Englannissa on noussut kohu videopelien ja epilepsian yhteydestä, asia on kiirinyt peräti paikallisen hallintokoneiston rattaisiin. Huhut pelikauppoihin pökertyvistä pikkupojista löytävät tiensä kohulehtien lööppeihin.
Melkoisen pitkään Nintendo-pelien mukana on tullut epilepsiavaroitus. Siinä luetellaan joukko oireita, jotka voivat liittyä kyseiseen tautiin, muun muassa tahattomat liikkeet, huomiokyvyn katoaminen ja olotilan sekavuus. Vaikka nämä kaikki ovat huippupelin pelaamiseen liittyviä piirteitä, voivat ne myös kertoa taipumuksesta epilepsiaan. Aina epilepsia ei siis ilmene voimakkaina kouristuksina vaan lievempinä lihasnykinöinä tai esimerkiksi poissaolokohtauksina.
Tärkeää on muistaa, etteivät pelit sinänsä aiheuta epilepsiaa, vaan niihin liittyvät vilkkuvat efektit (tai vaikkapa Amigan välkkyvä Hi-Res-tila) voivat laukaista kohtauksen. Onneksi valonvälkkeen laukaisema epilepsia on varsin harvinainen epilepsian muoto. Epilepsiaa aiheuttavia tekijöitä voivat olla esimerkiksi lapsena sairastettu aivokalvon tulehdus tai aivotärähdys.
Suuri yleisö saa helposti kohukirjoittelusta sen kuvan, että pelien pelaaminen on epilepsian syy. Näin ei siis ole. Kyseessä on silti vakava asia ja asiallisen tiedon välittyminen pelaajille ja pelaajien vanhemmille on suotavaa.
Epilepsiakohtauksen ennaltaehkäisy on varsin vaikeaa, koska tautiin taipuvaisia ei etukäteen voi tietää. Hyvätasoinen (välkkymätön) monitori on yksi ehkäisykeino. Mikäli pelit pelataan television kautta, on syytä pitää huolta riittävästä katseluetäisyydestä. Eihän kukaan tuijota tv-ohjelmiakaan puolen metrin etäisyydeltä.
***
Myös erilaiset amerikkalaiset vanhempainjärjestöt ovat heränneet pelien maaimaan, ja onpa Englantikin saanut oman Play For Life -liikkeensä. Ilmiö ei ole uusi, kyseiset järjestöt ovat vuosikymmeniä taistelleet erilaisia nuoruuteen liittyviä ilmiöitä vastaan aina itsetyydytyksestä biljardiin ja hedelmäpeleihin.
Aikoinaan lapsosistaan huolissaan olevat vanhemmat oppivat hinkkaamaan äänilevyjä väärinpäin. Urilta rupesi kuulumaan saatanallista ähinää. CD-levyjen tultua samat vanhemmat äkkäsivät kuunnella levyjä oikeinpäin ja löytyi lisää turmiollista tavaraa. Jopa kirjainyhdistelmä f-u-c-k sattoi esiintyä sellaisella äänitteellä jossa sitä ei väärinpäin kuunneltuna esiintynyt lainkaan.
Odotan innolla sitä hetkeä kun huolestuneet pirun pelossa elävät vanhemmat oppivat pelaamaan videopelejä. Sanomattakin on selvää, että jostakin Super Marion salaisesta huoneesta löytyy "saatanallisia" symboleita.
Näiden liikkeiden sanoma on selvä: video- ja tietokonepelit on kiellettävä. Perusteluna on yleensä pelien väkivaltaisuus; ne tekevät pelaajista sairaita tappajia, jotka potkivat jokaista ohikulkijaa monta kertaa ja mieluusti arkoihin paikkoihin.
Väkivaltaiset pelit ovat erittäin suosittuja, mutta kaduilla rehottavaa väkivaltaa on liian yksioikoista yrittää selittää tällä. Pikemminkin nuoret jostain syystä tuntevat vetoa väkivaltaa kohtaan, eikä ainoastaan peleissä vaan muussakin viihteessä ja harrasteissa.
Toki väkivaltaisten pelien vaikutuksia ovat viisaat miehet ja naiset tutkineet. Näissä selvityksessä on havaittu välittömästi pelaamisen jälkeen agressioiden lisääntyvän eritoten erittäin nuorilla 4-7-vuotiailla pelaajilla. Vanhemmilla pelaajilla ei vastaavaa ole havaittu. Itse asiassa yhdessä 11-14-vuotiaille tehdyssä tutkimuksessa väkivaltaiset pelit jopa vähensivät agressiota, eli toimivat tietyllä tavalla väkivallan purkutienä.
Aivan nuorimmille pelaajille soveliaimpia "pelejä" lienevätkin erilaiset interaktiiviset sadut Wolfensteinin sijasta.
***
Mitään tutkittua tietoa ei ole siitä, voiko pitkä vuosia jatkuva väkivaltapeliputki muokata pelaajan suhdetta voimankäyttöön. Toistaiseksi videopeliväkivalta on melko sarjakuvamaista ja ero oikeaan tai vaikkapa elokuvaväkivaltaan on selvä.
CD-pelit toisaalta tuovat realismin myös videopeliruudulle. Vuorovaikutuksellinen "oikealla" verellä ja näyttelijöiden ruumiinosilla mässäily kuvaruudulla on teoriassa mahdollista. Tällaisen kuvaroiskauksen mahdollisia haittavaikutuksia on vaikea arvioida. Varmaa on kuitenkin se, että eri maiden elokuva- ja/tai videotarkastamot joutuvat pian uuden haasteen eteen: Englannissa itse asiassa yksi CD-peli onkin jo saanut pakkaukseensa K-15-lätkän.
Joka tapauksessa on tärkeä ymmärtää etteivät videopelit aiheuta väkivaltaa, mutta voivat sitä sairaalloisen mielen kyseessä ollessa laukaista. Väkivallan syyt ovat taatusti paljon syvemmällä jossakin ihmismielen ihmeellisissä sopukoissa.
