Resident Evil Revelations (3DS) – Klaustrofobiaa ahtaalla ruudulla

Afrikan-safarin jälkeen Resident Evil suuntaa all inclusive -kauhuristeilylle Välimerelle. Julman ajankohtaista!

Resident Evil Revelations palauttaa sarjan 90-luvun pihtaamiseen. Tunnelman luonnin peruskaavaan kuuluu, että on jännittävämpää antaa ensin ymmärtää ja sitten vasta antaa.

Kauhun käytävät ovat yleensä tyhjiä ja kapeita, valaistus on hämärä ja usva leijailee. Jostain kuuluu örinää ja kolinaa. Jokainen avonainen tuuletushormi on vaara, ja jokaisen kulman takana voi olla zombi.

Vanhan ajan fiilis syntyy myös antiikkisesta sisustuksesta. Loistoristeilijän A-luokka on kuin ensimmäisen Resident Evilin ikoninen kartano.

Tapahtui edellisessä jaksossa

Jos rehellisiä ollaan, niin eiväthän Resident Evilit ole koskaan pelottaneet tai edes pelästyttäneet. Kutina on kiva ja pulssi koholla, kun zombi laahustaa horjuen kohti ja laukaukset viuhuvat sen pään ohi. Varsinainen paniikki alkaa vasta, kun lipas on ammuttu tyhjäksi ja kuollut mies vieläkin kävelee.

Revelationsissa määrä korvataan kestävyydellä, ihan kuin vanhoina hyvinä aikoina. Laadusta ei voi puhua, sillä viemäristä ryömineet vetehiset ovat unohdettavia limanuljaskoja. Vuorovaikutus on vähissä. Pääosumat ovat tehokkaita, mutta näkyvää vaikutusta ampumisesta ei ole ennen kuin hirvitys palaa alkulimaksi.

Juoni ja dialogi ovat rakastettavaa ressaa: terroristeja, biomyrkkyä, mutaatioita, sankareina barbiet ja kenit. Päähenkilöt ja tapahtumapaikka vaihtuvat kentästä toiseen, joskus myös sukelletaan menneisiin tapahtumiin. Häröilystä maininnan ansaitsee terroristien arktinen tukikohta, jolla on kotoinen nimi, Valkoinen mökki.

Nimensä mukaisesti Revelations pursuaa paljastuksia. Tapahtumat jaetaan televisiomaisesti jaksoihin, jotka päättyvät paljastukseen tai cliffhangeriin. Kun myöhemmin palaa pelaamaan, näkee koosteen viime jaksojen juonenkäänteistä. Tv-sarjarakenne toimii kuin nakutettu niin matka- kuin sohvapelaamiseen.

Kauhusta jäykkänä

Kauhujen keskelle ei joudu yksin. Mukana seuraa taisteluparikulissi, jonka suu ladataan latteuksilla ja ase paukkupatruunoilla.

Ampuessa voi liikkua, mutta vain hitaasti, joten paras on kääntyä kannoillaan ja juosta kokonaan uuteen tuliasemaan. Kävellä voi myös sivuttain, mutta kokonaisuudessaan Revelations on ketterä kuin Resident Evil.

Sivuttain käveleminen vaatii olkanapin ja tatin yhteistyötä, sillä yksitattisesta konsolista ei ole parempaan. Circle Pad Prolla (sivu 70) asia korjaantuu, joskin ero on yllättävän pieni. Liikkuminen on joka tapauksessa aina kankeaa kuin rautakangen nielleellä. En olisi silti pannut pahakseni, jos Pad Prolla tattien paikkaa olisi voinut vaihtaa vastaamaan länsimaista räiskintälogiikkaa.

Vihaajat saavat vihata. Pohjimmiltaan ohjauksessa kyse on haavoittuvuuden tunteesta. Jos valittamisen sijasta käyttää aikansa pelaamiseen, oppii kontrollit.

Aseiden, ammusten ja parannusrohtojen hallinta onnistuu näppärästi kosketusnäytöllä ja ristiohjaimella. Sarjan synkän historian tuntien saavutus kai sekin. Osa ammuksista ja parannusyrteistä etsitään kuikuilemalla maailmaa Genesis-skannerin lävitse ihan kuin Metroid Prime -sarjassa.

 Revelations on pienestä pelialustastaan huolimatta iso peli, sillä kauhuseikkailulla on riittävästi pituutta. Lopun jälkeen voi lähteä raidille eli suoraviivaiselle tapporeissulle yksin tai kaksin kaverin kanssa.

 

 

Kuvis: (joku naiskuva)

3D:n ansiosta sankarittaret ovat lähes käsin kosketeltavia.

80