Vivid Image jatkaa uskollisesti valitsemallaan tiellä: he tekevät Mario Karteja. S.C.A.R.S:in kera päästään jo häkellyttävän lähelle.
S.C.A.R.S:in edeltäjä Street Racer viihdytti sujuvalla grafiikalla, ja jakoi ruudun pelikoneesta riippuen ties kuinka moneen osaan moninpelikoitoksia varten. Vaikka SCARSin graafinen tyyli onkin sekä edeltäjästä että esikuvastaan poikkeava, täytyy pelintekijöitä onnitella sinnikkyydestä: peli on jo uskomattoman paljon Mario Kartin tuntuinen.
Tulevaisuudessa eivät kuskeina enää istu ihmiset. Keinoälyllä valaistuneet supertietokoneet ovat kyllästyneet pitämään ikävää ja päättävät ryhtyä kilpasille. Lajikseen ne ovat valinneet kilpa-autoilun.
Taustatarina on pöhköydestään huolimatta pisaran verran persoonallinen. Tosin itse peliin se ei ulota ehdottomia lonkeroitaan. Olisi kieltämättä ollut tyly elämys, jos kompuutteriautot olisivat kisailleet keskenään kuvaruudulla kunnes ratatapahtumia seuraava katsoja olisi kyllästynyt ja naksauttanut pelikoneen virtanapin kiinni. Eli aivan oikein: pelaaja saa ohjastaa autoja ja kaiken lisäksi neljä pelaajaa voi huruutella samanaikaisesti kiitos neljään osaan jakautuvan ruudun.
Kallistetaan kuppia
Pelin pääosio on Grand Prix -kisa, joka on jaettu mariokartahtavasti neljään cupiin. Ensimmäinen ja helpoin on nimeltään Carbon ja sitä seuraavat alati haastavammat Crystal, Diamond ja Zenith. Aluksi pääsee vain Crystal -rataryppään kimppuun ja ainoastaan cupin ykköstila vie eteenpäin. Challenge -kisassa pelaaja kilpailee yhden ainoan tietokonevastuksen kanssa. Moinen saattaa kuulostaa tylsältä, mutta kieli keskellä suuta kaahaaminen kannattaa. Tiukan kisan voitto lisää nimittäin autovalikkoon uuden näpsäkän ja nopsan menopelin. Ilman bonusautoja eteneminen käy kiusallisen hankalaksi. Ensimmäinen Challenge-osio avautuu Carbon-cupin voiton jälkeen.
Omaa ennätysajoa mallaavat haamuautot ovat tietysti mukana, samoin moninpelit ilman tietokoneen ohjastamia kanssakisaajia. Custom-cupiin voi valita haluamansa radat, mutta käytettävissä ovat vain jo avatut, selvitetyt radat. Kaikkiaan ratoja on kahdeksan, joita lisäksi kierrätetään esimerkiksi sateisina ja öisinä versioina. Seuraavaan cupiin eteneminen avaa pari uutta rataa, joten osa kisoista käydään muunnelluilla, jo tutuilla radoilla. Tämä on ehkä hienoinen pettymys, mutta tutut radat tekevät pelin toisaalta rennommaksi ja helpommaksi.
Kuvallisesti S.C.A.R.S on näyttävä eikä ruudunpäivitys töki. Näkymät siintyvät kauaksi, mutta ratojen mutkainen luonne estää yleensä tihrustelun horisonttiin. Jaetun ruudun moninpelikin rullaa mallikkaasti, mikä tekee pelistä mainion pelipileiden piristäjän. S.C.A.R.S on Pleikkarin ensimmäinen jaetun ruudun nelinpeli, joka toimii pelikelvosti. Kaiken lisäksi valikoista saa tarvittaessa lisäpuhtia ruututapahtumiin.
Kaikki mausteet
Mario Kart -klooni ei olisi Mario Kart -klooni ellei kanssakilpaajia pääsisi kiusaamaan. Kaikkiaan erilaisia mukaankouraistavia kiusakeinoja on seitsemän erilaista. Suurimman osan niistä voi töräyttää niin eteen kuin taaksepäin, mikä on aina hauskaa. Johtoasemassakaan ei siis pääse kyllästymään. Pilkka voi käydä myös omaan nilkkaan. Eteenpäin huiskaistu magneettiansa voi jäädä laukeamatta ja jos moinen on tullut lennätettyä kapealle tien pätkälle, siihen posauttaakin itse. Toki ansan voi laukaista ampumalla sitä, jos nyt sitten sattuu olemaan panoksia takataskussa.
Yhtä aikaa pelaajalla voi olla mukanaan kahta eri lisuketta. Kiusaamisen lisäksi tarjolla on myös turbo-ominaisuus, jolla kaaraan saa hetkeksi lisäpuhtia. Etenkin ylämäessä moisen käyttö on paikallaan. Kaikkia lisukkeita voi myös ladata R-typemäisin ottein, jolloin niistä saa kaiken ilon irti. Tulitusnappi pidetään tuolloin pohjassa tarpeeksi pitkään, päästetään irti _ ja roiskis. Käytetty kyky kuluu ikävä kyllä tuolloin kerralla loppuun. Latausidea on erinomainen ja tuo lisukkeiden käyttöön mukavan strategialisän.
Tyly kohtelu
S.C.A.R.S:in pelattavuus on päällisin puolin tasapainossa. Vaikeustaso on tyly, mutta toisaalta eteneminen tuntuu sitäkin palkitsevammalta. Bonusautot kannattaa käydä koppaamassa haastekisasta mukaan, muuten itku ja märy täyttää peräkammarin poikien peliluolan.
Ajotuntuma on pääosin kohdallaan, mutta yksi seikka jää harmittamaan: autojen renkaiden alla tuntuu olevan öljyvana jokaisessa vähänkin tiukemmassa kurvissa. Jäisellä radalla moisen luistelun ymmärtäisi muttei muilla. Tietokoneen ohjastamat autot kaiken lisäksi sujakoivat kurvien läpi kuin konkarit. Kaikkeen toki tottuu, bonusautojen purevuus tiehen on napakampi ja moninpelissä kaikki ovat luonnollisesti samalla kalkkiviivalla. Pelintekijöiden olisi kannattanut silti hinkata ajotuntumaa vielä hetki. Mario Kart -guru Shigeru Miyamotokin kuulemma istuu itse ohjain kourassa niin pitkään, kunnes ajotuntuma on timalleen sellainen kuin hän haluaa.
Järin persoonalliseksi S.C.A.R.S:ia ei voi kutsua vaikka kuvallinen tyyli viekin hetkeksi ajatukset pois Mario Kartista. S.C.A.R.S on liki täysi klooni lajityypin klassikosta ja sellaiseksi hyvä. Huikeat hurlumhei-radat pirullisine oikoteineen pitävät otteessaan hyvin. Napakka vaikeustaso panee puristamaan peliohjainta niin että rystyset natisevat. Sen ihkaensimmäisen Mario Kartin selkäydintä tiristävää addiktia ei synny, mikä ei liene ihme. Pelihän on tietyssä mielessä kahlattu kertaalleen läpi jo vuosia sitten.
83
