Tietokone- ja konsolipelien yhteydessä puhutaan aivan yleisesti "roolipeleistä". Jotenkin tuo nimitys kiusaa meitä "oikeiden" roolipelien harrastajia. Koska en tiedä itsekään tarkasti miksi, päätin analysoida mainittujen pelien eroja.
Tietokoneroolipelistä puhuttaessa tarkoitetaan yleensä suhteellisen monipuolista seikkailupeliä. Pelissä on sankarina yksi tai useampi henkilö, jo(i)ta pelaaja ruudulla ohjaa. Roolipeli-nimitys tulee siitä, että pelaaja ohjaa hahmoa tai ryhmää, jonka asemaan hän voi pelatessaan samaistua. Toiseksi hahmoilla on joitakin ominaisuuksia, joita pelaaja voi säätää haluamallaan tavalla ja jotka pelin kuluessa kehittyvät. Se tekee pelistä realistisemman ja luo jatkuvuutta.
Varsinaisen roolipelin tärkein osa, toisen hahmon rooliin eläytyminen ja ikäänkuin sellaisena toimiminen, ei parhaassakaan tietokonepelissä toteudu. Eläytyminen monitorin ääressä on hankalaa ja turhaa, eikä tietokonepelihahmoon sisäistymistä oikein ymmärrä, olkoonpa prosessori kuinka tehokas tahansa. Myös oikeassa ropessa varsin tärkeä hahmon luominen on tietokonepelissä lähinnä ammatin valitsemista.
Mitä muita eroja on "oikeilla" ja tietokoneropeilla? Onko niissä muuta yhteistä kuin seikkailuntäyteiset maailmat ja mahdollisesti sama nimi?
Mitä teet?
Aloitetaan pelihahmon mahdollisuuksista toimia pelin maailmassa. Koska tietokonepeli perustuu valmiiseen ja määriteltyyn materiaaliin, on siinä hahmon vapaus toimia aina vain näennäinen. Vaikka hahmolle tarjotaan useita eri toimintamahdollisuuksia ja kulkureittejä, on niiden lukumäärä kuitenkin aina rajattu tyyliin: Edessäsi on metsä. Voit lähteä oikeanpuoleista, keskimmäistä tai vasemmanpuoleista polkua. Vaikka voisit kulkea metsän läpi eri polkujen yhdistelmiä yhteensä ziljoonaa reittiä, saavut kuitenkin aina tiettyyn paikkaan, yleensä metsän toiseen reunaan tai keskustaan. Jos et saavu, et pääse pelissä eteenpäin.
Oikeassa roolipelissä pelaajalla on rajaton määrä mahdollisuuksia. Tietysti hänellekin voi olla tarjolla ne kolme polkua, mutta sen lisäksi pelaaja voi käyttää mielikuvitustaan ja nokkeluuttaan. Hahmon ei ole mikään pakko kulkea metsän läpi jos ei halua. Hän voi kiertää sen, koettaa polttaa metsän, lentää jonkun avulla sen yli, palkata oppaan ja vartijoita turvakseen tai olla välittämättä koko metsästä.
Kun sankari saapuu metsän toiseen reunaan, edessä on ansaovi. Ovessa on neljä vipua, joista yhdestä vetämällä ovi aukeaa. Kolmesta muusta saa maagisen mahtipläjäyksen, joka voi jopa tappaa. Tietokonepelissä käy äkkiä niin, että jos ei ole löytänyt oikeaa vinkkiä, on pakko kokeilla. Sitten onkin herran hallussa, miten käy ja oliko tilanne tallennettu.
Oikeassa ropessa hahmo VOI menetellä samoin. Koska tallennusmahdollisuutta ei ole, kannattaa olla varovainen. Nokkela pelaaja keksiikin jotakin muuta kuin umpimähkäisen vivun valinnan. Hän voi houkutella tai pakottaa jonkin toisen olennon vipuja räpläämään (...no niin puolituiskamu, valitsepa oikea vipu niin saat paljon namia). Hän voi koettaa rakentaa jonkinlaista kaukosysteemiä tai köysiviritelmää vivun kääntämiseksi. Hän voi ehkä koettaa ohittaa koko oven ansoineen kaivamalla käytävän sen ohi tai rikkomalla seinän. Pelaajalla on rajattomat mahdollisuudet keksiä ideoita ja kokeilla niitä. Pelinjohtajasta, olosuhteista ja nopanheitosta on sitten kiinni se, kuinka ideat toimivat.
