Resident Evil Code: Veronica X (PS2) – Virustehtaan tyttö

Resident Evileiden tuottaja Shinji Mikami on peliteollisuuden Aki Kaurismäki. Shinjin pelit toistavat samaa kaavaa uudelleen ja uudelleen, mutta toistosta huolimatta kauhupelien synkkä perusvire jaksaa viehättää.

Capcomin Resident Evilit ovat luoneet oman kauhuseikkailugenren, joka ammentaa ideansa Infogramesin Alone in the Dark -seikkailuista ja Romeron zombielokuvista. Pelit ovat aina yhdistäneet onnistuneesti seikkailupelin zombikauhuun, jonka shokkiefektit säikäyttävät vähintään kerran.

Ensimmäinen säpsäyttäjä on Resident Evilin yli 400 markan hinta. Jostain käsittämättömästä syystä Capcom halusi Resident Evil Code: Veronica X:n olevan markkinoiden kallein peli. Hinta hillitsee ostohaluja, vaikka kyytipojaksi saa Devil May Cry -demo-CD:n.

Code Veronica X on Resident Evil -sarjan neljäs osa, mutta ajallisesti sen tapahtumat sijoittuvat Resident Evil 2:n loppuun. Claire Redfield jatkaa jo ykkösosassa kateissa olleen Chris-veljensä etsimistä Umbrella-yhtiön kätköistä. Claire jää kiinni firman tiloissa hiippaillessaan ja neito heitetään tyrmään, josta hän vapautuu vasta Umbrellan kilpailijan hyökättyä saarelle. Iskussa vapautuu tuhoisa virus, joka muuttaa kaikki laboratoriosaaren asukkaat verenhimoisiksi zombeiksi.

Alkuasetelman jälkeen juonen tehtävänä on vain potkia pelaajaa eteenpäin ja paljastaa minne seuraavaksi pitää mennä. Tarina etenee välianimaatioissa, joita komeampia nähdään vasta Final Fantasy X:ssä.

Taikalaatikot

Veronica yhdistää toiminnan yksinkertaisiin puzzleihin. Eteneminen ei ole suoraviivaista räiskintää vaan pelaajan on jatkuvasti päätettävä, milloin kannattaa taistella ja milloin on vetäydyttävä etsimään parempia aseita. Puolipakolliset pakenemiset sopivat kokonaisuuteen hyvin, sillä pelaajan pitääkin pelätä zombiarmeijaa.

Yleisilme riippuu valitusta vaikeustasosta, sillä kolmososan tapaan helpoimmalla vaikeustasolla saa aloitusaseekseen singon, kun muilla on tyydyttävä veitseen. Lepsuimmalla vaihtoehdolla peli on täysverinen splätteri, jossa zombiparat sinkoilevat.

Pelin pähkinät ovat varsin yksinkertaisia. Yleensä ratkaisut ovat ylihelppoja napin painamisia tai sitten vastaukseen annetaan selkeä vihje esimerkiksi edellisessä välianimaatiossa. Ongelmat muistuttavat perinteisiä seikkailupelejä siinä, että valtaosa ratkaisuista vaatii tietyn esineen käyttämistä jossakin laitteessa.

Resident Evilin kankea ohjaustapa ei ole koskaan ollut mikään suosikkini, sillä ensin paikallaan kääntyminen ja vasta sitten eteneminen on toimiva tapa vain tankin ohjaamiseen. Vaikka Claire osaakin tehdä napista täyskäännöksen ja kääntyä automaattisesti kohti lähintä vihollista, toiminnallisempien Onimushan tai Devil May Cryn suoraviivainen ohjaus parantaisivat Resident Eviliä.

Inventaariosysteemi on aikaisemmista osista tuttu. Kaikki tavarat tungetaan pieneen reppuun, johon ei mahdu kuin murto-osa tarpeellisesta. Ylimääräiset roinat voi säilöä siellä täällä oleviin arkkuihin, jotka automaattisesti teleporttaavat sisältönsä kaikkiin muihinkin laatikoihin. Lentokentällä arkkuun laitetun pistoolin voi ottaa pois laboratorion säilytyslokerosta. Tallentaa voi ainoastaan kirjoituskoneiden luona ja silloinkin vain, jos mukana on mustenauha.

