www.roccat.org
Roccatin uusi pikkuhiiri mahtuu kätevästi kannettavan matkaan.
Hassuista suomenkielisistä laitenimistään tunnetun saksalaisen Roccatin esikoishiiri Kone on mainio pelihiiri, mutta siinä on yksi ärsyttävä ominaisuus: rotta ei inahdakaan ilman ajureiden asentamista. Ilmeisesti tämän takia uuden Kova-hiiren kehityksessä on panostettu urakalla ohjelmistoriippumattomuuteen. Tällä kertaa koko ohjaimelle ei itse asiassa edes ole ajureita, kaikki toiminnot valitaan suoraan hiirestä erilaisilla nappulayhdistelmillä.
Ajurittomuudella on hyvät ja huonot puolensa. On kätevää, että käyttäjän ei tarvitse asennella taas yhtä lisäohjelmaa konetta hidastamaan. Lisäksi kaikkien komentojen rautapohjaisuus helpottaa hiiren siirtämistä omilla asetuksilla eri koneiden välillä. Huonona puolena eri käskyihin tarvittavat näppäinyhdistelmät pitää painaa mieleen tai mukana täytyy kantaa ohjelappusta. Onneksi sivupainikkeiden erilaisilla yhdistelmillä ajettavat käskyt ovat melko yksinkertaisia ja helppoja muistaa, ainakin jos hiirtä käyttää jatkuvasti.
Neljällä sivupainikkeella ohjataan hiiren valojen väriä ja esitystyylejä sekä rotan tarkkuutta että kätisyyttä. Neljä lediä saa sykkimään sateenkaaren eri väreissä tai pysymään yhdessä värissä koko ajan. Onneksi jouluvalot voi kytkeä myös kokonaan pois päältä, niin hiirtä kehtaa käyttää myös julkisella paikalla.
Tarkkuussäädössä on neljä vaihtoehtoa: 400, 800, 1600 ja 3200 pistettä tuumalle. Tämä riittää hyvin satunnaiskäyttöön ja esimerkiksi matkakoneen pelihiirelle, mutta vakavammassa pelaamisessa vaihtoehtoja on turhan vähän. Erityisesti yläpäähän tarvittaisiin pari lisäasetusta, sillä tarkkuuden tuplaus 1600 ja 3200 pisteen välillä on liian suuri loikkaus. Tilojen välillä loikkiminen on myös hidasta, sillä asetus astuu voimaan vasta pari sekuntia nappuloiden painamisen jälkeen. Tämän takia tarkkuutta ei voi järkevästi vaihdella pelin sisällä esimerkiksi kiikarikiväärin tähtäimeen tuijotellessa.
Molemmille käsille
Pelihiiret muotoillaan yleensä voimakkaasti, minkä takia ne eivät sovi kuin oikeakätisille. Kovassa on panostettu symmetriaan, ja hiiri istuu yhtä hyvin myös vasureille. Kaikkien miellyttämisen takia design ei ole mukavin mahdollinen. Nuolimainen muotoilu vaatii hiiren pitelemistä sormilla, eikä kättä pysty kovin mukavasti lepuuttamaan rotan päällä. Hiiri on myös kooltaan melko pieni. Hyvänä puolena kylkien oikeissa kohdissa on kumimainen karhennus, joten ote pysyy koko ajan napakkana.
Painikkeet toimivat hyvin eivätkä vaadi liikaa voimaa. Isokokoinen kumirulla on miellyttävä ja sen painaminen on riittävän vaivatonta. Kylkipainikkeet, joita on kaksi kummallakin puolella, osuvat välillä sormiin hiirtä liikutellessa. Se on alussa ärsyttävää, mutta pienellä harjoittelulla suurimmilta virhepainalluksilta välttyy.
Roccat Kova on pienikokoinen pelihiiri, jonka ominaisuudet eivät aivan riitä vaativaan vakiokäyttöön. Pelinsä vakavasti ottavan matkailijan kannettavan kaveriksi se sen sijaan sopii erinomaisesti.
Roccatin uusi pikkuhiiri mahtuu kätevästi kannettavan matkaan...
Lue koko artikkeli Pelit-lehden tammikuun numerosta tai www.pelit.fi:ssä 3.2.2010.
www.zelda.com/spirittracks
- Juna kulkee vaan
- On elämä kuin juna vaan
- Se aina jatkaa kulkuaan
- Jos tunnelissa on se pitkään, kaipaa aurinkoon
Kun ensi kertaa kuulin DS:n Zeldan vaihtavan purjehtimisen ja suhteellisen vapaan tutkimusmatkailun raiteilla kulkeviksi höyryvetureiksi, olin pettynyt. Voiko idea toimia muualla kuin junahullussa Japanissa?
