Metroid, Castlevania, Zelda II: The Adventure of Link
Nintendo
Versio: myynti
Ikäsuositus: 3
Gameboyn klassikkosarja saa jatkoa. Henkiin herää muun muassa ensimmäinen Metroid.
Castlevania ilmestyi 1987. Uusimmat versiot ovat vuonna 2003 GBA:lle ilmestynyt Castlevania: Aria of Sorrow (Pelit 3/2004, 90 pistettä ) sekä PS2:lle samana vuonna ilmestynyt Castlevania: Lament of Innocence (Pelit 3/2004, 81 pistettä). Sarjaa on tehty noin 20 pelin verran, mutta kaikkia osia ei ole julkaistu Japanin ulkopuolella.
Ensimmäinen Metroid ilmestyi 1986. Sarjan viimeisin osa, Metroid Prime 2: Echoes (Pelit 1/2005, 90 pistettä), julkaistiin viime vuonna GameCubelle. Yhteensä Metroideja on seitsemän, ja uudelle Nintendon DS -käsikoneelle on tulossa seuraava Metroid, alanimeltään Prime Hunters. Metroidin sankari Samus Aran on lisäksi vieraillut Smash Brothers- ja Smash Brothers Melee -peleissä.
The Legend of Zelda julkaistiin 1986. Uusin Zelda on GBA:lle viime vuoden lopulla julkaistu The Minish Cap. Tänä vuonna GameCubelle on tulossa upouusi seikkailu. Zeldoja on tähän mennessä tehty yhteensä 12 kappaletta.
Zeldalla, Castlevanialla ja Metroidilla on muutakin yhteistä kuin Nintendo. Jokainen on ansainnut klassikon kunnianimen ja jokaisella on lukuisia jatko-osia. Nyt käsillä oleva Zelda on sarjan kakkososa, mutta ykkönenkin, The Legend of Zelda (Pelit 8/04, NES-klassikot), on jo julkaistu GBA:lle.
Metroid ja Castlevania ovat tasohyppelyjä. Pelaaja hypittää, juoksuttaa ja Metroidissa myös pyörittää hahmoa eteenpäin yli ja ali esteiden. Siinä sivussa tielle asettuvat viholliset ampua huitaistaan pois päiviltä.
Castlevaniassa henki lähtee muutenkin kuin vihollisen suudelmalla. Lattia katoaa tuon tuostakin jalkojen alta kohtalokkain seurauksin. Harva asia ärsyttää yhtä paljon kuin turha ja yllättävä tippuminen tyhjyyteen, ja niitä ärsyttävyyksiä Castlevaniassa riittää. Hahmo esimerkiksi luiskahtaa portaiden yläpäästä automaattisesti alla ammottavaan mustaan aukkoon, jos peukalo-ohjainta ei muista kääntää juuri oikeaan suuntaan juuri oikealla hetkellä. Argh! Hermot ovat huomattavasti paremmassa rauhassa Metroidissa, jossa henkiriepu säilyy tallella reilun pelin periaatteiden mukaisesti.
Zelda II: The Adventure of Link voidaan luokitella toimintaseikkailuksi. Pelaajan pitää johdattaa sankari läpi luolastojen, löytää etenemistä auttavat esineet ja kehittää hahmon kykyjä voittamalla taisteluja monenlaisia mörköjä vastaan. Kylissä ja kaupungeissa kannattaa jutella kansalaisten kanssa, sillä heillä saattaa olla ratkaisevia tietoja seikkailun edistämiseksi.
Myöhemmistä seikkailuista tutut elementit ovat jo Zeldan kakkososassa mukana, joskin kovin karkeina ja yksinkertaisina esimerkiksi GBA:n Zelda: The Minish Cap -seikkailuun (Pelit 1/2005, 92 pistettä) verrattuna.
Historiallista pikselimössöä
Museopeleistä nauttiminen on erikoiskyky, jota jokaisella ei ole. Nyt pelattuna jokaisen klassikon ilme on yksinkertainen, karkeapiirtoinen ja vanhanaikainen. Ilmestyessään ne edustivat sen hetkistä osaamisen huippua, jota ihasteltiin ja ihailtiin iltatolkulla.
Graafisen osaamisen lisäksi pelien tekeminen on kehittynyt huikeasti viimeisen 15 vuoden aikana. Juonet ovat nykyisin Dostojevskia aikaisempiin rykäisyihin verrattuna, keskustelut kyläläisten kanssa ovat aidompia, ja musiikki ja äänet ovat kaukana klassikkojen piipityksistä.
Aivan oikeaa nautinnollista peli-iloa minä en näistä klassikoista enää löydä. Klassikkostatuksesta huolimatta mieleni vertaa niitä tämän hetkisiin peleihin eikä oman aikakautensa muihin tuotteisiin. En jaksa enää putoilla ilta toisensa jälkeen tyhjyyteen ilmiselviltä portailta, kuunnella vikinää ja ininää tai katsella rujoja nykiviä hahmoja, kun voin nautiskella kauniimmasta, sujuvammasta ja monimuotoisemmasta pelattavasta.
Kulttuuritekona ja historian kunnioittamisena näiden vanhojen ystävien uudelleen julkaiseminen on sallittua ja jopa suositeltavaa. Intohimoisen nuoren polven Zelda-fanin tekee hyvää nähdä, millainen pikselikasa Link oli ennen nykyistä hymyhuulista pellavapäätä.
Ilman korkealla kehittynyttä retro-skilliä pelinostajaa voi odottaa paha pettymys, ja historian oppitunti kääntyy helposti itseään vastaan. Onneksi kokoelma on selvästi halvempi kuin normaalit pelit.
