Ruff 'n' Tumble – Kuulat hukassa

Brittilehdet kehua retostavat suureen ääneen melkeinpä kaikkia Amiga-pelejä, mutta Suomeen tupsahdettuaan ne paljastuvat usein keskinkertaisiksi huonosti testatuiksi viimeistelemättömiksi vätystelyiksi. Ruff 'n' Tumble on Renegaden kehuttu ja kohuttu tasohyppelyräiskintäspektaakkeli, vaan mitenkä on?

Ruff Rodgers oli vielä eilen kuin kuka tahansa tavallinen koulupoika. Eräänä synkkänä yönä hän näki suosikkipuistossaan oudosti hehkuvan metsikön. Mystisen hohteen syy oli valokeila, joka heijastui maassa olevasta reiästä. Marmorikuulat mukanaan Ruff lähti tutkimaan ilmiötä tarkemmin. Reiän vieressä oli kyltti, jossa luki: "Want To Play?", ja siinä oleva nuoli osoitti syvälle maan uumeniin.

Ruff kaivoi kuulapussistaan ison punaisen marmorikuulan ja heitti sen hehkuvaan koloon. Jostain syvältä kului jyrinää ja korinaa ja _ kuinka ollakaan _ maa Ruffin ympärillä alkoi täristä. Maanjäristyksen jälkeen Ruff putosi kohti kirkkautta ja tömähti ihmeelliseen puilla sisustettuun luolaan. Siinä hötäkässä marmorikuulat olivat tietysti kadonneet .

Luolan lattialta löytyi sopivasti jämerä pyssy, jonka Ruff kouraisi mukaansa. Pyssyyn oli kiinnitetty lappu, jossa luki: "Olen Kerrassaan Erittäin Paha Tohtori Kohtalo ja olen ilkeämielisesti ottanut haltuuni kallisarvoiset marmorikuulasi, koska tarvitsen niitä keksimäni Pahuuskoneen polttoaineeksi!"

Tohtori oli kuitenkin sen verran leikkimielinen, että antoi Ruffille mahdollisuuden pelastaa nahkansa, kuulansa, prinsessan ja puoli valtakuntaa. Ainoastaan Tinapääarmeija olisi Ruffin etenemisen esteenä. Kuuliensa katoamisesta sydämistyneenä Ruff otti haasteen vastaan.

Kliseet kimpassa

Ruff 'n' Tumble on neljään maailmaan ja 16 tasoon jaettu tasohyppelypyssyttely. Kaikki kliseet ovat mukana: liikkuvat tasot, tikapuut, tarkat hypyt, loppuhirviöt jne. Päästääkseen eteenpäin Ruffin täytyy kerätä joukko erivärisiä kuulia. Muutakin tarvitaan: sadalla kultarahalla saa uuden elämän, samoin Ruffin päällä. Sydämillä saa elinvoimaa, avaimilla avataan ovia, kytkimillä saa aikaan jotain yllättävää. Salaisia hyvin kätkettyjä soppeja on yllin kyllin.

Peribrittiläiseen tapaan tinapäitä ilmestyy tyhjästä lisää, kun yhden saa eliminoitua. Reinkarnaatiopisteet ovat kuitenkin näkösällä ja niiden uudesti synnyttävän voiman ehtyessä niistä sammuu valo! Outoa, mutta huomaavaista.

Pelkkään peruspyssyyn ei tarvitse tyytyä: tarjolla on viisi toinen toistaan järeämpää tykkiä. Näistä liekinheitin on erityisen tyydyttävä tinapäängrillaaja. Valitettavasti kutakin erikoisasetta saa käyttää vain rajoitetun ajan kerrallaan, vaikkakin siellä täällä lojuvilla P-kirjaimilla nautintoa voi pitkittää.

Miksi pitäisi keksiä uutta?

Kuvallisesti Ruff 'n' Tumble on selkeä, siisti, muttei ylimaallisen komea. Musiikki on tunkkaista, joskin peliin sopivaa. Ruffin ohjaaminen on helppoa ja sujuvaa. Yläviistoon ampuminen on aluksi vaikeaa: Ruffin täytyy olla visusti paikallaan, jotta pyssyn saa suunnattua ylös, muutoin Ruff ponkaisee hyppyyn. Toisen ilotikkunapin huomioiminen ja sillä hyppiminen olisi ratkaissut ongelman.

Vaikka Ruff 'n' Tumble ei tarjoa mitään uutta, se silti houkuttelee mukaansa. Osaset ja yksityiskohdat on nivottu hyvin yhteen, pelattavuus on sutjakkaa ja vaikeustaso juuri sopiva. Jatkoyrityksiä ei ole, mutta lisäelämiä kertyy nopeasti. Jokaisella yrityksellä pääsee juuri sopivasti eteenpäin, mikä takaa addiktin.

Kunkin maailman jälkeen Ruff 'n' Tumble jakaa salasanan, mutta sillä pääsee ainoastaan harjoittelemaan seuraavan maailman kenttiä. Niinpä edetäkseen oikeasti joutuu pelin aloittamaan aina alusta. Ärsyttävää, joskin pelin haasteellisuutta lisäävää. Nykyaikaista olisi pelitilanteen tallentaminen joko jokaisen kentän jälkeen tai tasaisin väliajoin sijoitetuissa tallennuspisteissä.

Hyvät Amiga-pelit ovat yhä harvinaisempaa herkkua pelifirmojen keskittyessä konsoleihin ja PC:hen. Ruff 'n' Tumble on paras Amiga-toimintapeli pitkään aikaan. Uudet ideat ovat tervetulleita, mutta vanhoillakin pärjää yllättävän pitkälle. Taito paketoida testatut ja tutut elementit yhteen sujuvaksi kokonaisuudeksi on sekin saavutus. Siinä Renegade on onnistunut.

92