Kuka minä olen?
Vähemmästäkin kimpaantuu, jos ensin viedään muisti ja sitten nakataan vielä vankilaan. Tervetuloa lomamatkalle Ranskaan!
Joskus käy niin, että aamulla silmät avatessaan kaikki on utuista: missä on, kuka on ja mitä tuli tehtyä. Kauhean moni tuskin kuitenkaan on herännyt suljetusta arkusta keskellä likaista jokea, samalla, kun hyvää huomenta on toivottamassa lauma hulluja, jotka voisivat olla Bioshockien splicereiden parhaita frendejä.
Muistinmenetys on laiskan käsikirjoittajan paras kaveri, mutta Remember Me osaa hyödyntää sitä muutenkin kuin turvallisen perusjännän aloituksen verran. Muisti ja muistaminen ovat koko pelin pääteemoja. Koska Remember Me sijoittuu tulevaisuuteen (vuoteen 2084 – niin, mikäköhän viittaus tähän on kätketty?), asiat ovat tietenkin vähemmän ruusuisesti. Valvontayhteiskunnassa kaikilla on kivaa, kun isobroidi päättää, mitä kannattaa tietää ja muistaa. Faustinen teknologia ja huumeet yltävät sinne, minne lain koura ei.
Neo-Pariisin rupisimmalta slummialueelta itsensä kokoava Nilin ei kauaa ehdi ihmetellä tilannettaan, kun paikalliset kapinalliset ovat jo ottamassa yhteyttä. Ei muuta kuin hirmuvaltaa kaatamaan!
Hyppelyä dystopiassa
Remember Miin taustatarina ei varsinaisesti häikäise tuoreudellaan, eikä sitä myöskään tee mätkintää ja kiipeilyä sekoitteleva toimintaseikkailumaisuus. Nilin kapuaa pitkin seiniä, hyppelee talojen katoilla ja pakenee sortuvia rakenteita kuin voimiensa tunnossa oleva Nathan Drake. Ja tiukasti ohjatussa putkessa, totta kai. QTE:t taitavat sentään olla luojan kiitos pannassa.
Perinteistä pelimekaniikkaa ei tosin aluksi huomaa pahemmin ihmetellä, kun kaiken huomion vie sykähdyttävä tulevaisuudenkuvaus. Uusi Pariisi vaikuttaa heti paikalta, jota tekisi mieli tutkia enemmän. Rautaromun ja kuoleman täyttämästä laitakaupungista siirrytään sulavasti yltiörikkaiden ylellisille kauppakaduille ja lähdetään etenemään pitkin jylhien pilvenpiirtäjien seinämiä. Svengailu urbaanissa maisemassa sujuu vaivattomasti, Nilin tottelee ohjausta hyvin.
Maailman visuaalinen ilme on toteutettu huolella vaatemuotia ja seinille läntättyjä julisteita myöten. Yleisvaikutelma on erikoinen, sillä kaikki design on sopivan vierasta. Huipputeknologia limittyy saumattomasti paikoin rappeutuneeseen, paikoin yltiösiistiin katukuvaan. Pidin erityisesti siitä, miten HUD-elementit (”paina tätä nappia”) on saatu saumattomaksi, jopa näyttäväksi osaksi maailmaa.
Pelistä lupaillaan tarinavetoista elämystä, mutta juonessa edettiin harmittavan vähän. Perusidea muistivarkauksista ja liikaa valtaa nauttivista nukkemestareista toimii kyllä kuin junan vessa, muuten demopätkä herätti ristiriitaisia tunteita. Ihmiset puhuvat välillä kuin lukisivat huonosti kirjoitettua poliittista manifestia, eikä ääninäyttelyn taso varsinaisesti luo tunnelmaa. Saa nähdä.
Turpasaunalabra
Aina vastaantulija ei jaksa kuunnella järkipuhetta, vaan käy suoraa päätä päälle. Tällöin Remember Me kuoriutuu seikkailukaavustaan ja vetää päälleen mätkijän kehäbokserit. Nathan Drake vaihtuu Batmaniin.
Nujakat ovat ajoituksen ja valppauden piirileikkiä. Tarkkaile ympäristöä, paina väistönappia ajoissa ja tarjoile komboa naamaan. Toista. Sutjakkaa, toimivaa, virtaviivaista.
Pelin oma erikoisuus piilee hienosti nimetyssä kombolaboratoriossa. Nilinin muisti palautuu hiljalleen, samoin taistelutaidot. Pikku hiljaa avautuu lisää liikkeitä ja liikesarjoja, ja mikä parasta, komboja pääsee rakentelemaan itse, esimerkiksi alussa komboihin pystyi valikoimaan ekstravahvoja, terveyttä palauttavia ja erikoiskykyjä avaavia iskuja. Sarjoja voi myös kustomoida suht vapaasti, joten siitä vaan liikkeet vaihtoon, jos alkaa kyllästyttää.
