Hieman ennen kuin Alan Moore uudisti sarjakuvan sisällön, Moebius teki saman sarjakuvan visuaaliselle ilmeelle.
Egmontin ryhtiliike on tuonut markkinoille jo monta aikanaan Suomessa julkaisematta jäänyttä sarjakuvan merkkiteosta – esimerkiksi Alan Mooren käsikirjoittamat V niin kuin verikosto ja Vartijat. Komeaa kovakantista klassikkosarjaa jatkaa nyt Alejandro Jodorowskyn ja Moebiuksen huumorilla höystetty tieteistarina Incal.
Bioenergiaa sienistä
Moebius (oikealta nimeltään Jean Giraud, s. 1938 Ranskassa) oli Incal-sarjan syntyaikoina 1980-luvun alussa suuri tähti eurooppalaisella sarjakuvataivaalla, olihan hän yksi ranskalaisen Metal Hurlant (Yhdysvalloissa Heavy Metal, Suomessa Kylmä Metalli) -lehden perustajista. Lisäksi hänen villin lännen sarjakuvansa Blueberry oli ilmestynyt Pilote-lehdessä vuodesta 1965 ja sitä myytiin kasapäin albumeina myös täällä Pohjolassa.
Incalin esihistoria alkoi vuonna 1975, kun chileläissyntyinen elokuvaohjaaja Alejandro Jodorowsky ryhtyi suunnittelemaan leffaa Frank Herbertin Dyyni-kirjasta. Tekijätiimiinsä hän suostutteli sellaisia kuvallisia guruja kuin Salvador Dalin, H. R. Gigerin ja Moebiuksen. Hanke kariutui, mutta sen jälkimainingeista nousi kaikenlaista kelvollista. Elokuvapuolella Giger ja Moebius suunnittelivat ensimmäisen Alien-elokuvan ulkoasun, sarjakuvapuolella Moebius aloitti Jodorowskyn kanssa L’Incal-sarjan.
Moebius kaipasi uutta potkua sarjakuviinsa: Villi länsi tuntui puhkikolutulta ja haaveena oli jotakin aikuismaisempaa, syvällisempääkin kenties. Mies matkusti vuodeksi Meksikoon, jossa hän laajensi tajuntaansa sikäläisillä sienillä. Meksikolaiset aavikkomaisemat sekoittuivat näkyihin, jotka Moebius Ranskaan palattuaan jalosti sarjakuviksi. Metal Hurlant -lehdessä julkaistiin useita huikean surrealistisia sarjoja, joista komein oli tekstitön Arzach. Juonta sarjoissa oli vain nimeksi. Mutta sitten tuli Jodorowsky, Dyyni ja tieteissarjat.
Avaruuskiteitä ja meduusoja
Incal on yksinkertainen hölmö–pelastaa–maailman-kertomus, joka on paisutettu kolossaalisiin mittoihin. Suurten puitteiden vastakohtana ovat sarjan sankari, onneton yksityisetsivä John Difool, joka saa haltuunsa Incalin, maailman pelastajan, ja hänen pieni apulaisensa Deepo, joka on lentävä ja puhuva betonilintu.
Heti ensimmäisen Incal-albumin alussa on sivun kokoinen kuva, jossa Difool putoaa itsemurhakuiluun. Komea perspektiivi ja tarkasti piirretty teknotunnelma pysäyttävät puusilmäisenkin lukijan. Tästä ruudusta lähtien on selvää, kenen harteilla sarja lepää. Moebiuksen visiot mykistävät ja esimerkiksi avaruudessa leijuvat meduusat ovat komeita ilmestyksiä, nyt myös väreiltään, sillä sarja on saanut tähän kokonaisjulkaisuun uudet, komeat konevärit.
Ensimmäinen Incal-albumi, L’Incal Noir, ilmestyi Ranskassa vuonna 1981. Kustannus Oy Jalava julkaisi Mustan Incalin kymmenen vuoden viiveellä vuonna 1991. Jalava lupasi myös alpparille jatkoa, mutta Valon Incalia ei koskaan suomeksi tullut. Ehkä niin olikin parempi, sillä sarjan tuolloiset värit olivat pahimmillaan kamalaa violetin ja pinkin sekamelskaa ja tuskin Egmont olisi uutta kirjaa kustantanut, jos sarja olisi jo kertaalleen Suomessa sössitty.
Egmontin Incal-kirjassa on alkuperäisen sarjan kuusi ensimmäistä albumia, jotka kaikki ovat Moebiuksen käsialaa. Ranskassa Incal on saanut jatkoa jo useamman eri albumisarjan puitteissa. Moebiuksen jälkeen Incalia on piirtänyt Zoran Janjetov alkuperäistä imitoiden, mutta onneksi osaavasti. Lisäksi samainen Janjetov on piirtänyt alppareita Teknopapeista ja Juan Gimenez puolestaan Metaparoneista, molemmat hahmot tuttuja jo perus-Incalista.
Taivaallisia näkyjä
Incal, Jodorowski – Moebius, Egmont kustannus 2008, 320 sivua, 33,95 euroa.
Fingerpori saa jatkoa
Joulun alla ilmestynyt Fingerpori-lehti Pikku Fingerpori 1: Kähmintää ja kytköksiä saa helmikuussa jatkoa nimellä Pikku Fingerpori 2: Rakentaa ja remontoi. Entinen meno jatkuu, tekijät lupaavat. 36-sivuinen, laadukkaasti kauttaaltaan väreissä painettu ensimmäinen osa sisältää nimikkosarja Fingerporin lisäksi muun muassa Jukka Tilsan, Harri Pystysen ja ruotsalaisen Ulf Lundkvistin sarjoja. Jarla on Jubasta (Viivi ja Wagner) poiketen jaksanut piirtää lehteensä myös uusia, pitkiä sarjoja. Vanhan kierrättäminen on tietysti ekologisesti kaunis ajatus, mutta uuteen sarjakuvalehteen se ei sovi. Pisteet Jarlalle siis.
Helmikuussa ilmestyy myös uusi, kovakantinen Fingerpori-kirja. Kakkososa on kanneltaan jäänsininen ja kansikuvatyttönä savuaa Rivo-Riitta. Nauttikaamme näistä.
Artikkeli on luettavissa www.pelit.fi:ssä 4.2.2009.
