www.samsung.fi
Plasmatelevisioiden merkittävin etu lcd-televisioihin verrattuna on tummien sävyjen toisto, parhaimmissa plasmoissa musta on lähes pikimustaa. Lcd-televisiot ovat ottaneet eroa kiinni kovaa vauhtia, ja Led-tekniikalla ne kurvaavat jo lähes rinnalle.
Perinteisissä lcd-televisioissa on kuvan taakse sijoitettu kylmäkatoditaustavalo. Samsungin uusissa 6000-, 7000- ja 8000-sarjan televisioissa kuva valaistaan led-valoilla television reunoilta. Näiden edge-ledien ansiosta televisiosta voidaan myös tehdä todella ohut. Lisäksi ledit kuluttavat vähemmän virtaa kuin perinteinen taustavalo, sähkökiukaan lailla energiamehua juovista plasmoista puhumattakaan.
Oikeilla asetuksilla ja teräväpiirtokuvalla Samsung UE55B7070:n kuva on aivan huippuluokkaa. Sen väritoisto on luonnollinen ja kuva kontrastikas, eivätkä tummimmat sävyt leikkaudu pois, vaan esimerkiksi Batman: Arkham Asylumin maailman synkkyys toistuu tarkasti. Blu-ray-elokuvien kuva taas on parhaimmillaan komean kolmiulotteista ja filmimäistä.
Ledien mustan salaisuus on taustavalon himmentäminen. Kehittyneemmillä ja kalliimmilla local-dimming-televisioilla tummien alueiden taustavaloa voidaan himmentää paikallisesti ja samaan aikaan toistaa kirkkaat osat täydellä porotuksella. Edge-led ei siihen pysty, vaan taustavalo himmenee koko kuva-alueelta. Pimeissä kohtauksissa musta on kyllä todella mustaa, mutta kirkkaat kohteet himmenevät. Se on toimiva kompromissi, mutta vaatii katsojalta totuttelua.
Led it be
Samsungin digiviritin on mallia hybridi eli sekä antenni- että kaapeliverkkoon sopiva. Samsung on Cable HD Ready -hyväksytty, joten kaapelitalouksien HD-kanavat näkyvät nyt ja jatkossa. Antenniverkon teräväpiirtolähetyksiin ei voi vielä varautua, sillä Suomeen valitun standardin televisioita ei ole.
Ronskisti pakatulle digi-tv-signaalille ei voi tehdä ihmeitä, mutta Samsungin laadukkaat lomituksenpoisto, skaalain ja sadan hertsin ruudunpäivitys tekevät lähdemateriaalin huomioiden hienoa jälkeä. Liiketoiston parannus (tai "parannus", katsojasta riippuen) säädetään erikseen video- ja filmimateriaalille. Urheiluun saa siis hyödylliset sadan hertsin väliruudut, mutta Tuulen viemästä ei tarvitse tehdä tosi-tv:n näköistä. Prosessoinnin lapsus on, että se ei hallitse retroresoluution Virtual Console -pelejä, vaan liikkuvat kohteet repeilevät reunoistaan silmiä riipivästi.
Perusteellisen prosessoinnin hinta on viive, joka syntyy, kun mikropiirit käsittelevät kuvaa ennen kuin piirtävät sen ruudulle. Televisiota katsellessa sillä ei ole merkitystä, koska ääniä viivytetään saman verran. Sen sijaan ulkoiset kuvanlähteet, joiden ääni ei kierrä television kautta, ja pelit, ovat hätää kärsimässä. Blu-ray- ja DVD-käytössä huulet liikkuvat hiukan eri tahtiin kuin puhe ja peleissä ohjausliike välittyy pikkuruisella viiveellä.
Ratkaisu on television pelitila. Se kytkee osan kuvankäsittelystä pois päältä, jolloin viive vähenee huomaamattomaksi. Pelitilaa joutuu käyttämään myös Blu-raylla ja DVD:llä, ellei kotiteatterivahvistimessa voi säätää äänelle viivettä. Pelitilan käytöstä ei tosin ole käytännön haittaa, jos ei minun tapaani kaipaa elokuvia katsellessa keinotekoisia väliruutuja.
Taulutelevisioiden äänenlaatu vaihtelee huonon ja huonomman välillä. Tämän hintaluokan televisio on järjetön ostos, jos aikoo käyttää sen omia bassottomia muovikaiuttimia. Huomionarvoista Samsungissa on, että äänet voi viedä vahvistimelle vain optisella kaapelilla, ei ollenkaan analogisesti.
Ulkonäöllä on merkitystä, kyllä on!
Samsung on vain kolme senttiä paksu, ja seinäkiinnityksessä etäisyyttä seinästä tulee vain sentti, sillä televisio ripustetaan roikkumaan metallivaijerista kuin taulu. Se, onko laihuus väärään asiaan panostava huolestuttava kauneusihanne vaiko positiivinen kehityssuunta, riippuu omasta tarpeesta. Joka tapauksessa perinteinen 55-tuumainen televisio on massiivinen, kun taas paraatipaikalle ripustetussa led-laiheliinissa on huippumalliainesta.
