Resident Evil (GameCube - Jälkimulgasu)

GameCuben Resident Evil kehuttiin jo kesäkuun Pelit-lehdessä (6/2002, 83 pistettä). Koska peli ilmestyi vasta syyskuussa, pitää muistuttaa julkaisusta myös jälkimulgasuna, sillä Resident Evilin tasoisia pelejä ei liikaa ole.

Resident Evil on uusversio vuonna 1996 julkaistusta PlayStation-kauhuseikkailusta, jossa epäonnistunut tieteellinen koe aiheuttaa zombiepidemian Raccoon Cityssä. Paikalle lähetetään kaksi erikoisjoukkojen ryhmää, joista toinen katoaa jo ennen ensimmäistä raporttia ja toisen jäsenet jäävät eristyksiin hirviöiden täyttämään kartanoon.

Valtaosa kauhuseikkailun tunnelmasta tulee näyttävän synkästä grafiikasta ja valmiista kuvakulmista, joiden eriskummalliset vaihdokset saavat koko pelin tuntumaan lähes painajaiselta. Kauhusta ei voi puhua, mutta säikyttelyefektejä tuetaan hämärillä äänillä ja pimeydessä vaanivilla otuksilla.

Monet pitävät nyt GameCubelle julkaistua ensimmäistä Resident Eviliä sarjan parhaana ja syy on helppo ymmärtää. Ensimmäisessä osassa luodit ovat kortilla eivätkä zombit horju esiin jokaisesta varjosta, jolloin tylsän tallustelun turruttamana todella säpsähtää vihollisen kohdatessaan. Pakokauhu on aitoa, sillä huoli sankarin selviytymisestä seuraavalle tallennuspisteelle pistää harkitsemaan tekemisiään.

Resident Evilissä on vain kaksi selkeää heikkoutta. Koska pelisuunnittelu on ajalta ennen analogitatteja, sankaria ohjataan kuin rynnäkkötykkiä pelkillä suuntanäppäimillä. Sivusuuntaan painamalla hahmo pyörii paikallaan ja ylös-napista lähtee liikkeelle. Kakkoskiukkuna osa puzzleista perustuu pelimekaniikkaan, sillä reppuun mahtuu vain rajallinen määrä tavaraa ja pelaajan on jatkuvasti viskottava repusta roinaa säilytysarkkuun tai takaisin.

Kokonaisuus on kuitenkin erinomainen uusversio PlayStation-klassikosta. Konkareiden iloksi GameCuben Resident Evilissä on pari uutta paikkaa ja tarinakin eroaa hieman alkuperäisestä. Ensimmäisen osan perusteella Capcomin ja Nintendon välinen GameCube-yksinoikeussopimus Resident Evileistä on voitto GameCube-pelaajille. Varsinkin, kun seuraavaksi julkaisuvuorossa on sarjan kiinnostavin osa eli keväällä ilmestyvä Resident Evil Zero, joka keskittyy ensimmäisen osan juonialustuksessa kartanoon kadonneen porukan vaiheisiin.

84