Nyt tapellaan
Taistelut ovat edelleen tärkeä osa roolipeliä. Tietokonepelissä ne ovat usein niin oleellisia, että taistelematta ei seikkailussa pitkälle selviä. Jos realismista puhutaan, tämä on tietysti huono asia. Monissa tilanteissa pitäisi olla ainakin mahdollisuus päästä eteenpäin oveluudella, lahjomisella, juonittelulla, hiipimisellä, pakenemalla tai miten vain muuten kuin taistelemalla. Joskus tulee tietysti väistämättä tilanne, josta ei muuten selviä, mutta liian suuri pakollisten kahakoiden määrä tekee pelistä helposti kovin taistelupainotteisen. Se ei ole hyvä. Monen mielestä kun sana "rooli" tarkoittaa aivan muuta kuin sana "taistelu".
Oikeassa ropessa konfliktitilanteita syntyy myös. Pelaajalla on kuitenkin huomattavasti mahdollisuuksia vaikuttaa tappeluiden syntymiseen muutenkin kuin olemalla liikkumatta minnekään. Hän voi toimia rauhallisesti, pelokkaasti tai aggressiivisesti vaikuttaen jo riidan lähtötilanteeseen. Jos kamppailu yhä uhkaa syntyä, hän voi vielä koettaa uhkailla, suostutella, lahjoa tai juonitella itsensä kuiville.
Ylipäänsä hyvässä ropeseikkailussa ei ole "pakollisia" taisteluita kovinkaan usein, vaan nokkelat hahmot voivat koettaa selvittää ongelmat muillakin tavoin. Hyvä pelinjohtaja myös osaa luoda muunkinlaisia vastuksia kuin vain miekkaa heiluttavia; luonto, sää, maasto, eläimet, taikuus, kaupankäynti, ihmissuhteet ja politiikka tarjoavat kaikki paljon mahdollisuuksia muunkinlaisiin haasteisiin kuin taistelemalla voitettaviin.
Tietokonepelin yhdenlaisena etuna on tilanteen tallennettavuus. Tiukan koitoksen ollessa edessä ei kuolema haittaa, kun kohta voi ottaa saman matsin uudelleen. Roolipelissä tuollainen ei onnistu, siinä tehty on tehty, ilman uusintamahdollisuutta. Realistisempaa ja vaarallisempaa, mutta pistää pelaajat miettimään ja harkitsemaan muitakin vaihtoehtoja kuin suora hyökkäys.
Sanan voimalla
Vaikka tietokoneseikkailussakin hahmot kehittyvät, on niiden osaaminen ja oppiminen rajoitettua. Pelikohtaisia eroja toki on, mutta usein vain taistelu- (tai loitsimis-) taidot paranevat. Roolipelissä voit ottaa hahmollesi haluamasi kyvyt ja taidot, sekä kehittää niitä makusi mukaan. Roolipelissä erilaiset kyvyt ovat myös tärkeämmässä osassa. Hahmo tarvitsee näppäryyttä, hiiviskelyä, kiipeämistä, ratsastusta, uimista ja eläinten käsittelytaitoa useammin kuin tietokonepelissä.
Sosiaalisten taitojen, kuten kaupankäynnin, suostuttelun, viettelyn ja huijaamisen käyttö jää tietokonepelissä usein lapsipuolen asemaan. Oikeassa ropessa niillä voi olla hyvinkin suuri merkitys seikkailun kannalta.
Ylipäänsä monessa tietsikkapelissä kommunikointi on sangen rajoitettua, ja parhaissakin vain valinta muutamasta valmiista lauseesta. Roolipeliä taas olisi vaikea kuvitella ilman hahmojen välistä vilkasta kommunikointia.
Tietokone vs oikea
Tietokoneseikkailua voi pelata yksin ja se tarjoaa haastavaa, mutta pinnallista viihdettä. Pelaaminen on hiukan yksipuolista ja vaatii kärsivällisyyttä, pelaajan on löydettävä pelin sisältämät vastaukset. Tietokonepeli on myös "kertakäyttöinen". Läpi pelattua seikkailua ei usein jaksa pelata toiseen kertaan, varsinkin kun tietää aika tarkasti, mitä on odotettavissa.
Roolipelissä on useita pelaajia. Pelaaminen on sosiaalinen tapahtuma ja vaatii paneutumista. Seikkailun ongelmatilanteissa pelaaja voi käyttää mielikuvitusta ja älyään. Oikea rope ei ole koskaan lopussa tai läpipelattu, ja niin ollen se tarjoaa elämyksiä vaikka vuosiksi, tosin vaatien myös hiukan vaivannäköä.
Lopun kiteytys Pirkalta, joka on monivuotinen molempien pelityyppien harrastaja: "Tietokoneropeissa ärsyttää eniten tekemisen puute, ainoa mitä voi tehdä on lyödä miekalla tai suihkia tulipalloja. Luovuutta ja omia ideoita ei voi tarpeeksi käyttää."
