. Parkerin onnen tuntien, se tapahtuisi juuri hänen työvuorollaan.
Koti kaukana kotoa
Red Factionissa esitetty visio Marsista vakuuttaa. Sitten System Shockien en muista nähneeni peleissä yhtä todentuntuista scifi-ympäristöä. Kaivostunneleissa on toimivaa porauskalustoa ja keskeneräisiä räjäytystöitä, parakeissa taas ruokala, makuutilat, lasaretti, käymälät ja muut olennaiset asiat.
Tekijät ovat nähneet paljon vaivaa tällaisten pienten, pelin etenemisen kannalta täysin yhdentekevien ympäristöjen luontiin. Vaikka Red Factionissa pohjimmiltaan edetään aivan yhtä lineaarisesti kuin muissakin räiskintäpeleissä, kunnianhimoinen kenttäsuunnittelu vie kummasti huomiota pois putkessa juoksemisesta.
Kekseliäästi Red Factionin maailmaan on ripoteltu sangen runsaasti siviilejä, etenkin Ultorin hallintotiloja esittäviin kenttiin. Pakoon juoksevat siviilit ovat oiva muistutus siitä, että Marsissa asuu muitakin kuin sadistisia vartijoita ja hampaisiin asti aseistautuneita Ultorin palkkasotureita. Kiehtovasti Red Faction ei rankaise Ultorin henkilökuntaa teloittavaa pelaajaa. Rapatessa roiskuu ja vallankumous vaatii veronsa.
Toiminta on suoraviivaista eikä sitä turhan päiten katkota keinotekoisilla ongelmanratkonnoilla. Aivan pelkkää räiskintää Red Faction ei kuitenkaan ole. Muutamassa kohdassa heitetään hiiviskelyvaihde silmään, kun Parker soluttautuu siviilipukeissa Ultorin ytimeen.
Hiiviskelyn lisäksi pelillä on tarjota muutakin erikoista: ajoneuvot. Nämä muun muassa rynnäkkövaunuilla, jeepeillä ja hävittäjäkoneilla rymisteltävät ajokohtaukset ovat pelin ehdottomia kohokohtia. Sorretusta tulee sortaja, kun vartijat pistävät kauhuissaan jalat alle päälle jyrisevän tankin tieltä.
Red Factionin tarina etenee sikäli hauskasti omaa tahtiaan, että pelaajan on aika mahdotonta ennakoida pelin päättymistä. Pari mehukasta valeloppua jättävät pelaajan varpailleen ja kun päätösmetreille viimein päästään, loppuratkaisu virkistää erilaisuudessaan.
Paikat rikki
Red Factionin mainospuheissa on tehty ehkä liiankin suuri numero pelin teknisestä keksinnöstä, ympäristöjen tuhoamisen mahdollistavasta Geo-Modista. Pintojen tuhoutuminen on jätetty vähän puolitiehen. Ensinnäkin osa seinistä on pinnoitettu tuhoutumattomalla metallilla, jolloin niitä ei saa hajalle vaikka ampuisi tuomiopäivään asti. Toiseksi näkyvää jälkeä saa tehtyä vain singolla ja räjähdyspanoksilla. Muut aseet jättävät seiniin pelkkiä luodinreikiä, mikä oikeastaan tekee koko Geo-Modin niin huomaamattomaksi. Vihollisia on huomattavasti helpompi rankaista rynnäkkökiväärillä kuin kömpelöllä singolla.
Silloin harvoin kun Geo-Mod pääsee oikeuksiinsa ja muuria alkaa sortua, jälki vakuuttaa. Sinkosodan jäljiltä taistelutanner todella näyttää juuri siltä. Sinko jää yleensä käyttämättä jo siksi, että pelin muut aseet ovat niin tylyn näköisiä ja kuuloisia, että niillä ampuisi jo silkasta ampumisen ilosta.
Aseet eivät omaperäisyydellä juhli, mutta niissä on sitäkin enemmän munaa. Aseisiin on selvästi haettu mallit nykypäivästä ja lisätty päälle hyvällä maulla pientä scifi-lisää.
Kolmen laukauksen purskeita syöksevä rynsesteri näyttää jäljellä olevat patruunat punaiselta digitaalinäytöltä kuin Aliensissa. Saksalaisen konepistoolin näköinen itsepuolustusväline jakaa oikeutta kahdesta vaihdinvalintaisesta rinnakkaislippaasta, joista pienempi vetää sisäänsä 12-millisiä peruspatruunoita ja suurempi panssarinläpäiseviä viisviiskutosia. Äärettömän tarkka kiikaritähtäimellä varustettu puoliautomaattinen kivääri jakaa kerrasta poikki kuolemaa luokkavihollisille niin tiuhaan tahtiin kuin pelaaja vain pystyy tulitusnäppäintään kliksuttelemaan.
Vähän enemmän scifiä tarjoaa seinät läpäisevä raidetykki, joka on esteiden taakse näkevän lämpökameransa ansiosta verraton ase ensi-iskuun.
Jos Red Factionille voisi antaa pisteet pelkästään aseista, kiskaisisin suoralta kädeltä täydet sata pinnaa.
Parker ja Payne
Tekijätiimi Volitionin aikaisempia aikaansaannoksia olivat kaksi erinomaista Freespace-avaruussimua sekä mukiinmenevä fantasiapeli Summoner. Red Factionilla Volition viimeistään osoittaa, etteivät Freespacet olleet pelkkää sattumaa ja vahvistaa asemaansa yhtenä tämän hetken etevimmistä pelistudioista.
Niin toteutukseltaan virheettömiä kuin olivat, Freespacejen vahvuus piili Volitionin niihin luomassa kiehtovassa maailmassa ja tarinassa. Samaa vahvuutta on hyödynnetty myös Red Factionissa, jonka Mars vetää vertoja Half-Lifen legendaariselle Black Mesa -laitokselle.
On jännittävää, kuinka räiskintäpelaajat ovat nyt saaneet aivan peräjälkeen kaksi huippuluokan peliä, Max Paynen ja Red Factionin. Molemmat ovat niin hyviä, että olisi suorastaan keinotekoista laittaa niitä paremmuusjärjestykseen. On silkka makuasia, tykkääkö enemmän Maxin noir-henkisestä kostoretkestä New Yorkin kaduilla vai Red Factionin rankasta scifi-trilleristä Marsin punaisessa helvetissä.
Olkaa tyytyväisiä ja nauttikaa molemmista!
91