Biisit ovat tunnettujen muusikoiden luomuksia ja ulkoasu tuo mieleen teknoraven abstraktin videotykkiesityksen. Ruudulla viuhuu laumoittain värikkäitä pikseleitä, viivavektoreita, varjostamattomia polygoneja ja kauniita valoefektejä.
Pelimekaniikka on erittäin yksinkertainen. Seonneen keskustietokoneen salaperäisiin syövereihin syöksyvää naishahmoa suojellaan ampumalla ja lukuisia vihollisia sihdataan selkeällä laatikkotähtäimellä. Vektorinainen tulittaa vasta lukituksen jälkeen ja liipasimen irrotushetkellä. Ennen ampumista vihollisia voi lukita kahdeksan kappaletta putkeen, jolloin ketjut palkitaan jylhällä töräyksellä ja tanakalla pistepotilla.
Vihollisten ohjukset on pakko torjua ampumalla, sillä digitaalinen sankaritar sinkoutuu kohti binääriavaruuden ääriä ennalta määrättyä reittiä pitkin. Kuvakulma kääntyy melko vapaasti, mutta väistäminen ei kuulu liikerepertuaariin. Hätätilanteista pelastaudutaan boostitulituksella, joka tuhoaa näköpiiristä kaikki pikkuviholliset. Kenttien loppupomot ovat valtavia ja tyylikkäitä rakennelmia.
Vinhan tulittamisen sivutuotteena syntyy bonuskohteita, joiden poimiminen päivittää aseistusta ja hahmon ulkonäköä. Vihollisten osumat tipauttavat tasoa ja vektoripallosta seuraava aste alaspäin on pelin päättyminen.
Musiikki raikaa
Musiikki on erinomaista. Letkeästi jyräävät biisit nivoutuvat grafiikan kanssa suorastaan hypnoottiseksi kokonaisuudeksi. Kappaleet ja kentät ovat tiukkoja kokonaisuuksia, joten musiikin valinta on yhtä kuin kentän valinta. Porukan kansainvälisesti nimekkäin artisti lienee japanilainen teknoveteraani Ken Ishii. Syntikkasoittimia muistuttavat ääniefektit raikaavat musiikin kanssa tahdissa, joten taitava räiskiminen hipoo soittamista.
Ilmiselvin puute on puuhastelun vähäisyys. Rezin viisi kenttää on tahkottu läpi muutamassa päivässä. Siitä eteenpäin touhu on ennätysjahtia ja hyvä fiiliksen hakemista. Yksinkertainen pelimekaniikka ei ole varsinainen vika, sillä se palvelee grafiikan pällistelyä ja musan kuuntelua. Jos biisejä ja kenttiä olisi ollut täysimittaisen musiikkialbumin verran, Rez olisi liki pakkohankinta.
Rez elää ja kuolee musiikkinsa mukana. Jos tyly marginaalitekno maistuu, Ugan musamäiskettä jauhaa mielellään tunnelman vuoksi. Rez on oikeastaan reilun aivoton rentoutumislelu. Räiskinnästä nauttivien teknofriikkien ja outojen pelien ystävien on syytä napata se kokoelmiinsa välittömästi.
Musiikkiraidat
Keiichi Sugiyama: Buggie Running Beeps
Mist: Protocol Rain
Ken Ishii: Creation the State of Art (Part 1-6)
Joujouka: Rock Is Sponge
Adam Freeland: Fear
82
