Jos VIC-20:n päälle lisää Pentiumin kuoret, onko lopputulos Pentium? Entäpä kumpi on strategiapelissä mielenkiintoisempaa: yrittää voittaa soveltamalla pelin tarjoamia laajoja mahdollisuuksia, vai yrittää arvata miten ohjelmoijat ovat suunnitelleet pelin kukistuvan? Siinäpä pari kysymystä, joihin Reunionin tekijÖillä on väärät vastaukset.
Valittujen Pelien Taustatarinavaliot tarjoaa: Reunion! Maassa kaikki hyvin. Ah! Kapinalliset kaappavat vallan. Oih! Explorer 2 ehtii lähteä ja perustaa siirtokunnan kauas avaruuteen. Hyvä! Vuosia myÖhemmin siirtokunta haluaa tavata kapinalliset veljensä uudelleen, ja tie iloiseen jälleenäkemiseen on katettu vieraiden rotujen ruumiilla.
Siirtokunnan johtajaa teeskentelevän pelaajan velvollisuudet ovat moninaiset. Hän kehittää uutta teknologiaa (kun peli sallii), huolehtii siirtokuntiensa tarpeista Simcity-henkisesti, tutkii tuntemattomia planeettoja ja aurinkokuntia (kun peli sallii), kaivaa tarpeellisia alkuaineita ja kuljettaa niitä pääplaneetalleen, keskustelee vieraiden rotujen kanssa, taistelee niin avaruudessa kuin maan päällä, amen, ja pelinä toimii sekoitus kaikkia suosittuja jokamiehen strategiapelejä.
Ohjakset kireällä
Näennäisesti Reunion antaa ymmärtää olevansa laaja ja monipuolinen avaruuden hallinta/valloituspeli, mutta alkuihastuksen jälkeen avaruuden kylmyys alkoi pikkuhiljaa hiipiä saumoista sisään, kun tajusin, että Reunionissa pelaaja tanssii pelin pillin mukaan mitä ilmeisimmin vain yhtä polkua pitkin.
Pelin malli on ilmiselvästi otettu Millenium 2.2.:sta, eli luovan, erilaisten strategioiden soveltamisen asemasta tuikitärkeät keksinnÖt saattavat riippua siitä, että tutkii oikean planeetan, suostuu muukalaisten kanssa yhteistyÖhÖn tai tekee jotain muuta joka laukaisee oikean lipun lineaarisessa juonessa. Mutta sitten kun tiedejohtaja ottaa peukalon pois navasta, uusi teknologia syntyykin parissa päivässä. Huvittavaa kyllä, teknisesti edistynyt New Earth joutuu onkimaan tietonsa muista aurinkokunnista kiskomalla tärpättiä paikallisessa baarissa, jolloin tuoppitoveri tai baarimikko saattaa kertoa koordinaatit.
Reunion on täynnä aivottomia ideoita. Miksi ihmeessä vain pääplaneetta pystyy rakentamaan uusia aluksia ja muita roippeita? Miksi siirtokuntien rakentelu yrittää kopioida Simcityä, kun se on loppujen lopuksi yksi lysti mihin tÖnÖt pystyttää, eikä karttaa hyÖdynnetä edes maataisteluissa. Miksi avaruusalusten lennättely paikasta toiseen on tehty niin aikaavieväksi somine pikku ohjaamoineen? Miksi pelissä on pÖnttÖ Ëpalkkaa johtajaË -optio yhdentekevine keskusteluineen?
Täplien Sota
Avaruustaistelussa pienet eriväriset pilkut häilähtelevät ja räjähtelevät, vieressä taas metkat animaatiot huolehtivat varsinaisesta silmänruoasta. Kiva katsella, mutta komentajan osuus rajoittuu vain vetäytymiskäskyn antoon mikäli haluaa pelastaa laivastostaan edes siemenperunat. Taistelu tuntuu pohjautuvan liian raskaasti satunnaislukuihin, sillä jättitappio (5 omaa kuollutta jokaista yhtä vihollistappoa kohti) saattaa pikku load game -operaation jälkeen kääntyä täysin päinvastoin. Hmmmm... Tekoäly tuntuu olevan tuntematon käsite, sillä muukalaiset jahtasivat vain pääplaneettaani ja siirtokuntani saivat olla rauhassa.
Maataistelu sujuu sellaisessa C-luokan Dune II -hengessä, komentajan jopa pystyessä antamaan joukoilleen määränpään ja hyÖkkäyskohteen. Joukot lasketaan aina kauas vihollisen siirtokunnasta ja taktiikan osuus on ammattitaitoisesti täysin poistettu, numerot ratkaisevat.
Minun pelaamiseni karahti kiville, kun vihollisilla oli tankit mutta minulla ei, jolloin sain maataisteluissa miljoona-nolla turpaani enkä pystynyt valtaamaan vihollisen tukikohtia. Toisaalta taas avaruuslaivastoni lätkivät hyÖkkääjät mennen tullen, joten syntyi sellainen pelin pysäyttävä kauhun tasapaino. Tarpeelliset mineraalit riittivät avaruuslaivaston pitämiseen taisteluvahvuudessa, mutta valtavan maa-armeijan kehittämiseen jäi sen verran vähän resursseja, että pikaisen päässälaskun seurauksena siirryin pelaaman pelejä, joissa itse voin vaikuttaa tapahtumiin. PäätÖstä vahvisti vielä Internetistä poimittu tieto, että sama ongelma toistuu vielä lentokoneiden kanssa.
Pompi, hiiri, pompi
Käyttäjäliityntä on vankkaa eurotasoa: hyvin toimivien ja runsaasti tietoa sisältävien ruutujen asemasta pompitaan pitkin hajasijoitettuja ruutuja niin että hiiri itkee, mutta ainakin näyttävää ja tarpeetonta sähläilyä riittää. Uskomatonta kyllä, toimintaosuuksia ei tässä strategiapelissä ole.
Erikoisen vaativaa Reunionissa on sen käynnistäminen. CD-ROMilta pelaamisen pitäisi manuaalin mukaan sujua, mutta eipä onnistunut. Kiintolevyltä se vihdoin onnistui, kunhan manuaalista vakoili käynnistystiedostojen sisällÖn. Välillä peli toimi SB-16:n kanssa, välillä ei, ja tuikitarpeellisen Smartdriven kanssa se kaatui heti. TodennäkÖisesti peli ei pidä DOS 6.2 -versiosta.
Väitän, että grafiikan ja äänen alla piilevä Reunionin runko on niin simppeli, että keskinkertainen Basic-ohjelmoija väsää sellaisen hetkessä. Kun rinnalle heittää sellaiset vertailukohteet kuin karun näkÖinen, mutta tappava Master of Orion sekä kaunis & sujuva Dune II, alkaa ihmetellä miksi tietystä saarivaltakunnasta tihkuu Starlordin ja Reunionin tapaisia virityksiä?
Vaikka objektiivisesti katsoen Reunionista ei kehumista lÖydy, subjektiivisesti pelaaminen oli kuitenkin lystiä, ja huono pelisuunnittelu lopetti innon vasta tankki-umpikujassa. Reunionissa olisi pirun hyvän pelin ainekset, kunhan joku ammattitaitoinen suunnittelija palkattaisiin oikomaan lommot. Tällaisenaankin Reunion olisi kohtalaisen lysti, jos pelaajan osuus pelin tapahtumissa olisi isompi.
75
