Sam ja Max ovat koira ja jänis, jotka kutsuvat itseään freelance-poliiseiksi, koska se antaa heille oikeuden tehdä miltei mitä tahansa. He toimivat uskoen suojelevansa yhteiskuntaa, mutta itse asiassa tärkeämpää on kuitenkin hauskanpito, eivätkä he pahemmin välitä kohtaamiensa rikollisten perustuslaillisista oikeuksista.
Sam & Max on itse asiassa sarjakuva, jota on alunperin julkaistu kalifornialaisen taidecollegen lehdessä 1980-luvun alussa, 1987 siitä tehtiin sarjakuvakirja. Uusin painos on Marvel Comicsilta 1992.
Ne onnekkaat, jotka ovat saaneet lukea LucasArtsin julkaisemaa uutislehdykkää eivät ole voineet välttyä Samin ja Maxin kohellukselta. Numero numerolta nämä rakastettavat sarjakuvasankarit ovat romuttaneet kaikkea mahdollista autoista elokuvajuoniin.
Enää eivät toverukset tyydy paperiesiintymiseen, vaan kohellus on siirretty tietokonemuotoon tuttuun Lucas-tyyliin. Varokaa kissat ja kantrilaulajat!
Väkivallan virkamiehet
Läheisestä tivolista on kadonnut paikan suurin kassamenestys, gorillamainen Bigfoot (joka myös lumimiehenä tunnetaan). Rakkaat freelance-poliisimme Sam ja Max saavat tehtäväkseen tutkia asiaa ja palauttaa kadonnut eläin omistajilleen. Ison rumiluksen löytäminen ei kuitenkaan osoittaudu mitenkään helpoksi tehtäväksi ja tiekilometrit juoksevat sankareiden DeSoton alla Pohjois-Amerikkaa kierreltäessä.
Matkallaan kumppanukset kohtaavat mitä erikoisimpia turistihoukuttimia ja henkilöitä, jotka saavat tuta dekkareidemme raivokkaan tutkimustyylin. Suorasukainen toiminta ja kursailemattomuus ovat Samin ja Maxin mottoja. Erityisesti Max on aina valmis pahoinpitelyyn tai voimalliseen suostutteluun.
Piirroselokuva kaikilla mausteilla
Vanha tuttu käyttöliittymä on kadonnut, poissa ovat valikoitavat verbit ja inventaario. Alkuepäilyksien ja puolittaisen paniikkihäiriön jälkeen uusi systeemi paljastuu Sierralta kopioiduksi. Mainitun firman pelejä vääntäneelle totuttelu ei kauan kestä, ja pian uusi käyttis paljastuukin esikuvaansa paremmaksi.
Sierralta tuttuun tyyliin eri toimintoja saa valikoitua hiiren oikealla näppäimellä, mutta Lucasin versiossa kursorista käy ilmi, onko kyseinen toiminto mahdollinen. Esimerkiksi ota-toimintoa tarkoittava käsi menee nyrkkiin, kun sen liikuttaa poimintakelpoisen esineen ylle. Keksintö, josta Sierrakin voisi ottaa oppia. Ruudulta hävinneen inventaarion saa esille vasemmassa alanurkassa sijaitsevaa ikonia näpäyttämällä.
Myös keskustelu on kokenut täydellisen muutoksen: tuttujen tekstivalikkojen sijasta mahdolliset jutusteluoptiot on esitetty erilaisin ikonein. Normaalisti valittavana ovat ainakin kysymys-, toteamus- ja huulenheitto-valinnat, jotka saattavat johtaa uusiin mahdollisuuksiin.
Ensivaikutelmani uudesta keskustelutyylistä oli haukkua se vanhaa huonommaksi, mutta pitemmän päälle se osoittautui Samin ja Maxin kaltaiselle huumoripelille erittäin sopivaksi. Enää et tiedä etukäteen, mitä kahjoa sankarisi lataa turpavärkistään, ja vitsien iskuvoima ja yllätyksellisyys kasvavat hitusen.
Viime aikoina ovat LucasArtsin ihmemiehet ja naiset osoittaneet pystyvänsä todella loistavaan visuaaliseen ja auraaliseen esitykseen, eikä uusi peli tee tässä poikkeusta. Uuden käyttöliittymän myötä on seikkailuun tullut mukaan kokoruudun grafiikka, josta artistit ovatkin ammentaneet uutta inspiraatiota. Kaikin puolin upeat visualisoinnit häviävät vain Monkey Island 2:n vastaaville, ja sopivat peliin kuin peruna pakoputkeen. Pelaajaa hemmotellaan koko ajan entistäkin hienommilla animaatioilla.
Myös sankareiden toimiin on kiinnitetty runsaasti huomiota, eivätkä he seisokaan liikkumattomina ruuduntäytteinä, vaan koheltavat omiaan. Etenkin Max, joka useimmiten vain roikkuu Samin mukana, on joka ruudussa vähintäänkin tekemässä varjokuvia seinille tai pomppimassa sängyn päällä.
