Jos pelin takana on Dan Gallagher, mies, joka on tullut tutuksi futuristisilla 3D-peleillään Voyager ja Infestation, ja julkaisijana Psygnosis, tuloksena on _ moottoriurheilusimulaatio. Lähinnä toimintapeleistään tunnettu pöllöfirma aukoo uusia uria siirtymällä ratamoottoripyöräilyn (RR) pariin. Tiedättehän, nuo monisataakuutioiset hirmut sekä kuskit, joilla osalla on luissaan enemmän metallia kuin Terminatorilla.
Kevyt vaihtoehto
Psygnosis antaa pelaajalle vain yhden moottoripyörän, jota ei voi lainkaan kustomoida. Myös moottorin iskutilavuus on jätetty pimentoon, veikkaamme 500-kuutioista. Mikäs se tämmöinen simu on? Jo valintaruudun taustakuvasta kuitenkin valkenee, että Red Zone ei ole maailman vakavamielisin simulaatio ratamoottoripyöräilyn hurmasta.
Vakava tai ei, tarjolla ovat kaikki moottoriurheilupeleistä tutut klassiset toimintavaihtoehdot: vaihteistotyypin valitseminen, ajomuodon valinta harjoittelun, yhden radan kilpailun sekä Grand Prix -kiertueen välillä, ja kierrosmäärän asettaminen. Pedantit moottoripyöräurheilun seuraajat repinevät hiuksia, sillä radat eivät vastaa autenttisia Road Racing -ratoja, vaan ovat tuttuja F1-ratoja.
Polvet asfaltissa
Joko näppäimistö, joystick tai hiiri simuloivat moottoripyörän ohjausta. Pienenä vihjeenä kerrottakoon, että kaksi ensimmäistä kannattaa jättää omaan arvoonsa. Hiiriohjauksen herkkyys on mahdollista säätää mieleisekseen. Jos omat kyvyt eivät riitä, voi vastustajien tason niin ikään asettaa. Palikkatasolla kilpakumppanit tuntuvat taluttavan ajokkejaan.
Vektorigrafiikan tasoon voi vaikuttaa peräti kymmenellä eri muuttujalla, joita ovat muun muassa ylimääräiset radanvierusobjektit, pilvet ja radan näkyvyys syvyyssuunnassa. Maksimidetaljitasolla vektorit ovat kivan näköisiä, eivätkä ole liikkeessäkään täysin toivottomia. Pelattavimmillaan peli on kuitenkin NTSC-ruudulla ylimääräinen tilpehööri pois kytkettyinä, jolloin rata vilistää kohtalaisella ketteryydellä ja nopeudella.
Vaihtoehtoiset taustapeilit, ratakartta sekä pyöränkallistuskulmamittari auttavat ajosuoritusta. Menoa on myös mahdollista ihailla eri kamerakulmista ja kuskin pääkin kiertyy 180-astetta ympäri kohdatakseen takana tuuppivan visiiristä visiiriin.
Muihin kilpailijoihin ja reunaesteisiin törmääminen ei kuulu moottoripyörän hyvinvointiin. Varikolla vauriot korjautuvat mystisesti muutamassa sekunnissa. Maaliin tultua näytetään pitkä otos omaa ajoa "helikopterista".
Pintaliitoa
Varsinaisia kilpailumuotoja on vain 10 osakilpailun MM-kiertue. Siinä olisikin tarpeeksi, ellei peli olisi niin pinnallinen: ajetaan aika-ajo ja yritetään sijoittua mahdollisimman hyvin. Ei kerta kaikkiaan muuta. Vain osakilpailu toisensa jälkeen. Mikä on pelaajan palkinto? Typerästi ylikorostettu "koominen" kuva äijänkuvatuksesta, jonka irvistyksen aste riippuu sijoituksesta. Maailmanmestaruuttakin juhlitaan niin mahtavasti, että ihan itkettää.
Realismista ei voi pahemmin puhua: miltä moottoripyörä oikeasti näyttäisi, kun törmätään seinään 300 kilometrin tuntivauhdilla, kuskista puhumattakaan? Red Zonessa tuloksena on muutaman prosentin vaurio. Onhan se mukavampaa pelaajalle, mutta ei opeta varovaisuutta. Kaiken lisäksi kilpakumppaneita tuntuu ympäröivän suojakenttä. Vaikka välimatkaa näyttää olevan toiseen ajajaan runsaasti, pyörä kolisee ja kipinät lentelevät. Ohjelma jopa laskee ajon aikana muille kuskeille aiheutetut vaaratilanteet _ positiivisessä mielessä. Tosi hauskaa.
Actionpuoli on teknisesti kohdallaan, mutta pelin raamit ovat heppoiset. Red Zonen heikkous piilee siinä, että siitä on yritetty luoda "kaikille sopiva" ja epäonnistuttu. Moottoripyöräsimulaatiolta odottaisi enemmän kuin tekohauskaa huumorin tynkää ja epärealismia. Silti Red Zone on kierroksen edellä ainoaa varteenotettavaa kilpakumppaniaan, Gremlinin Team Suzukia, jos unohtaa, että peli on olevinaan ratamoottoripyöräilyä.
79
