RTL Biathlon 2007 (PS2) – Hutikuti

RTL Biathlon 2007:n ampumahiihdossa ei menesty veritankkauksella, vaan taktiikalla ja tarkkuudella.

Ensi alkuun vaikuttaa siltä, ettei ampumahiihtopeli RTL Biathlonin ohjekirjaa tarvitse juuri vilkuilla. Hiihtäjää lykitään pitämällä x-nappia pohjassa ja ohjailemalla tatilla miekkosen menoa. Alamäessä tarvitaan toista nappia muna-asentoon ja ampumapaikalla kolmatta hengityksen pidättämiseen tähtäimen vakauttamiseksi. Kivääriä käsitellään samalla napilla kuin hiihtäjääkin.

Muutaman kisan, yhtä monen jumbosijan ja ohjekirjan pläräilyn jälkeen selviää kupletin juoni. Hiihtäjällä on käytössään tietty määrä energiaa, jota tulisi kuluttaa mahdollisimman järkevästi. Jyrkän mäennousun jälkeen vauhti hiipuu ja tahtia on pakko löysätä. Aivottoman napin ränkyttämisen sijaan joutuu ennakoimaan: jyrkän nousun jälkeisellä suoralla kannattaa spurtata, koska seuraavassa alamäessä voi levähtää. Ajattelu on sallittua myös ampumapaikalla, sillä turhan pitkä tähtäily vie usein enemmän aikaa kuin ohilaukausta seuraava kolmen sekunnin sakko.

Pelintekijät tulisi passittaa ylimääräiselle sakkokierrokselle uramoodin tärvelemisestä. Painopiste on puhtaasti hiihtämisessä ja ranking-pisteiden keräilyssä, eikä urheilullista menestystä voi muuttaa rahaksi, kuten RTL Ski Jumpingissa. Pelaajan on raivattava tiensä juniori- ja amatöörisarjojen kautta ammattilaiseksi. Jos tietää mitä tekee, tie huipulle ei ole pitkä, sillä esimerkiksi ammattilaissarjan yhdeksän osakilpailua tahkoaa läpi vajaassa tunnissa. Paperinohut uramoodi ei jaksa kauaa innostaa.

Pelintekijät hehkuttavat RTL Biathlon 2007:ää realistiseksi peliksi. Pitää paikkansa, sillä kanssakilpailijat pyyhkivät puhtaan suomalaishiihtäjän ohi vasemmalta ja oikealta. Junioriliigan pystyin vielä vaivatta voittamaan, mutta amatöörisarjasta piti hakea vuosikaupalla nousua. Taitoarvoja kartuttaneet kokemuspisteet eivät juuri vaakakupissa painaneet, kun hiihtäjäni hyytyi aina loppukirikamppailussa ja hutiloi ampumapaikalla. Pelaajan kyvyillä ei ole merkitystä, ellei suojatin pohkeissa ole tarpeeksi vääntöä ja tähtäyskäsi vakaa.

Kisatoteutuksen luvataan olevan samalla tasolla tv-lähetysten kanssa. Sääliksi käy saksalaisia televisiokatsojia, sillä kilpailuista puuttuvat sellaiset trivialiteetit kuin selostus ja dramaattiset kameraleikkaukset. RTL-pelien kommentaattorien tason tuntien lienee tosin pelkästään hyvä asia, että selostuskopista on nykäisty piuhat irti. Hiihtäjän huohotus on yleisön hurrauksen ohella ainoa äänitehoste: mitä väsyneempi urheilija, sitä kovempi puuskutus.

Yhdeksän oikeaa kisapaikkaa eivät kanna kovin pitkiin pelisessioihin. Ampumahiihdolle pyhitetyssä pelissä olettaisi myös olevan enemmän kuin yksi ainoa kilpailumuoto, sillä oikeassa elämässä on viisi erilaista kisatyyppiä. Uramoodin moninpeliin voi osallistua neljä pelaajaa vuoroperiaatteella, kaksin voi tahkota myös jaetulla ruudulla. Kokonaan toinen asia on se, onko ampumahiihto sopivan riehakas kimppapeliksi.

RTL Biathlon 2007:ää voi kiittää kekseliäästä ideasta, sillä voimien jakamiseen perustuva pelimekaniikka peittoaa taktisuudellaan perinteiset napin takomiseen perustuvat urheilupelit. Valitettavasti kaikki muut osa-alueet on jätetty enemmän tai vähemmän hunningolle.

63