Mätkintä on viihdyttävää, mutta ainakin alkupuolella vielä kovin helppoa. Kunhan haastetta ja vaihtelua saadaan pelin kuluessa riittävästi lisää, näytän mätkeelle vihreää valoa.
Samaa ei voi sanoa Gears of Wareista karanneista superörkeistä, jotka örisevät ja murisevat ja näyttävät niin helkkarin noloilta, että järki lähtee. Onneksi suurin osa kohtaamistani vastustajista oli turvallisuuspoliisien kaltaista normisettiä, mutta jo pari muskelimasaa riitti tyylirikkoon.
Kadonnutta aikaa muuttamassa
Toki Remember Me pitää sisällään myös yhden Ihan Oman Innovaation. Tietyissä kohdissa Nilin sukeltaa toisen ihmisen muistin sisään ja peukaloi sitä omien tarkoitusperiensä mukaan.
Näin se käy: Ensin katsotaan tiettyä muistoa esittelevä välianimaatio, sitten kelataan sitä va-ro-vai-ses-ti taaksepäin ja etsitään kohtia, joita manipuloida ja siten vaikuttaa tapahtumien kulkuun. Mitä esimerkiksi tapahtuu, jos lääkäri työntää potilaan käsivarteen väärän ruiskeen? Kokeile ja katso!.
Käytännön toteutus on tietysti kunnianhimoiselta kuulostavaa ideaa yksinkertaisempi. Kokemassani yhdessä muistiremiksauksessa oli parin minuutin pätkä, johon oli kätketty 4–5 vaikutusmahdollisuutta. Siinä ei kauaa nokka tuhissut, kun keksin, mitä tehdä, mutta hauskaa oli koko lyhyen kohtauksen ajan. Ajan kululla leikkiminen kutkuttaa, kun väärätkin valinnat johtavat jonkinlaisiin tuloksiin.
Muistojen manipuloinnissa ei huoleta etukäteen mikään muu kuin se, että pressitiedotteen mukaan kohtia tulee valmiissa pelissä olemaan vaivaiset neljä! Kummaa... Toivottavasti loput ovat pidempiä kuin ensimmäinen, muuten koko pelin makein feature jätetään kunnolla hyödyntämättä.
Ikimuistoinen vai unohdettava?
Sain pelata parin tunnin pätkän pelin alusta, minkä perusteella Remember Me vaikuttaa peruspätevältä toimintaseikkailulta, jossa on vähän nähdyn oloinen pelattavuus, mutta omaleimainen maailma, jossa samoilla. Tuskin tästä vuoden peliä tulee, mutta sopivan eriskummallinen kokemus kumminkin.
Eniten riippuu siitä, piteleekö loppupeli yhtä paljon kädestä kuin alkupuoli. Vedin session aikana kunnon tutoriaaliöverit, sillä jokainen mahdollinen asia pohjustettiin kaiken selittävillä tekstilaatikoilla. Tappelun uskon kyllä kehittyvän hiljalleen monipuolisemmaksi, mutta seikkailupuoli on astetta suurempi kysymysmerkki. Kaikki on niin lineaarista kuin olla voi ja hyppelyä avitetaan vielä Tänne!-tyylisillä opasteilla. Toivon todella, että ne saa lopullisesta versiosta pois niin halutessaan. Äh, miksei kukaan ole vieläkään keksinyt matkia Mirror’s Edgen taivaallista parkouria?
Toinen huolenaihe on kässäri, se kun on tarinaan nojaavalle elämykselle vähä niinqu tärkeä juttu. Remember Me kovasti yrittää tarjota jonkinlaista yhteiskuntakritiikkiä Albert Camus -lainauksineen, mutta ainakaan dialogien laatu ei luvannut kovin ihmeellisiä asioita. Toivottavasti pääjuonessa riittää puhtia, potentiaalia nimittäin löytyy.
Kitinästä huolimatta harmitti, kun ruutu feidasi mustaan ja previkka päättyi. Vähän jännittää, mutta pidän varovasti peukkuja kehittäjien puolesta. Apupyörät hus helvettiin ja tarinankerrontaan vauhtia, niin saatan hyvinkin muistaa pelikaupan setää tahi tätiä, kun Remember Me kesän aikana laskeutuu keskuuteemme.
Aleksandr Manzos
Dontnod Entertainment / Capcom
PC, PS3, Xbox 360
Ilmestyy kesäkuussa