Äänipuoleltaankaan ei Samin ja Maxin tarvitse hävetä, sillä digitaalisten efektien käyttö on jopa runsaampaa kuin Day of the Tentaclessa. Ainoastaan alun puhe on heikkotasoisesti digitoitua, muuten ei pahempia särinöitä ole. Kun musiikkikin on todella loistavaa, kuuntelee sitä sitten SoundBlasterilla tahi Rolandilla, toimii pelin äänimaailma kuin parhaimmassa piirrosfilmissä.
Hauskaa hautaan saakka
Samia ja Maxia ei voi varmasti kivikasvoisinkaan henkilö väittää tylsäksi peliksi, sillä jo ensimetreiltä lähtien pelaajaa pommitetaan hirmuisella vitsi- ja sutkausmäärällä. Kuvallisten vitsien lisäksi sankariparin välinen dialogi on uskomattoman loistavaa. Verbaalisten vitsien osuus onkin reilusti kuvallisia suurempi, toisin kuin Tentaclessa. Tästä joutuvat kuitenkin kärsimään heikommin englantia osaavat, sillä pelin kieli on vahvasti painottunut erikoisiin ja hienostuneisiin sanoihin ja lauserakenteisiin, joita eivät varmasti kaikki jenkkiteinitkään tunnista. Vajaamman kielitaidon omaavat pelin huumori saattaa siis jättää kylmemmäksi, ymmärtämättä jääneelle vitsille on paha nauraa.
Toinen "vaatimus", mitä seikkailun huumorin avautuminen pelaajalle asettaa, on jonkintasoinen yleissivistys, sillä osansa sanan ja grafiikan säilän viuhkeesta saavat niin elokuvat, pelit kuin fysiikan nerotkin. Pakollisten Star Wars- ja Tentacle-heittojen lisäksi naurun kohteeksi joutuvat muun muassa Abyss, Casablanca ja Tappajahai, vanhoista kauhuleffoista ja dekkareista puhumattakaan. Dark Seedille ja King's Questille naureskelun lisäksi vastaan kävelee Lee-Harvey, joka on jälleen ajankohtainen Kennedystä puhuttaessa. Yhtään Star Trek -vitsiä en pettymyksekseni löytänyt, mutta pelin myyrähuumori on luku sinänsä. Jo se, että Sam ja Max työskentelevät freelance-poliisina on loistava lohkaisu jenkkidekkareiden laajalti tunnetuista työskentelymetodeista.
Ajantappajat
Jos seikkailu nisäkässankareidemme vauhdissa alkaa puuduttaa, ei konetta silti tarvitse sammuttaa, sillä Sam ja Max sisältää useita erilaisia alipelejä. Suurimmalla osalla näistä kuudesta eri ajanviettotavasta ei ole mitään tekemistä itse pelin kanssa, ja niitä voikin hakkailla milloin tahansa, jos innostusta riittää.
Jotkut peleistä ovat täysin idioottimaisia, kuten värityskirja tai paperinukkeviritys, mutta osa onkin sitten todella viihdyttäviä. Tästä parhaasta päästä on ehdottomasti Wak-a-rat, jossa reaktiotestimäisesti joudut puunuijalle kajauttelemaan koloistaan esiin pilkistäviä rottia. Jos huteja tulee paljon, alkavat jyrsijät käydä nokkaviksi eikä nauru taaskaan ole kaukana. Toinen hyvä, mutta pitemmän päälle tylsäksi käyvä laji on autoilla pelattava ja digitoiduilla efekteillä ryyditetty versio klassisesta laivanupotuksesta. Muita pelejä ovat liikennemerkkien yli loikkiminen ja eräänlainen minigolf, jotka molemmat ovat melko väsyttäviä tekeleitä.
Yksinkertaisesti loistava
Naureskelun lomassa ei voi kuin ihmetellä, miten LucasArts pystyy kerta kerralta luomaan toinen toistaan loistavampia seikkailupelejä. Sam & Maxin pelaaminen on kuin seikkailemista omassa piirretyssään kaikkine efekteineen. Huumori saa pelaajan vähintäänkin hyvälle tuulelle, parhaimmillaan se lähentelee Monkey Islandmaisia sfäärejä, joka on jo paljon sanottu. Mukaan dumpatut alipelitkin ovat hauskoja ja seikkailussa on myös sisäänrakennettu ruudunsäästäjä.
Uusi käyttöliittymä toimii hienosti ja sen avulla on helppo pelata, mutta silti en voi kuin ihmetellä, mitä vikaa vanhassa hyväksi havaitussa oli. Pelin vaikeusastekin tuntuu olevan normaalia tasoa, ja yleensä voikin tehdä jotain jossain muualla, jos yhden paikan ongelmat tuntuvat ylivoimaisilta.
Kaiken kaikkiaan Sam ja Max on erittäin viihdyttävä ja hauska. Se voittaa jopa Day of the Tentaclen ainakin piirun verran.
93
