Illuusio ystävällistä espanjalaisista hävisi yhtä nopeasti kuin oikea käteni, kun senor Zombie tarjosi tapaksien asemasta moottorisahan teräketjua.
Resident Evil 4 hurmasi ja pelotti ensin GameCubella, sitten PS2:llla. Nyt Capcomin uusklassikko tarjoaa myös meille PC-miehille haastavia puzzleja ja raastavaa kauhua koko silmän täydeltä.
Haastava puzzle tunnetaan nyt nimellä "kontrollit" ja vielä vähän aikaa sitten raastava kauhu syntyi edellisen sukupolven konsoligrafiikan suorasta porttauksesta. Resident Evil 4:ssä pelikulttuurit kohtaavat niin että veri lentää: arvosteluiden mukaan konsolilla Resident Evil 4 on parasta pelaamista koskaan, mutta PC:llä kauhea veltosti käännetty klöntti. Se selittänee, miksi arvostelukappaletta ei varsinaisesti tyrkytetty, vaan haimme sen lopulta kaupan hyllyltä. Onneksi, sillä viiveen aikana rumasta ankanpoikasesta kasvoi ylväs joutsen.
Taideosastomme oli jo taittanut Resident Evil 4 -arvostelusta version, jossa haukuin grafiikkaa melko laillakin ja täysin aiheesta: siitä puuttuivat muun muassa efektit kuten sade, sumu ja heijastukset sekä valaistusefektit käytännössä kokonaan, aina varjoja myöten. Resident Evil 4:n PC-versio näytti siltä, että peliä olisi pelattu huonolla PS2-emulaattorilla.
Sitten ilmestyi päivitys, joka ei tehnyt sen kummempaa kuin korjasi grafiikan uusiksi, ja peli oli nyt karkeasti kymmenen kertaa paremman näköinen. Ei vieläkään PC-pelaamisen kauneinta kärkeä, mutta enemmän kuin riittävän hyvän näköinen. Ei kun taitto auki, teksti korjaukseen ja vauhdilla uutta kuvitusta kaappaamaan. Onneksi tallensin useampaan kuin yhteen kohtaan.
Tekniikan maailma
Tietsikkamiehelle Ressussa on paljon ylimääräistä nieltävää. Jo suoraan padista näppäimistölle potkaistu kankea kontrollisysteemi vetää hiirinäppispelaajan mittarit reunaan. Sivuaskelta ei käsittämättömästi ole, ja bonuksena kontrollit tunnetaan salanimillä, joten Evil 4:n lukuisten rämpytä nappia yksi ja kolme tai kuole! -tyyppisten minipelien kohdalla sanoin sekä jukra että hemmetin hemmetti.
Onneksi olen Microsoftin Xbox 360 -padin onnellinen omistaja, ja se auttaa merkittävästi pelikokemusta. Yllättäen pelistä puuttuu konsoliräiskintöjen kivijalka eli Kuolontähden kokoinen osumakupla, mutta jokaiseen aseeseen pultattu lasertähtäin tekee ammuskelusta täysin toimivaa.
Padittomien iloksi hakkereiden tekemällä hiiritähtäyksellä pelaaminen sujuu ainakin melko mukavasti, mutta päivitys ei toimi kuin suojauksista puretun pelin kanssa, joten sen käytöstä joutuu eliniäksi vankileiri Saarelaan. Rikollisten iloksi patsi löytyy Pelit.fistä. Eläköön kapina!
Päivitetty Resident Evil 4 kestää katsomista ja näyttää noin pari vuotta vanhalta peliltä, mikä on selkeä parannus ykkösversion kymmenen vuoden takaiseen tasoon. Hahmojen animoinnissa ei ole moittimista, se on hyvää ja sitä on paljon. Myönnän ensimmäisen luokan Rautanikon siitä, että viholliset reagoivat hienosti osumakohtien mukaan. Esimerkiksi osuma jalkaan saa kohteen muksahtamaan turvalleen. Ja vaikka Mythbusters sen valheeksi todisti, pelissä mojovan osuman pitää lennättää vihollinen voltilla taakse.
Mutta se tunnelma, Niko, se tunnelma!
Pari tuntia väännettyäni totuin sekä kontrolleihin että alkuperäiseen grafiikkaan. Olisiko nyt sen tunnelman vuoro? Resident Evil 4 on survival horror -peli, ja minulle siitä jää käteen vain survival. Vaikka kuinka pimeässä pelasin, ihokarvat eivät juuri värisseet.
