Resistance 2 (PS3) – Kerran vielä, tunteella

Ykkösosan tylsän biomekaaniset tonttu-ukkoviholliset ovat Resistance 2:ssa kasvaneet pelottavaksi zombiarmeijaksi. Tunnelma pelastaa PS3:n yksinoikeusräiskinnässä paljon.

PS3:n julkaisupeleistä Resistance-räiskintä oli se, joka kannatti ostaa. Jatko-osassa kaikki on suurempaa ja komeampaa. Scifiä ja 50-luvun nostalgiaa yhdistelevä Resistance: Fall of Man kurotti suuruuteen, mutta ei aivan yltänyt tavoitteeseensa.

Ykkösosassa minua korpesivat kiikkerä tähtäys ja turhan putkimaiset kentät. Kakkososassa Insomniacin tavoitteena on moisten pikkuvikojen korjaaminen. Remontin jälkeen edessä on varsin maittava räiskintäkattaus.

Uhka idästä, osa 2

Resistancen perusidea on kutkuttava kauhukuva: toinen maailmansota jäi väliin, kun Siperiasta levinnyt ihmisiä hirviöiksi muuttava chimera-tauti jyräsi muutamassa viikossa yli koko Euroopan. Ykkösosassa käytiin epätoivoista sotaa brittien saarien hallinnasta ja lopussa itsekin tartunnan saanut sankari näytti onnistuvan uhan torjumisessa.

Näytti, sillä toivo oli turhaa. Kakkosen alussa muu maailma on chimeroiden jyrän alla, vain suurten valtamerten takana piilotteleva Yhdysvallat on turvassa. Pari vuotta Euroopan tapahtumien jälkeen Pohjois-Amerikan horisontti tummuu chimeroiden ilmalaivoista ja kaupunki toisensa jälkeen kaatuu. Pian ihmiskunnalla on jäljellä enää pari keskilänteen piilotettua turvapaikkaa.

Lopun lähestyessä etulinjaan lähetetään ihmiskunnan viimeinen toivo, chimera-virusta kantava erikoisjoukko. Ykkösosan sankari kuuluu tähän ryhmään, jonka lopullista muuttumista pidetään aisoissa venäläisneron keksimällä aineella.

Kuolleiden aamunkoitto

Ensimmäisessä osassa chimerat eivät vakuuttaneet, sillä tonttu-ukon lailla varpaillaan hiippailevat nahkahousuhomppelit hymyilyttivät, eivät pelottaneet. Vihollinen on saanut kasvojenkohotuksen ja uusi chimera-versio toimii jo paremmin.

Merkittävin muutos on tapa, jolla tartunta leviää. Ennen vangitut ihmiset raahattiin pois silmistä salaa muutettaviksi, nyt siviiliuhrit kääritään kaatumapaikoillaan koteloihin, josta hetken kuluttua kuoriutuu verta janoavia muukalaisia. Pienen asian vaikutus tunnelmaan on järisyttävä: ennen kulisseihin jäänyt toiminta on parhaimpina hetkinään kuin hyvästä zombielokuvasta.

Chimera-tartunta on äkkiä huomattavasti todellisempi uhka. Vihollisjyrän alle jääneen kaupungin rakennukset ovat täynnä munia ja kaduilla hoipertelee kymmenittäin inhimillisyytensä menettäneitä uhreja. Pakokauhu on aitoa, kun päälle ryntää kerralla tusinoittain kirkuvia vastakuoriutuneita chimeroita ja selkä painaa seinää vasten.

Zombimassoja vastaan tykitetään vain muutamassa kohdassa, mutta onneksi myös perusvastustajat ovat entistä onnistuneempia. Hassu hipsutusjuoksu on vaihdettu raskaampaan ja nahkahousut on korvattu biomekaniikkaan paremmin sopivilla asusteilla.

Maailmanlopun tunnelma on Resistance kakkosessa huomattavasti edeltäjäänsä painostavampi. Erikoismaininnan ansaitsevat pitkin tarinaa radiosta kuuluvat lähetykset, joissa tartunnan jalkoihin jääneen kaupungin radio-dj jatkaa lähetystä toimituksen nurkkaan piiloutuneena. Lähetys lähetykseltä kasvava epätoivo on hyytävää kuunneltavaa ja antaa maailmaan kokonaan uuden kosketuspinnan.

