RedCard (PS2) – Erilainen näkökulma

Onko jalkapallo mielestäsi pohjattoman tylsää? Kaipaatko tyylipuhdasta arcade-näkökulmaa, vauhtia ja vaarallisia tilanteita? Ole iloinen, RedCard täyttää toiveesi.

Niille, joiden makuun jalkapallo, tuo nurmikenttien shakiksikin kutsuttu jalojen miesten hieno harrastus on liian vaikeaselkoista, tapahtumaköyhää ja hidastempoista (keskittymishäiriöiset, amerikkalaiset?), Midwayllä on iloista kerrottavaa. Jo aiemmin arcadisoidut jenkkifutis ja jääkiekko saavat seurakseen kuningas jalkapallon.

Vajaa puolet pelaajista, menkää pois. Säännöt ulos. Taktiikat, turhaa hapatusta. Supervoimat, hillitön vauhti ja roisi veretön väkivalta, tulkaa sisään ja sulkekaa ovi perässänne. Siinä lyhykäisyydessään muutosprosessi, jonka laji on Midwayn kolikkopelimäisyyttä tihkuvissa käsissä kokenut.

Ennen MM-lopputurnaukseen pääsyä maailma täytyy valloittaa karsinnoissa, joissa vastaan asettuu maajoukkueiden lisäksi epähauskoja fantasiajoukkueita kuten delfiineitten all-stars. Vaikka sisältö ei aivan vastaa todellisuutta, se ei estä rahastamasta MM-kisateemalla. Kaksinpeliä varten on ystävyysottelu ja vapaasti kustomoitava turnaus.

RedCardissa on mukana rapiat 50 kansainvälistä joukkuetta ja näillä "oikeat" pelaajat taistelemassa maineesta, kunniasta ja komeasta pokaalista. Ilmeisesti FIFA:n lisenssin saa kuka ja mihin tahansa, mikä pikkuisen ihmetyttää. Jos itse olisin huippujalkapalloilija, en välttämättä haluaisi nähdä itseäni digitaalimuodossa hakkaamassa vastustajaa kuin vierasta sikaa.

Polvea naamaan

Teknisesti RedCard edustaa tasoa, jolle suuri osa PS2-peleistä tuntuu viime aikoina jämähtäneen. Sitä ei voi haukkua rumaksi, muttei toisaalta kehua erityisen kauniiksikaan. Ääniefektit ovat mukavan jykeviä, selostus kauheaa ja täysin tarpeetonta.

Johtuen sääntöjen heittämisestä romukoppaan meininki kentällä on kaaoottista. Kolme erilaista taklausta, rumasta tuuppauksesta julman kantapäät edellä liukutaklauksen kautta ilkeään pääpuskuun takaavat, ettei pallo pysy kovin kauan samalla miehellä eikä peli muistuta jalkapalloa nimeksikään. Kumivormut päälle, jalkapallo teräskuulaksi ja a vot - meillä on käsissämme keskimääräinen Speedball-wannabe.

Boost-mittarin täytyttyä taklauksiin saa vielä lisää voimaa, jonka tuloksena pelaajat saattavat jäädä kentälle rötköttämään ties kuinka pitkäksi aikaa. Kukaan ei loukkaannu eikä kuole, mikä on hyvä, koska vaihtopelaajia ei ole.

Boostaamalla laukauksetkin saavat lisäpuhtia, joskus niin paljon, että ne saattelevat pallon lisäksi maalivahdinkin verkon perukoille. Erikoisliikkeitä siivittää sinänsä tyylikäs, mutta puhkikulunut Matrix-pyöräytys-hidastusefekti. Ilman spesiaaleja pallon toimittaminen maaliin on vaikeaa. Laukauksia ei voi tähdätä ja ne päätyvät säännönmukaisesti veskarin hyppysiin.

Kontrollit ovat kokonaisuutena sujuvan pelkistetyt. Toimivat kontrollit eivät kuitenkaan auta, koska kaikki ottelut ovat toistensa kaltaisia ja puudutus iskee nopeasti ja voimakkaammin kuin isoinkaan taklaus. Pelihallissa tähän voisi oudossa mielentilassa euron tai pari työntääkin, mutta kotiin saakka kantaminen vaatisi jo astetta vakavampaa mielenhäiriötä.

68