Vielä ärsyttävämpänä piirteenä täyteen reppuun ei voi ottaa vasta löydettyä Zombisurma 2000:tta, jos repussa on yksikin pähkinä liikaa. Tavaroita ei voi laskea maahan vaan repusta on joko käytettävä esimerkiksi parannuslääke, jotta yksi säilytyspaikka vapautuu tai ravattava lähimmälle laatikolle tyhjentämään reppua. Inventaarion kanssa temppuilu on suurin yksittäinen heikkous eikä muuta selkeää vikaa ole.

Elokuvakamera

Äänet ovat hienot. Kolinat ja kolahdukset kuuluvat kauhupelien vakiovarustukseen, parissa kohtaa äkkinäinen räsähdys onnistuu säpsäyttämään. Ainoastaan zombien astmainen ähinä ja ylinäytellyt ääniosat eivät sovi kokonaisuuteen.

Animaatio ei ole järin sulavaa, sillä Claire liikkuu jäykästi. Käveleminen on mummomaista köpöttelemistä ja kääntyessään hahmo pyörii paikallaan polvia taivuttamalla. Kokonaisuus on kohtuullinen, sillä tähtääminen ja juokseminen näyttävät toki hyviltä. Zombien kuolonkankea heiluminen on kuin suoraan Romeron zombielokuvista.

Taustat eivät ole enää valmiiksi piirrettyjä vaan kaikki hirviöistä tavaroihin piirretään lennosta. Pelimekaniikkaan se ei vaikuta, sillä kamerakulmat ovat edelleen kiinteitä. Tosin tekijöillä on pätevä selitys valmiiden kuvakulmien käyttöön.

Capcomilla ei innostuttu selän takana leijuvasta kamerasta, sillä lopputulos ei tuntunut enää Resident Evililtä. Kiinteät kuvakulmat tukevat lisäksi kauhuelokuvatunnelmaa, sillä säikytysefektit eivät toimi, jos katsoo kirjahyllyä silloin kuin zombi loikkaa esiin tuuletuskanavasta.

Parhaimmillaan valmiit kuvakulmat ovat elokuvamaisen tehokkaita ja hienot kuvakulmavaihdokset onnistuvat lisäämään tilanteiden jännitteitä. Pahimmillaan pelaajan on käveltävä, vaikka eteen ei näy kuin metri ja välillä viholliset peittävät näkökentän kokonaan, jolloin tapahtumia on vaikea hahmottaa. Ongelmat ovat onneksi harvassa, sillä Capcom osaa kamerasysteemin niksit lähes täydellisesti.

Resident Evil Code: Veronica X on suora käännös Dreamcast-versiosta. PS2:lle grafiikkaa on aavistuksen paranneltu, mutta ainoastaan välianimaatiot näyttävät selkeästi paremmilta.

Vielä toimii

Sama pelirunko samalla idealla ei tunnu koskaan yhtä hauskalta kuin ensimmäisellä kerralla. Monet Resident Evilin ratkaisut ovat jopa niin vanhanaikaisia, että ne älyttömyydessään ärsyttävät. Miksei peliä voi tallentaa milloin haluaa, miksei ovista pääse ilman latauskuvaa eteenpäin, miksei portaita voi kävellä ilman toimintanappia ja miksi inventaarioruudun pitää ponnahtaa näkyviin aina kun jotain laittaa reppuun?

Resident Evil on kokonaisuutena sarjansa paras osa, sillä zombiseikkailuun on saatu hieno tasapaino toiminnan ja puzzlejen välillä. Kolmosesta kaipasin ainoastaan jatkuvaa etenemisen tunnetta. Code Veronicassa palataan jokaiseen paikkaan vähintään kerran, minkä takia tapahtumat tuntuvat junnaavan hetkittäin paikallaan.

Neljäs Resident Evil päivittää grafiikan nykyaikaiseksi, mutta muuten pelimekaniikka ja juonen jipot ovat tuttuja jo vuodelta 1996. Veronica toimii loistavasti Resident Evilin PS2-käännöksenä ja grafiikkapäivityksenä, mutta seuraaviin osiin tarvittaisiin jo uusia ideoita ja muutoksia. Resident Evileiden ilmestyminen yksinoikeudella GameCubelle on ainakin yksi sellainen.

90