Ancarian maailmaa uhkaa suuri tuho, ja vain sinä voit joko pelastaa sen tai syöstä sen tuhoon. Kuulostaako tutulta? Niin minustakin.
Saksalaisen Ascaron Entertainmentin kehittämä Sacred 2 (Pelit 11/2008, 88 pistettä) ei edes yritä peitellä Diablo 2-hajuaan. Eikä se ole välttämättä hirveän huono asia, sillä örrimönkiäisten lahtaamisessa nappi pohjassa on edelleen jotain addiktoivaa.
Sacred 2:n tarinan kliseisyys peittoaa kaikessa noloudessaan jopa yltiökliseisenä pitämäni Guild Warsin juonen. Jo pelkkä alkuintro aiheuttaa niin voimakkaan myötähäpeän tunteen, että on parempi keskittyä päättömään lahtaamiseen ja unohtaa koko tarina.
Hutki ja kerää TM
Yllätyin yllättävän hyvin suunnitellusta ohjaustuntumasta. Tateista ohjataan hahmoa ja pyöritellään kameraa, ristiohjaimesta ja oikeanpuoleisista napeista valitaan parannusjuomat, erikoiskyvyt sekä eri hyökkäykset. PC:n demoversiota nopeasti testanneena olen jopa sitä mieltä, että kerrankin käännöksessä on kontrollit toteutettu paremmin kuin alkuperäisversiossa! Ihmeiden aika ei ole ohi.
Tavaroiden kerääminen on helppoa, sillä sankari poimii ympärillään olevan rojun napin painalluksella. Listimiseen pystyy keskittymään täysillä ja ylimääräisestä tauhkasta pääsee eroon joka puolella olevien kauppiaiden avustuksella.
Pääosassa oleva taistelu on toteutettu niin kuin pitääkin. Turha rämpytys jää pois, sillä sankari/sankaritar mätkii niin kauan kun nappia pitää pohjassa. Erilaiset kombot ja erikoiskyvyt pitävät mielenkiintoa yllä, eikä taistelu degeneroidu liian yksitoikkoiseksi mättämiseksi.
Hahmoluokat ovat peruskauraa ja niitä on kuusi, kolme kummallekin sukupuolelle. Seraphim on hyvyyden ilmentymä, Inquisitor itse pahuus. Muilla luokilla voi valita pelaako hyviksenä vai pahiksena. , joten suurempia yllätyksiä joukkoon ei mahdu. Oman sankarinsa muokkaamiseen ei ole annettu hiusten tyyliä ja väriä lukuun ottamatta muita vaihtoehtoja, mutta tämä ei juuri pääse häiritsemään.
Voitko etsiä kadonneen kissani?
Pelissä ei ainakaan tekeminen lopu kesken, sillä pää- ja sivutehtäviä riittää yllin kyllin. Jo pelkästään alkuvaiheessa sivutehtäviä kertyy niin paljon, että niihin keskittyessä tahtovat päätehtävät unohtua. Ancarian maailma tuntuu massiivisen laajalta ja sen läpikoluamiseen upottaakin äkkiä useita kymmeniä pelitunteja.
Graafiselta anniltaan pleikkarin Sacred 2 on ihan nätti ja värikäs, tosin PC-isoveljelleen se ei pärjää varsinkaan yksityiskohtien määrässä. Grafiikka toimii pääasiassa sulavasti, tosin olin huomaavinani lievää tahmaamista kameran kanssa kikkaillessani. Äänipuoli onkin taas aivan oma lukunsa, sillä pelissä on ehkäpä yksi raivostuttavimmista ääninäyttelyistä ikinä. Ylinäyteltyyn kliseiseen hössötykseen ei vain yksinkertaisesti totu millään. Ällönmakean kuorrutuksen kruunaa alkuvideossa soiva saksalainen kikkelihevi. Pelin tekoäly on mitä on, sillä varsinkin tekoälykaverit pyörivät aivokuolleina jaloissa ja hukkaavat itsensä aika ajoin.
Moninpeli on toteutettu esimerkillisesti, sillä samalla konsolilla pystyy tarinaa pelaamaan kaksi pelaajaa yhtä aikaa ja netin yli Playstation Networkissa. Samassa pelissä pystyy olemaan yhteensä neljä pelaajaa. Kaksinpeli samalla konsolilla jäi testaamatta, mutta netin yli peliseuraa tuntui löytyvän aika mukavasti ja pelit pyörivät teknisesti moitteetta. Pelaajien välisen tasoeron pystyy pelin isäntä määräämään, joten älyttömiä eroja ei pääse syntymään.
Sacred kakkosen konsolikäännös on pääosin toimivaa mättöä, kunhan siinä keskittyy siihen olennaiseen ja jättää taustatarinan omaan arvoonsa. Diablo-addikteille peli on varmasti hyvää lievitystä uuden messiaan odottamisen tuskaan.
83