Leon S. Kennedy, entinen poliisi, etsii oudosta pikkukylästä ketäpäs muuta kuin Yhdysvaltain presidentin kaapattua tytärtä Ashleya ja taistelee rauniokylän zombahtavia asukkeja vastaan, lukien juonta sieltä täältä löytyvistä lappusista, joissa se väännetään rautalangasta. Ressun tunnelma on kirjaimellisesti kuin Stuart Gordonin Espanjassa filmaamissa halpiskauhuelokuvissa (etenkin Dagon), varsinkin kun apaattiset, zombeja muistuttavat kyläläiset jopa haastavat espanjaa.
Peli etenee kapeassa putkessa ja tiukan lineaarisesti. Se on edeltäjiään selkeämmin räiskintäpeli, mutta piristää menoa kevyillä puzzleilla ja ymmärtää rytmityksen päälle. Välillä taistellaan kuin viimeistä päivää, välillä tutkitaan ja ratkotaan puzzleja. Eri aseita ostellaan ja päivitetään, ammusten loputtua huidotaan veitsellä ja monolla, ja aina välillä reipas pomotaistelu, jolla on kyllä tapana kestää vähän liian kauan, antaa parisuhteeseen uutta potkua.
Ashley löytyy aika äkkiä ja hänet täytyy pitää hengissä. Jos Ashley vangitaan ja kannetaan pois, peli päättyy. Siksi Leon komentaa häntä kuin koiraa: "Seuraa! Paikka!" Aseettomalla Ashleyllä on myös oma 15 minuuttia kuuluisuuttaan pelin loppupuolella, ja pääkaksikon lisäksi muitakin hahmoja löytyy pelattavaksi.
Kauhu oli nilkoissa mutta tunnelma katossa, kun Leon taistelee rappeutuneissa kylissä päälle hönkivää peruspopulaatiota vastaan. Edes Romeron zombikeiton maustaminen The Thing -kokkareilla ei vie tehoa pois, ja varsinkin laumana arkiset maalaiset ovat hieno vastus. Satunnaisesti vastaan juokseva moottorisahamies voi kyllä olla 70-lukua, mutta sen pelottavuus on ohjelmoitu geeneihin.
Kun kylästä päästään pois, tuntuu kuin peli vaihtuisi, sillä senor Salazarin kotilinnaympäristö ja latinaa mumisevat kaapukulttilaiset vääntävät kauhumittarin nollille. Turhan tyylivaihdoksen ja pöntön juonen lisäksi japanilaista perustyylittömyyttä edustavat normaalit metroseksuaalit sankaripojat. Eikä unohdeta Hunnigania, japsipeleissä pakolliseen taskuvideokommunikaattoriin soittelevaa aputyttöä, joka immersiota potkien lähettää jopa pelimanuaaleja, jos kauhealta dialogilta ehtii.
Peli ennen shadereita
Jo ennen kauneusleikkausta ihmettelin yhtä juttua, mikä liittyy PC-version saamiin haukkuihin. Selittäkää minulle, miten käytännössä täysin identtinen peli muuttuu kohdealustan mukaan noin paljon? Kumpikohan muuttaa pelikokemusta enemmän: tv:n iso kuva ja lempeä antialiasointi vai typerä PC-elitismi? Äänestän jälkimmäistä: aluksi ivasin ja mollasin rumaa peliä kuten PC-aktivistin kuuluukin, ja yhtäkkiä tajusin jotain.
Grafiikka ei vieläkään ole parasta nykypäivää, kontrollit ovat sekä alkeelliset että kankeat, ja juoni huonolla tavalla japanilainen, mutta Resident Evil 4 on aivan hemmetin viihdyttävä pelipaketti, samanlainen huima kummitusjuna-ajelu kuin Half-Life 2. Pelissä ei ole tylsiä hetkiä, ja tilanteenkin saa tallennettua aivan riittävän usein. Mitä enemmän pelasin, sen enemmän pidin, ja kun pelinkesto on tarpeeksi pitkä, niin lopulta pidin pirusti enemmän kuin suurimmasta osasta näyttäviä, sulavia PC-räiskintöjä.
Ruma-Ressu vaati ehkä liian avaraa mieltä tyypilliselle PC-pelaajalle, mutta päivityksen jälkeistä nätti-Resident Evil nelkkua pitäisin aika lailla oleellisena ostoksena jokaiselle, joka omistaa PC-padin. Ja ainakin ennen Wii-versiota kehtaan väittää, että ennen halveksittu PC-versio on nyt Resident Evil 4 -versioista kaunein ja paras. Revi siitä, H.C. Andersen!
89
