Atk-opetuksen matala taso peruskoulussa, lukiossa ja aikuisopistoissa on aihe, joka on aivan aiheellisesti herättänyt keskustelua. Kukaan ei vain tunnu olevan halukas tekemään asialle mitään.
Atk on perinteisesti suosikkiaine perus- ja keskiasteen oppilaitoksissa. Opetuksen tarkoitusperä on sinänsä jalo: opastaa oppilaita kyvykkäiksi tietokoneen käyttäjiksi, jotka osaavat tarvittaessa hyödyntää tätä tärkeää taitoa asteittain muotoutuvassa tietoyhteiskunnassa. Se, miten tämä onnistuu käytännössä, onkin aivan toinen juttu.
Lainaan erästä kommenttia, jonka sain kuulla keskustellessani ikäiseni atk-ummikon kanssa opetuksen tasosta: "Joo, sainhan mä siitä kurssista silloin ysin, mutta en mä enää osaisi laittaa edes tietokonetta päälle." Jokin pielessä? Ehdottomasti. Sekä koulujen että aikuisopistojen atk-alkeisopetuksen ongelmana on yksinkertaisesti se, että kukaan ei opi mitään. Opetuksen lähtökohdat ovat vääriä ja kurssisuunnitelmat surkeita.
Tavallisesti atk:n perusteet "opettavassa" kurssissa kurssisuunnitelma koostuu muutamista tunneista esimerkiksi seuraavia aiheita: perusteet, tekstinkäsittely, piirtely, multimedia, ohjelmointi ja internet. Nämä jakautuvat joko sekalaisesti tai aiheittain eri kursseille. Yhteistä kaikille on se, että perustekurssilla ei opi perusteita, ohjelmointikursseilla ei ohjelmointia jne.
Aloitetaan kauniista alusta: perusteiden opiskelu jää aivan liian vähälle. Oppiakseen käyttämään tietokoneita olisi aivan ensimmäiseksi opittava tietokoneiden kaiken toiminnan perustana oleva, pohjimmiltaan yksinkertainen logiikka. Maalaisjärkeä pitää pystyä soveltamaan rohkeasti: jos valikon otsikko on Tiedosto, mitä se pitää sisällään? Tiedostotoimintoja. Käyttöliittymän sekä perustermien (valikko, hakemisto, tiedosto jne.) opettelun tulisi sisältyä tähän vaiheeseen.
Ainoa tehokas tapa opettaa näitä on yksinkertaisesti suorittaa perustoimintoja yhä uudelleen ja uudelleen, kunnes ne on varmasti omaksuttu siinä määrin, että kuka vain pystyy siirtämään vaikka unissaan tietoa ohjelmasta toiseen ja navigoimaan sujuvasti käyttöliittymän sokkeloissa. Puuduttavaahan se on, mutta sillä oppii. Oppilaiden virkistäminen ja motivointi ovat puurtamisen jälkeen tärkeitä, mistä enemmän tuonnempana.
Logiikan ja peruskäytön hallinta ovat kivijalka, jonka päälle on hyvä rakentaa suurempia kokonaisuuksia, sillä esimerkiksi suurin piirtein kaikki Windows-ohjelmat ovat perusteiltaan aivan yhdenmukaisia, mikä tekee itsenäisestä ja soveltavasta käytöstä helppoa. Mikäli perusteet eivät ole pysyvästi painuneet selkäytimeen, on turha edes yrittää saada ketään todella oppimaan monimuotoisempaa käyttöä. Sen hallintahan on tietysti perusvaatimus yritettässä muovata Matti Meikäläisestä "tietoyhteiskuntalaista" siinä merkityksessä, mikä termille on haluttu antaa. Kivijalka-analogiaan palaten: rakentaisitko talosi joentörmälle, joka sortuu ensimmäisen kunnon tulvan saapuessa? Tuskinpa, mutta nykyinen atk-opetus toimii, surullista kyllä, pitkälti näin.
Jos perusteet olisivat lopulta hallinnassa, voitaisiin siirtyä soveltavaan käyttöön, mitä se sitten milloinkin olisi: internetin tehokäyttö, www-suunnittelu, multimedia ja edistyneempi tekstinkäsittely. Ohjelmointi sen sijaan tulisi "peruskursseilta" jättää kokonaan pois. Sen opiskelu kun nykyisellään toteutetaan käyttäen erilaisia apukirjastoja, joilla siitä tehdään helppoa ja vaivatonta, mikä on epärealistinen ja väärä kuva ohjelmoinnista.
Klassisia esimerkkejä ovat oppikirjojen tehtävät tyyliin "Piirrä Maa ja Kuu käyttäen 'PiirraYmpyra[koordinaatti,säde]'-komentoa." Lienee tarpeetonta edes mainita, että tämä ei sen paremmin opeta ohjelmointia kuin innosta ketään harrastamaan sitä oma-aloitteisesti. Sen sijaan edistyneemmille tarkoitettuja kursseja voitaisiin omistaa ohjelmoinnille, mutta kohtaamalla ensin karu totuus: ohjelmointi EI ole helppoa, vaan totista puurtamista. Kukaan ei hyödy koulun ulkopuolella pätkääkään "Viiva[piste1,piste2]"-komennoista. Perus-"tietoyhteiskuntalaisen" ei sitä paitsi edes tarvitse hallita ohjelmointia.
Perusteiden pitkäkestoinen opetus varmasti tekisi oppilaat ennen pitkää tylsistyneiksi ja näin ollen haluttomiksi oppia, mikäli sopivaa vaihtelua ei tarjottaisi. Vapaa internetin käyttö tai lupa pelata tunnin lopuksi ovat erinomaisia keinoja pitää motivaatiota yllä. Ensiksimainittu yleensä onnistuukin, mutta jälkimmäisen estää usein silkka asenteellisuus. Esimerkkinä oman lukioni rehtori, joka on pyhän päätöksensä tehnyt siitä, että "pelit ovat leluja ja kakaroiden touhua eivätkä sovi Vakavasti Otettavaan Oppilaitokseemme". Järkipuhe tämän virheellisen käsityksen muuttamiseksi ei ole tehonnut.
Luokka täynnä Pentium(2)-koneita on verkkopelaajan unelma. Vaikkapa hektinen Quaketus atk-tunnin päätteeksi pitäisi yllä virkeätä mielentilaa ja motivoisi lopulta opiskelemaankin, tuottaen parempia tuloksia.
Tilanteeseen on syytä puuttua, mikäli on tarkoitus pystyä nauramatta puhumaan Suomesta tietoyhteiskuntana. Nykyinen tietotaidon tila ei oikeuta kyseisen termin käyttöön.
