Tähtinäyttelijöiden nimillä ratsastaminen on pelimaailmassa nouseva trendi. Sonyn uudessa mätkintäpelissä luotetaan Hongkong-supertähti Jet Lin brändiin.

Rise to Honour on Hongkong-toimintaelokuvista inspiraationsa ammentanut mätkintäseikkailu, jossa Jet Li esittää poliisi Kit Yunia. Kit on soluttautunut rikollispomon henkivartijaksi ja kun pomo murhataan, Kit saa tehtäväkseen etsiä käsiinsä pomon tyttären. Vauhdikkaan toimintavyyhdin aikana Kit selvittelee välinsä Hongkongin ja San Franciscon alamaailmojen kanssa.

Kupletin juoni on selvä: eteen lappaavat ganstalaumat niitataan keinolla millä hyvänsä. Peli koostuu juonianimaatioilla yhteen liimatuista toimintakohtauksista, joissa Kit joko leipoo vihollista turpaan kung fu -taidoillaan, kylvää kuolemaa kahdella pistoolilla tai pakenee esteiden yli takana jyskyttävän helikopterin nakuttaessa kantapäitä konekiväärillä. Muutamassa tehtävässä myös hiivitään.

Tattitaisteluni

Suurin osa peliajasta kuluu läskin tummentamiseen nyrkein ja potkuin. Kit juoksee vasemmalla tatilla, mutta perinteisen rämpytyksen sijaan taisteleminen hoituu työntelemällä oikeaa tattia siihen suuntaan, johon haluaa iskujen ja potkujen lentävän. Olkanapeista liikesarjoihin ujutetaan vastaliikkeitä, torjuntoja ja heittoja.

Kit osaa mätkiä kaikkiin ilmansuuntiin, joten taistelemaan pystyy näppärästi useaa vihollista vastaan samaan aikaan. Valtaosa ajasta on rakennettu joukkotappeluiden varaan ja kerrallaan kimppuun ryntääviä roistonroikaleita on yleensä vähintään kolme.

Kontrollisysteemi on helppokäyttöinen, mutta kamppaa itsensä överiksi vedetyllä suoraviivaisuudella. Koska tattia vitkuttelemalla määrätään pelkästään hyökkäyssuunta, pelaaja ei voi mitenkään kontrolloida, milloin Kit jakaa iskuja ja milloin potkuja, saati sitä, minkä tyylisiä liikkeitä miehestä irtoaa.

Pelaaminen on aivan liian rajoittunutta ollakseen hauskaa. Ruudulla pyörivässä vauhdikkaassa kung fu -baletissa pelaajan rooliksi jää lähinnä naksutella vimmatusti peukaloaan ja tuntea olevansa vain puoliksi vastuussa taistelujen lopputuloksista.

Latteiden kontrollien johdosta mätkiminen toistaa itseään nopeasti, sillä Kitin käyttämät liikesarjat ovat aina samoja. Peli kärsii myös heittelehtivästä vaikeustasosta. Muutamat pelin bosseista vaativat hiuksia repivän raivostuttavaa hivutustaktiikkaa, mikä jumiuttaa muuten vauhdikkaan etenemisen kuin seinään.

Hylsyjä ja hampaanpaloja

On Nousulla kunniaan hetkensä. Kun Kit onnistuu niittaamaan yhdellä sulavalla liikesarjalla useamman gangsterin, turpakäräjöinti on nautittavaa katseltavaa. Eniten iloa irtoaa kentille ripotelluista lyömäaseista. Riippuen siitä, onko kädessä pesäpallomaila, jakoavain vai tuolinjalka, Kit jakaa oikeutta hieman eri tyylillä, ja kumpaankin käteen aseen nappaaminen tuplaa tehokkuuden.

Myös pyssyillä räiskiminen on hauskaa, vaikka turhan helppoa. Pistoolipari laulaa tyylipuhtaaseen John Woo -tyyliin ja vaatii ainoastaan hervotonta olkanapin rämpytystä. Hauskinta on, kun Kit loikkaa ilmaan Max Paynesta lainatun hidastuksen turvin ja puhdistaa koko huoneen ennen maahan laskeutumistaan.

Tappelun tiimellyksessä peliympäristöt hajoavat ja irtaimistoa voi käyttää mätkinnässä hyväkseen. Valitettavasti interaktiiviset ympäristöt kuulostavat hauskemmilta kuin ne oikeasti ovat. Esimerkiksi tuolin paiskaaminen päin vastustajaa tai kierrepotkun ponnistaminen seinästä vaativat ärsyttävän tarkkaa ajoitusta.

Grafiikka ei tyrmää, mutta toimii. Hahmojen ja ympäristöjen yksityiskohtien sijaan huomion varastavat Jet Lin mallintamat upean akrobaattimaiset taistelukoreografiat, joissa nyrkit ja potkut suihkivat kuin suuren luokan elokuvassa ikään. Musiikki jää kaiken mäiskeen taustalla huomaamattomaksi.

Rise to Honour on hyvä esimerkki pelistä, jossa muhkeat tuotantoarvot on kanavoitu päin hongkongia. Hikipisarat ovat virranneet taisteluliikkeiden pikkutarkkaan animointiin, juonipätkien elokuvallisuuteen ja hajoaviin huonekaluihin, mutta tärkein, eli pelattavuus, on jätetty hiomatta loppuun.

Ei Rise to Honour näillä eväillä huono mätkintäseikkailu ole, mutta löperö kontrolliratkaisu jää hampaankoloon, sillä hienot taistelukoreografiat olisivat ansainneet moottorikseen paremman pelattavuuden.