55 tuumaa on niin suuri ruutu, että kolmen metrin katseluetäisyydellä syntyy jo teatterimainen katselukokemus. Se on myös koko- ja etäisyyssuhde, jolla täydestä Full HD -resoluutiosta on käytännön hyötyä. Konsolipeleissä 1080p-pelit ovat harvinaisia, joten Blu-ray-elokuvat ovat ainoita, jotka selvästi hyötyvät tarkkuudesta. Peleissä iso ruutu joka tapauksessa imaisee mukaansa, oli sitten samoamassa Capital Wastelandia tai kiertämässä Nürburgringia.
Sitten miinuksiin. Taustavalon epätasaisuus on isojen lcd-televisioiden helmasynti. Valitettavasti edge-led ei tuo helpotusta, ja ensimmäisillä laitteilla tulos on tavallista kylmäkatoditaustavaloa epätasaisempi. Kulmissa ja reunoissa on valovuotoja ja ikävintä on, että niitä on myös keskellä ruutua.
Epätasaisuus näkyy hämärässä katselutilassa pelien ja elokuvien pimeimmissä kohtauksissa. Ongelma pysyy aisoissa oikeilla säädöillä, sillä hämärässä taustavalosäädön kuuluu olla matalalla ja ruutusisällön mukaan kirkkautta säätävä dimming peittää suurimman osan harmeista. Tietyissä kirkasta ja pimeää yhdistävissä kohtauksissa epätasaisuus osuu silti silmään. Valovuotojen peittyminen onkin suurin syy pitää dimming päällä, ei sen tarjoama mustempi musta.
Samsungin katselukulma on rajallinen. Kolme henkeä katsoo sohvalla laatukuvaa, mutta sivummalla istuvilla kontrasti ja väritoisto alkaa kärsiä. Jos tarkoitus ei ole pitää elokuvailtoja kokonaiselle kultasilmäkonkkaronkalle, ei siitä ole juuri harmia.
Samsungissa on monipuoliset mediaominaisuudet ja niissä kattava tuki Amerikan-serkun lähettämille videotiedostoille. Videot, musiikin ja kuvat voi näyttää usb-laitteilta tai lähiverkkoon kytketyltä mediapalvelimelta. Vähemmän hyödyllinen on Yahoo Widget -tuki, jolla voi muun muassa katsoa sääpalveluja ja Youtube-videoita. Nettipalveluiden käyttö on tuskallisen hidasta.
Jos mediaominaisuuksille ei ole tarvetta, on muilta osin identtinen Samsungin 6000-sarja järkevämpi vaihtoehto, kunhan haussa on 40- tai 46-tuumainen ruutu. 55-tuumainen malli löytyy vain 7000-sarjasta.
Artikkeli on luettavissa www.pelit.fi:ssä 30.9.2009.
Yksinkertaisiin palikkapulmapeleihin on päivä päivältä vaikeampaa keksiä mitään uutta, joten jokaiselle tuoreelle viritykselle on syytä nostaa hattua. Vappusudokulta näyttävässä Numblastissa on yllättävän erilainen idea.
Numeroituja palikoita pyöritetään myötä- tai vastapäivään. Kun neljä samanlaista palikkaa yhdistyy, tapahtuu kaksi asiaa: palikat jämähtävät paikoilleen ja niiden numerot kierähtävät yhden isommiksi. Numeroita on vain yhdestä neljään, joten nelonen muuttuu takaisin ykköseksi. Jos kiepsahtaneiden lukujen rinnalla on vähintään kaksi vastaavaa lukua, ketju jatkuu ja uuden neliön numerot pyörähtävät. Kun viimein tajusin, että suorien poistojen sijaan neliöille kannattaa rakentaa ketjuja, pistepotti paisui rajusti.
Kombottelun uhkana ovat taso tasolta nopeammin mustaksi muuttuvat numerot. Mikäli osoittimeen sattuu neljä mustaa numeroa, ne eivät liikahda enää minnekään. Lopulta koko kenttä tukahtuu ja endless-maratoni päättyy. Kolmen minuutin aikapelissä mustat palikat eivät ehdi aiheuttaa vaikeuksia. Puolipakollinen pulmamoodi viimeistelee pelitilavalikoiman: vaihtelevat palikkakuviot pitää tuhota mahdollisimman vähillä siirroilla.
Numblast kuulostaa matemaattisen kuivalta, mutta ajatus on kaukana totuudesta. Kun yhdistelmien rakentamiseen pääsee sisälle tutoriaalin ja parin session jälkeen, Numblastiin tulee yllättävää syvyyttä ja addiktion suloiset kynnet tarraavat lujasti kiinni.
