Arcadekaahausten erikoisasiantuntija Namco tuo peliputiikkeihin Ridge Racer -sarjan neljännen osan Type 4:n. Jokainen aikojen alkuhämäristä PlayStationin menoa seurannut tuntee ainakin jonkinlaisen lämmön tunteen sisuksissaan, olihan Ridge Racer kaikkien aikojen ensimmäinen Pleikkari-peli.
Ja kyllä sitä silloin ihailtiinkin. Kuinka mikään saattoikaan näyttää niin upealta ja rullata niin pehmeästi? Samoilla vahvuuksilla ratsastetaan edelleen. RR Type 4 on jumalaisen kaunis ja sutjakkaan nopea kaahaus. Mutta riittääkö se enää näinä ajopelien runsaudenpulan aikoina?
Kuinka muistot kultaavatkaan! Japanin painoksen mukana tulleella bonus-CD:llä on sekä alkuperäinen Ridge Racer että saman pelin kiihdytetty, kaunistettu versio. Originaali on tänä päivänä häkellyttävän ruma ja kolho kokemus. Hyppy nykypäivän standardiin viritettyyn versioon on suorastaan järisyttävä. Ja silloinkin peli näyttää apukoulun grafiikkalinjan alkeiskurssin tekeleeltä kun sitä vertaa Ridge Racer Type 4:een. Joku on taatusti salaa käynyt asentamassa Pleikkarin sisuksiin vuosien saatossa nopeamman prosessorin tai ainakin pari megaa lisämuistia...
Ridge Racer Type 4 on oivallisen hyvä arcadekaahaus. Kontrollit omaksuu nopeasti ja ne ovat tuntumaltaan hyvät ja erinomaisesti Ridge Raceriin sopivat. Japanin herkusta poiketen myös dualshockin analoginen käskytys pelaa, mikä tekee kontrolleista vieläkin nautittavammat. Namcon Japanin markkinoille julkaisemaa erikoista peukaloilla pyöritettävä miniatyyrirattiohjainta tuskin nähdään ihan heti Euroopassa.
Uutta otetta ohjaustuntumaan
Auton valinta vaikuttaa kontrolleihin, sillä drift-autoilla mutkat ajetaan sivuluisussa, grip-autoilla ote asfalttiin on tiukempi. Viime mainittujen ajotuntuma tuo etäisesti mieleen Gran Turismon. Nopea jarrutus ennen tiukkaa kurvia on paikallaan, minkä jälkeen yritetään päästä kaasu pohjassa pitkin oikeaa ajolinjaa kurvista ulos.
Sivuluisuttelussa tunnelma on kuitenkin muikeampi ja kaiken lisäksi peli on tuolloin persoonallisimmillaan. Sivuluisuun lähdetään tuttuun Ridge Racer -tyyliin päästämällä kaasuhanikka hetkeksi irti. Ihka ensimmäiseen Ridge Raceriin verrattuna ajotuntuma on huomattavasti hienostuneempi, mutta ero edelliseen osaan, Rage Raceriin, ei ole järin suuri.
Ratojen määrällä Ridge Racerit eivät ole koskaan mässäilleet. Tälläkin kertaa ratoja on vaivaiset neljä, mutta kustakin niistä on onneksi tarjolla kaksi eri muunnelmaa. Tuttuun Ridge Racer -tapaan osa radasta on kummallekin versiolle yhteinen, mutta suurin osa matkasta taitetaan pitkin vaihtoehtoista reittiä. Niinpä ratojen lukumäärän voi hyvällä omallatunnolla kaunistaa kahdeksaksi.
Kupletti kasassa
Kisan rakenne ja kupletin juoni on selvä. Kaikkiaan kahdeksan kilpailua käydään peräkanaa. Kahdessa ensimmäisessä riittää jatkoon pääsemiseksi kolmanneksi sijoittuminen, seuraavassa kahdessa kisassa on päästävä kahden parhaan joukkoon ja lopuissa ainoastaan voitto vie eteenpäin. Kesken kisan pelaajaa hemmotellaan kauniimmilla ja ennen kaikea nopeammilla bonuskärryillä. Kun kaikki radat on lopulta selvitetty, lopputekstit rävähtävät jo ruudulle. Ja mikä oudointa jo ensimmäinen puolihuolimattomasti tuhrittu ja rennosti rällätelty pelikerta vie lopputeksteihin! Eihän tämä voi olla totta?
Tarkemmin ohjevihkosta plaraamalla ja pelin valikkoja ihmettelemällä paljastuu, että autohulluus on iskenyt myös Namcoon. Pelaajan kerättävänä on peräti 400 kotteroa. Ja kun peli on pelattu läpi ensimmäisen kerran, pelaajalla on plakkarissa hurjat neljä kärryä. Muutama läpipeluu paljastaa lisäksi, että parempi menestys tuo kokoelmiin kauniimpia sekä ennen kaikkea nopeampia autoja. Lisäksi pelaaja voi lisää vaikeutta kaivatessaan valita köyhemmän, kökkömekaanikoilla varustetun tiimin. Vaikeustaso ei tosin tuolloinkaan hivo taivaita tai nouse pilviin tai edes katonrajaan.
Paletit paikallaan
Kuvallinen anti on upeaa ja samoja ratoja kahlaa mielellään läpi useampaankin kertaan. Värit on valittu huolella ja näkymät piirtyvät riittävän kauaksi. Kallioseinät näyttävät kallioseinämiltä ja iltaruskossa kylpevä maisema on kuin maalauksesta ikään. Ruudunpäivitys on vakaa kuin kallio. Äänet ovat osuvat ja monipuolinen musiikkitausta pitää pelin sekin omalta osaltaan tuoreena. Parhaimmillaan vauhdin tuntu on huima eikä alituinen voittaminen sekään tunnu lainkaan hassummalta. Ainakin peli palkitsee nopeasti ja riittävästi. Säätöjen hapuilua ei ole menoa hidastamassa, eikä osakaupassa tarvitse lymyillä.
Lopulta haastettakin löytyy: yhtä vihollisautoa vastaan käytävät Challenge-kisat eivät todellakaan ole mikään läpihuutojuttu. Toisaalta niitäkin varten on aluksi kerättävä peruspeliä kahlaamalla kilpailukykyinen autokatras. Valitettavasti sinänsä hauskalta autojen keräilyltä on tietyllä tavalla pohja pois, koska kaikki autot ovat silkkaa mielikuvituksen tuotetta. Lohdutukseksi pellit saa sentään halutessaan koristella mieluisakseen.
Vaikka Ridge Racer Type 4 on häkellyttävän viihdyttävä peli, loputtomiin ei kokenut kaahaaja sen parissa viihdy. Toisaalta helppoja, hauskoja ja kivoja ajopelejä tarvitaan myös. Esimerkiksi pelibileissä harvemmin ajopelejä ohjastavalle Type 4 on erinomainen viihdyke. Ja onhan mukana sutjakka jaetun ruudun kaksinpelikin, jos yksinpeli alkaa maistua puulta. Pelin pariin tulee myös varmasti palattua aina sillöin tällöin jo ihan pelkän vauhdin hurman takia.
Mutta vakavasti: kuinka monta kertaa saman pelin loppujen lopuksi viitsii pelata läpi ennen kuin se jää hyllylle pölyttymään? Sen voi jokainen testata hankkimalla pelin itselleen.
Oikea vastaus kuuluu: uskomattoman monta kertaa.
86
