Sega Bass Fishing Duel (PS2) – Kalavale

Syötti jorpakkoon, lakki silmille ja parin tunnin tirsat -taktiikka ei enää toimi, kun järvessä uiskentelevat Segan ja Capcomin ahnaat ahvenet.

Kalastus vaatii tiedon, taidon ja tuurin lisäksi roppakaupalla kärsivällisyyttä. Pahimmillaan paatissa joutuu kykkimään tuntikausia ja tyhmä fisu ei edes näykkäise syöttiä.

Rauhallisesta ahventen narraamisesta muovataan konsoleilla nopeatempoista toimintaa vinhasti vipeltävällä kellon viisarilla ja kaloja pullistelevilla vesillä. Segan ja Capcomin urheilukalastajien aamu suhahtaa iltaan reilusti alle puolessa tunnissa.

Polygonikaloja ei huiputeta mökkirantojen mato-ongella, vaan apajille porhalletaan kilpakalastukseen sopivalla erikoisveneellä, jonka keulassa nököttää korkea kalastuspenkki. Tyyriitä kalastusvälineitä voi ostaa ja vaihtaa vain Pro Cast Sports Fishingissä. Puodin valikoimiin kuuluu muun muassa vinkeitä vieheitä, siimaa, veneitä ja aina yhtä tärkeitä lippiksiä. Segan pelissä bonuskamat jaetaan palkintoina.

Syöttilaukussa lojuu läjäpäin matojigejä, kalamaisia koukkukasoja ja kummallisia häkkyröitä. Muutama hämärä härveli reagoi veteen teräsbetonin notkeudella ja osa pulpahtaa saman tien pintaan plutimaan.

Padin analogiaominaisuuksia hyödyntävän siiman kelauksen vaikutukset riippuvat vieheen ominaisuuksista. Syötin käyttökelpoisuuteen vaikuttavat lisäksi sää, valaistus, kellon- ja vuodenaika. Vieheen valinta ei vaadi meribiologin tai meteorologin koulutusta: jokainen viehe kiinnostaa kaloja ainakin lyhyen takaa-ajon verran. Segan sintit tarttuvat epäilyttäviin suupaloihin Capcomin kaloja innokkaammin.

Siima kireäksi

Vesissä elää monenlaisia kaloja, mutta vain ahvenet lasketaan kilpailutuloksiin. Useimmat koitokset ratkaistaan kalojen yhteispainolla. Mitä muhkeampi kyrmyniska veneeseen nousee, sen parempi. Kiusallisen ahnaat hauet ja pienet roskakalat ovat paikoitellen haasteellisia, mutta täysin turhia saaliita.

Kalastaminen aloitetaan ennalta määrätyn kalastuspaikan valinnalla. Sallittu kalastusalue rajoitetaan rannoilla ja punaisten viivojen merkkaamilla voimakentillä. Ahvenet viihtyvät varjoissa ja suojaisissa paikoissa, joten veneellä kannattaa kruisata laitureiden ja siltojen tuntumaan. Parhaat apajat löytyvät useimmiten rannan tai jonkun veteen väsätyn rakennelman läheltä.

Siima viskataan veteen joko ylhäältä, vasemmalta tai oikealta. Sivusuunnan vippauksilla päästään kelluvien esteiden alle. Sega Bass Fishing Duelissa maali säädetään parilla mittarilla ja heiton tarkka pituus määritetään sopivalla ajoituksella. Pro Cast Sports Fishingissä etäisyyttä rukataan kömpelösti veneen paikkaa muuttamalla.

Kun viehe rikkoo veden pinnan, kamera siirtyy kalastajan takaa koukun tuntumaan. Jos vieheen lähellä uiskentelee kaloja, ärsyttävä nais- tai miesääni varoittaa asiasta. Kamera panoroi saaliin suuntaan ja taistelu alkaa. Siiman kelaus ja vavan nykäisyt loihtivat vieheeseen eloa ja ilmettä, joka houkuttaa kaloja. Viehettä haukkaava kala koukutetaan nopealla ja napakalla vedolla.

Ottelun toisessa erässä ruudun reunaan ilmaantuu siiman kestävyyttä kuvaava palkki. Jos mittari nousee tappiin, siima saattaa paukahtaa poikki.