Amerikassa kaikki on suurempaa

Kenttien rytmitys toimii aikaisempaa paremmin. Homma on koko ajan perinteistä putkijuoksua, mutta ympäristö vaihtelee suurimman osan ajasta juuri sopivasti. Tylsä englantilainen maaseutu on saanut kenkää, maihinnousun kourissa hajoavasta San Franciscosta siirrytään rauhallisempaan mökkikylään punapuumetsän keskelle ja hetken kuluttua hekumoidaan pelin komeimmassa paikassa, raunioituneessa Chicagossa.

Rytmitykseen lisämakua tuovat entistä mielekkäämpien tapahtumapaikkojen lisäksi satunnaiset, Gears of War -tyyppiset jättimäiset viholliset. Ne eivät ajatustasolla oikein sovi uuteen zombielokuvahenkeen, mutta kohtaamiset ovat riittävän eeppisiä ansaitakseen paikkansa. Isona plussana könsikkäät ovat korvanneet ykköspelin rasittavat autoiluosuudet, joita ei tällä kertaa ole mukana lainkaan.

Tunnelmoinnissa auttaa ykkösosaa parempi grafiikka, joka näyttää paikoitellen erittäin hyvältä. PS3:n pieni tekstuurimuisti on parhaimmillaan onnistuttu kiertämään hyvällä suunnittelulla niin, että muoto on pinnoitetta tärkeämpää. Jopa alkupuolen metsämaisemat toimivat hyvin.

Puolivälin Chicago-huipentuman jälkeen chimerat ovat valitettavasti muuttaneet koko grafiikkatiimin, sillä Louisianan suot ja päätöksen loppumattoman tylsät scifikäytävät ovat epäinhimillisen rumia. Joko täydeksi mainostetulta Blu-ray-levyltä on loppunut tila kesken tai sitten deadline on hoitanut viimeistelyn.

Paremmin, korkeammalle, melkein

Loppupuolen väsähtäminen ei ole vain ulkoista, sillä tempo nuukahtaa tuulten kaupungista poistumisen jälkeen pahasti. Vastaan heitetään jatkuvalla syötöllä samanlaisia isompia hirviöitä. Pomot maistuvat makoisalta satunnaisissa kohtaamisissa, mutta loppua kohti viholliset kulutetaan hengiltä liialla toistolla. Tylsän käytävän jälkeen vastassa on aina uusi huone, jossa tapetaan kolme isoa mörriä ja kymmenen pientä. Sitten sama toistetaan vielä noin kaksikymmentä kertaa.

Riittävän toiston jälkeen loppu ei tunnu saapuvan tarpeeksi aikaisin. Kun tarina viimein päättyy, päätepysäkkinä on harmittavan töksähtävä cliffhanger, joka saa koko räiskinnän tuntumaan vain seuraavan osan petaamiselta. Periaatteessa annan arvoa sankarin kohtalolle ja tavalle, jolla se toteutetaan, mutta muuten loppu ei tyydytä.

Pieni pettynyt vinkaisu syntyy siitäkin, että aseiden määrää on pienennetty aikaisemmasta. Esimerkiksi ykkösosan hauska kuplakranaatteja ampuva tykki on vaihdettu kuumia teriä ampuvaan sahapyssyyn, mutta sen hyödyllisyys on erittäin satunnaista.

Pari iltaa kestävän yksinpelin lisäksi Resistance 2:ssa on erillinen muutaman tehtävän pituinen co-op-kampanja, jota voi pelata peräti kahdeksan kaverin voimin. Tämä on hauskaa puuhaa ja lyhyt juoni sivuaa päätarinaa. Valittavissa on Team Fortress -tyyliin kolme hahmoluokkaa, joista yksi tekee ja kestää vahinkoa, toinen hoitaa ryhmän ammushuollon ja kolmas parantaa. Kentät on suunniteltu niin, että tasapainoinen ryhmä on lähes pakollinen. Ratkaisu tekee eri luokkien pelaamisesta hauskaa.

Yhteistoiminnan ohella netissä voi taistella peräti 60 hengen taisteluissa erilaisissa yksittäisissä tai ryhmäpohjaisissa tiloissa, joissa hahmo kerää kokemusta ja avaa uusia aseita. Valitettavasti näitä ei arvosteluversiolla päässyt kokeilemaan.

Resistance 2 on edeltäjäänsä onnistuneempi paketti vaikkeivät alun hieno tunnelma ja graafinen laatu kanna loppuun asti. Puutteista huolimatta Resistance 2 on kevyesti PS3:n parhaita räiskintöjä.

85