Rise of the Triad – Kimppakivaa teurastusta

id Software harjoitteli Doomia varten ensimmäisellä todella suositulla shareware-pelillä Wolfenstein 3D. Julkaisija oli tällöin Apogee, joka on nyt lähtenyt kilpailemaan idin kanssa kierrättämällä monellakin tapaa vanhaa hittiään.

Lisää verta, luita ja silmämunia

Rise of the Triad lupaa häkellyttävän läjän uutta: 11 pelaajan taisteluita verkossa, katselua ylös ja alas, lentämistä, digitoituja vastustajia ja massatuhoaseita enemmän kuin koskaan aikaisemmin. Mukana on myös paljon jippoja, joita moni varmasti kaipasi Doomiin. Apogee on lukenut läksynsä. Osittain.

Taustajuoni on tyyppiä "salainen agentti törmää maailmanvalloitusta suunnittelevaan liigaan eikä pidä näkemästään". Natsin näköiset hiipparit punovat juoniaan vanhassa luostarissa, jonka suunnittelija on pelkistä 90-asteen kulmista päätellen omannut harvinaisen vähän taiteellista lahjakkuutta. Tasot, juoni, grafiikka ja vastustajat ovat enemmän kuin vähän velkaa Wolfensteinille.

Super Mario Wolfenstein

Suurin osa leveleistä muistuttaa korkeiden seinien rajaamia toreja ja ROTT on täynnä tyhjää tilaa, jonne on ripoteltu hassuista kiekoista rakennettuja ramppeja. Yllätyksen aiheuttivat maahan ripotellut astinlaudat, joista ponnahtaa hurjaan ilmalentoon. Korkealla ilmassa roikkuu erilaisia bonusesineitä, joita pitäisi kerätä rampeilla taiteillen ja vinhasti pompahdellen. Tuntuu kun pelaisi kolmiulotteista tasohyppelyä, jossa joskus harvakseen pääsee ammuskelemaan.

Vastustajat ovat suttuisesti digitoituja, horkkaisesti nytkähteleviä ihmishahmoja. Vihollisiin on tehty pari hassua temppua: välillä haavoittunut saattaa heittäytyä polvilleen anomaan armoa, tai tekeytyä kuolleeksi ja yllättää ampumalla vasta kun olet kulkenut ohi. Ensimmäisessä episodissa ei vastaan tullut sen hankalampia vastustajia kuin pistoolilla napsittavat, mikä on tyhmää, koska aseistusta kyllä riittäisi pienen valtion tuhoamiseen.

Pistooleilla saa ammuttua stereona molemmilla käsillä ja muuhun asearsenaaliin kuuluvat tavallinen konepistooli, lämpöhakuisia ohjuksia, sinkoja, raketinheittimiä ja valtavan tulimeren synnyttäviä kranaatinheittimiä. Huumoriosastoa edustavat hortoilevasti singahtelevat "Drunk"-ohjukset. Hyvänä oivalluksena raskaampia aseita ei voi kantaa mukanaan rajattomasti. Kerralla voi repussa olla vain pistoolit, konepistooli ja yksi raskaampi ase, johon siihenkin saa vain kourallisen ammuksia.

Ylimääräistä tulivoimaa voi hyödyntää luostarin uudelleen sisustamiseen. Suurin osa esineistä on tuhottavissa ja seiniinkiin jää luodinreikiä. Turhautumista voi karkoittaa sienillä, joiden popsiminen pistää horisontin heittämään kärrynpyörää.

Vastustajista on pulaa, mutta sitäkin enemmän maastoon on ripoteltu ansoja. Tulipatsaita, myrkkykaasuja, erilaisia kieppuvia ja liikkuvia teräaseita ja alleen murskaavia seiniä on vaikka muille jakaa.

Adrenaliini ei erity

Yksinpeli on kertakaikkiaan apaattista. Kamaa, aseita ja temppuilua on valtavasti, mutta pääasia on unohtunut kikkailun sekaan. Ei paljon lohduta kun kartat ovat tylsiä, vastustajat pullamössöä ja aika kuluu harhaillessa.

Onneksi kuitenkin monen pelaajan viritykset on kehitelty todella pitkälle. Erilaisia pelisääntöjä on yhdeksän, joita kaikkia voi vielä viritellä useammilla tarkemmilla säädöillä. Tavallisten yhteistyö- ja tapa vastustaja -pelien lisäksi voi kilpailla tiettyjen tavaroiden keräilyssä, lipunryöstössä, yksi vastaan kaikki muut -pelissä sekä näiden variaatioissa. Lisäksi monen pelaajan matseja varten on aivan erikseen suunniteltu setti karttoja.

Verkossa pelaajia voi yhteensä olla yksitoista, jotka voidaan vapaasti jakaa kahteen joukkueeseen. Peleille voidaan asettaa piste- ja aikarajat, voittoon tarvittavat saavutukset ja aseiden tehoon sekä saatavuuteen vaikuttavat viritykset ynnä muuta vastaavaa. Huikein ominaisuus verkossa on mahdollisuus puhua suoraan muiden pelaajien kanssa äänikorttiin liitetyn mikrofonin avulla.

Potentiaalia todella monipuolisille taisteluille on valtavasti. Kokeilin ainoastaan kaksinpeliä modeemilla, mutta jo siinä oli reippaasti enemmän mieltä kuin Doomin yksinkertaisessa räiskimisessä.

Grafiikka on massiivisia räjähdyksiä lukuunottamatta yleisilmeeltään suttuinen. Ihmishahmoiset viholliset näyttävät kaikki samanlaisilta horkkatautisilta nilkuttelijoilta. Ympäristö ja rekvisiitta on mitäänsanomatonta ja niin monotonista, että välillä on vaikea tietää, moneenko kertaan sama paikka on kahlattu läpi. Automaattinen kartta jatkaa samaa epäselvää linjaa.

Äänissä ei säästellä. Aseiden efektit ovat sopivan voimallisia, viholliset huutelevat, anelevat armoa ja kiljuvat ihanasti. Luotien kimmokkeiden efekti on kuulostaa aidolta ja lisää kummasti paniikkia etenkin kavereita vastaan pelatessa. Musiikkia on tasapaksua voimapoppia ja sotkee turhaan hyviä ääniefektejä.

Rise of the Triad yrittää päihittää kilpailijat massiivisella määrällä sälää ja pikku jippoja. Ei lämmitä kun kikkailun alta ei löydy pelattavuutta. Tylsät kartat, hölmöt ja vähäiset vastustajat sekä suttuinen ulkoasu eivät kiihota. Tällaisessa pelissä pitäisi olla täysi rähinä päällä jatkuvasti eikä hetkenkään rauhaa. Nyt asiat ovat päinvastoin: yksinäistä mälsää harhailua ja yskäisemällä tapettavia vihollisia.

Kavereiden kanssa tai vastaan tämä menettelee ja on aivan taatusti hillittömän hauskaa niille harvoille, joilla on käytössään verkko joukkuepelejä varten. Rekisteröidyssä versiossa tulee uusia karttoja, vihollisia ja aseita. Shareware-versiossa monen pelaajan säännöistä mukana on vain kaksi yhteensä yhdeksästä.

76