Siimassa täytyy olla myös sopiva jännitys tai muuten kala rimpuilee irti. Vihaisesti venkoileva fisu pidetään aisoissa kelaamalla ja jännitystä keventävillä vavan käännöksillä. Painavat köriläät katkaisevat siiman herkemmin kuin surkeat sintit. Kala nostetaan veneeseen, kun siima on kelattu tarpeeksi lyhyeksi. Sega hoitaa kippoon kiskomisen tiukkaa ajoitusta vaativalla nostomittarilla, mutta Capcomin kalat pomppaavat paattiin automaattisesti.

Pietarin kalansaalis

Siiman jännitemittari rasittaa muuten loogista ja sujuvaa kalastussysteemiä. Kalastuksen kireimmässä vaiheessa mittaria syynätään herkeämättä ja kalojen komeat rimpuiluanimaatiot loiskahtavat lokeille. Ääniin, padin tärinään ja graafisiin efekteihin tukeutuva menetelmä olisi hauskempi ja realistisempi.

Segan vene ui tökerön tekstuurimassan päällä. Mössö kelpaisi veden korvikkeeksi jossain toimintaseikkailussa, mutta kalastus kaipaa kipeästi aidomman näköistä nestettä. Pro Cast Sports Fishing ylittää vesiesteen selvästi tyylikkäämmin, sillä aurinko kimaltelee nätisti Capcomin poukamien lempeästi aaltoilevissa vesissä.

Muutenkin Xbox-rantamaisemat ovat PS2-kalastuksen kulmikkaita ja sahalaitaisia esityksiä eheämpiä ja yksityiskohtaisempia. Pinnan alla tilanne tasoittuu, sillä mudan samentaman veden simulointi ei vaadi ihmeitä. Aidon näköiset kalat liikkuvat, lilluvat ja syöksähtelevät tyylillä, pyrstöt väpättävät vinhasti ja evät leviävät käännöksissä.

Segan ahvenia puijataan joko lyhyissä kilpailuissa tai yksinkertaisten tavoitteiden sävyttämissä duel-kaksintaisteluissa. Duel hoidetaan aina jaetulta ruudulta, vaikka vastassa olisi koneen komentama kalastaja. Kahden kalastusfanin kamppailut viihdyttävät pari iltaa.

Pro Cast Sports Fishing jakautuuu arcade- ja simulaatiopuoliin. Kalastusmekaniikka on molemmissa moodeissa sama, mutta simuilua höystetään rahapalkkioilla ja melko turhalla kalastustarvikekaupalla.

Kalastuspelit ovat yksinkertaista ja yllättävän hauskaa viihdettä. Sega Bass Fishing Duel nostaa muhkeamman fisun hauskemman kalastusmekaniikan, ahneempien kalojen ja monipuolisempien pelimoodien voimalla. Vääntö ei pääty puhtaasti kuusi-nolla Segan eduksi. Roimasti paremman grafiikan myötä Capcomin kalastus luo aidomman tunnelman.

Pelaaminen vaatii rentoa asennetta, sillä molemmat kalastuspelit on helppo analysoida kuoliaaksi. Jo parin tunnin treenillä koukkuun tarttuneet kalat nousevat veneeseen satavarmasti, joten homman pitkäikäisyys jää vieherumban varaan. Syöttitrivian opiskelu vaatii jo rehellistä kiinnostusta aiheeseen.

* * * * *

Kuningaskalastaja

Segan vuonna 1998 ilmestynyt Get Bass -kolikkopeli loi nykymuotoisen kalastuspeligenren vauhdikkaan peruspelimekaniikan. Muhkeassa erikoiskabinetissa pyörivää peliä kontrolloidaan virveliä muistuttavalla ohjaimella. Get Bass käännettiin pian Dreamcastille ja nimeksi vakiintui Sega Bass Fishing. Kalastuksen kyytipojaksi julkaistiin jo nykyään keräilyharvinaisuuden asemaa tavoitteleva virveliohjain. Oikean vavan kaltainen ohjain tuo kalastukseen kummasti lisää fiilistä.

73