Neljä päätä on parempi kuin yksi. Resonance panee ne kaikki töihin.
Useampi päähenkilö on ollut seikkailujen perustauhkaa jo Maniac Mansionista alkaen, mutta harva nykynaxu on tiristänyt konseptista irti mitään ikimuistoista. Resonance ainakin yrittää: kerralla paimennetaan jopa neljää tyyppiä!
Matemaatikosta, sairaanhoitajasta, etsivästä ja toimittajasta koostuva joukko päätyy sattumalta yhdessä tutkimaan Juno Labs -tutkimuslaitoksessa tapahtunutta räjähdystä. Mitä Junossa oikein kehitettiin? Oliko räjähdys pelkkä vahinko? Seuraako joku sankareitamme? Kunnon trillerin tavoin Resonance heittää heti kättelyssä ilmaan läjän kysymyksiä.
Pelin juoni on ihan taitavasti rakennettu, sisältää yllättäviä käänteitä ja heittää tuon tuostakin täkyjä, jotka hoksaa vasta toisella peluukerralla. Se on enemmän kuin mitä voi sanoa useimmista seikkailuista, mutta silti tarinallisesti Resonance ei osu aivan maaliinsa.
Osaltaan syy on laimeissa, huonolla tavalla arkisissa henkilöhahmoissa, joiden kohtaloista on vaikea kiinnostua. Toiseksi, nykymaailmaan sijoittuva vakava pelidraama vaatii joko korkeampia tuotantoarvoja tai oikeasti tappavan hyvää kässäriä. Nyt tyhjensin alkuvuoden immersiovarastoni siihen, että pystyin ottamaan staattisten pikseliukkeleiden huolet yhtä vakavasti kuin peli toivoi.
Juonelliset puutteet ovat onneksi sivuutettavissa, sillä Reso pelaa ensisijaisesti puzzleilla. Ne ovatkin sopivan kinkkisiä ja monimutkaisia, sortumatta pöllöön seikkailupelilogiikkaan. Vaihtelua on mukavasti aina perinteisestä inventaariorumbasta moniosaiseen koodinpurkuun. Etenkin keskivaiheen kaupunkiosiossa on etsivätyön fiilistä, kun tarvittavia tiedonmurusia joutuu oikeasti metsästämään sieltä täältä.
Aivot joutuvat aidosti töihin, sillä perinteinen kokeile kaikkea kaikkeen -kikkailu ei toimikaan. Neljän protagonistin koordinoiminen tekee hommasta jo itsessään hankalaa, mutta pakkaa sekoittaa lisäksi Resonancen ikioma keksintö: minkä tahansa hotspotin voi säilöä inventaarioon ja käyttää myöhemmin keskusteluissa. Loistava idea, joka pakottaa tarkastelemaan ympäristöä huolella pelkän pikazoomailun sijaan!
Ulkoisesti Resonance tarjoaa tuttuja Wadjet-pikseleitä, joista joko pitää tai sitten ei. Erityisesti ympäristöt on piirretty huolella, hahmoista olisi voinut hioa vielä pari komediakerrosta pois. Musiikista ei jäänyt mieleen oikein mitään, mikä selkeimpänä miinuksena ylös merkittäköön.
Resonance on tästä kolmikosta se seikkailu, joka resonoi eniten hyvistä arvoituksista pitävien kanssa. Enemmän hyvää tarinaa ja tunnelmaa arvostavana rykäisin sen mielelläni läpi, mutta ihon alle Reso ei onnistunut pääsemään. Laatuluokan perusnaksuttelua joka tapauksessa.
Aleksandr Manzos
Kuvateksti: Gemini Rue tavoittaa esimerkillisesti kylmän, kalsean scifilookin.
Kuvateksti: Kuka olisi uskonut, että harmaanruskeasta väripaletista saa irti jotain näin kaunista?
Kuvateksti: Vakavasta tarinastaan huolimatta Resonance on ulkoisesti värikäs, välillä jopa liiankin pirtsakka.
83