Voi toki.
Pikajuna Hyruleen
Vuosisata on kulunut Phantom Hourglassin tapahtumista. Uusi ja uljas Hyrulen kuningaskunta on perustettu, ja demonikuningas Malladuksen kahlitsevaa henkirataa käytetään höyryveturien raideverkostona. Hyrulen paha kansleri haluaakin vapauttaa Malladuksen, joten hän hävittää henkiradat, pirstoo Henkien tornin ja kaappaa prinsessa Zeldan ruumiin Malladuksen hengen käyttöön. Linkin ja henkimuodossa leijailevan Zeldan täytyy palauttaa asiat järjestykseen vierailemalla Hyrulen kolkissa sijaitsevissa temppeleissä.
Linkillä on alusta asti käytössään oma junansa, jolla kiskoyhteys kerrallaan avautuvia henkiratoja pääsee ajelemaan. Aluksi junailu tuntui armottoman rajoitetulta Wind Wakerin ja Phantom Hourglassin purjehdukseen verrattuna, mutta raideyhteyksien avautuessa aloin nähdä valoa tunnelin päässä. Sivuhommana veturikuski voi kuljettaa matkustajia tai tavaraa. Palkkioksi aukeaa uusia henkiratoja ja tarveaineita junan osien päivittelyyn. Armottoman addiktiivista siis.
Junasta jalkautuessa touhu on tuttua kaikille sarjaa ennen pelanneille. Kaupungeissa vieraillaan, luolastoja kolutaan ja ökkömönkiäisiä pistetään turpaan mitä kummallisimmilla vempeleillä. Kaikki Phantom Hourglassista tutut DS:n erikoisominaisuuksia hyödyntäneet temput ovat mukana. Kosketusnäytöllä liikutaan ja huidotaan, kartalle voi tehdä muistiinpanoja ja välillä puhistaan mikkiin esimerkiksi tuulenpyörteiden luomiseksi. Tavaroista omaksi suosikikseni nousi ruoska, joka pulmien ohella toimi taisteluissa miekan kaverina loistavasti.
Ei enää satuprinsessa
Vaikka Zelda-sarja onkin legenda, jäi Phantom Hourglassista parhaiten mieleen vain legendaarisen turhauttava keskusluolasto. Merikuninkaan temppelissä olivat rasitteena niin aikaraja kuin kuolemattomat viholliset, mutta paikka täytyi silti koluta jokaisella visiitillä kaikkien jo käytyjen alueiden läpi ennen uusiin kerroksiin pääsemistä.
Spirit Tracksin Henkien torni toimii Merikuninkaan temppeliä vastaavana keskusluolastona, mutta Nintendolla on kuunneltu palautetta. Kun pelaaja saa tornin paloja takaisin paikalleen, pääsee rappusten kautta kätevästi saman tien uusille alueille, eikä ahdistavasta aikarajasta ole tietoakaan. Vanhat virheet on korjattu jopa niin hyvin, että tornista löytyvät mielenkiintoisimmat ja kekseliäimmät puzzlet. Suurin osa niistä hyödyntää henki-Zeldan taitoa vallata tornia vartioivien aaveritarien haarniskat. Hento neitonen pystyy kookkaan ritarin ruumiissa auttamaan Linkiä pulmissa ja taistelussa, eikä vain odota pelin lopussa pelastajaansa.
Ei Spirit Tracks aivan ongelmaton ole. Junalla matkustaminen on aivan yhtä verkkaista puuhaa kuin purjehdus aikoinaan. Joskus jopa hitaampaa, sillä raiteilla täytyy varoa demonisia kamikaze-junia, koska törmäys aiheuttaa välittömän Game Overin. Lisäksi peliä on vaikea suositella matkapelaamiseksi. Vaikka kehtaisi jutella DS:n mikkiin pelin niin vaatiessa, oli minulla hankaluuksia puhalluskohdissa, sillä peli luuli linja-auton ilmastointia puhallukseksi.
Pienestä napinasta huolimatta Spirit Tracks on ensiluokkainen Zelda-elämys, sillä tunnelma on hieno. Päätarinassa riittää tekemistä ja sivutehtäviä löytyy vaikka kuinka paljon. Yllätyksekseni junailu on paitsi mukavaa, myös mielikuvituksellista, sillä en odottanut pääseväni vedenalaisilla kiskoilla mustekalajahtiin.
