Settlers 2: Veni, Vidi, Vici – Surfausta kuljetusverkossa

Settlers, takavuosien strategiasuosikki, on käynyt kauneusleikkauksessa. Ensi näkemällä pelikirurgit ovatkin tehneet työnsä hyvin: nenä on suoristettu ja katsanto on kaunis. Mutta selkään unohtuneet kyttyrät paljastavat, että jotain on jäänyt korjaamatta.

Vuonna -94 ilmestynyt Settlers, jenkeissä Serf City, taisi olla jopa jonkinasteinen menestyskin. Tavarankuljetusverkkojen rakentelu ja mainiosti animoitujen pikkumiesten puuhastelu oli uutta ja jännittävää, vaikka tekemistä ei oikein ollutkaan.

Kierrättää

Nyt on kakkososa käsillä, ja melkeinpä tekisi mieli kierrättää ykkösen arvostelu: kakkonen on vain virtaviivaistettu uusversio, jossa korjaukset kohdistuvat käyttöliittymään, eivät peliin.

Muutamia lisäyksiä kuitenkin on: paras niistä on kampanjapelin yhteen nitova juoni, jonka mukaan asuttajajoukko haaksirikkoutuu, ja heidän on asutettava saarta, kunnes he löytävät taikaportin seuraavalle saarelle, jolla kaikki alkaa alusta. Tämä onkin paras lisäys, koska nyt vastustajia ei tarvitse ruhjoa viimeiseen mieheen.

Pääidea on, edelleenkin, rakentaa tarpeellinen määrä sekä raaka-aineentuotantolaitoksia että jalostuslaitoksia, ja kuljetusverkko niitä ympäri ämpäri roudaamaan. Ohessa laajennetaan valtakuntaa ja niitataan naapureita.

Teurastakaa nuo siat!

Pääasiassa Settlersissä pyritään rakentamaan itsekseen toimiva tuotantoketju, joka mahdollistaa laajenemisen. Otetaanpa malliksi jotakuinkin monimutkaisin tavarantuotantoketju: metsuri kaataa puun, josta saha tekee lankkuja, joista rakentaja yhdessä louhoksen tuottamien kivien kanssa rakentaa farmin.

Farmi tuottaa vehnää, joka viedään kaivosta saadun veden kanssa sikakasvattamoon, ja kun sika on valmis se viedään teurastamoon. Kinkkuja viedään rauta- ja hiilikaivoksiin, jotta proletariaatti jaksaa paiskoa hommia. Hiiltä ja rautamalmia viedään sulattamoon, joka tekee harkkoja, jotka sitten vaikka taotaan aseiksi tai työkaluiksi.

Tuotannolla on neljä päämäärää: Ensinnäkin rakennustarvikkeet, jotta uusia pytinkejä saadaan rakennettua ja toiseksi ruoka, jotta kaivosmiehet saavat pikku iltapalaa. Kolmanneksi metalli, jotta saadaan tehtyä aseita ja auroja, jotta saadaan lisää ammattimiehiä ja sotilaita, sekä viimeiseksi kulta, jolla sotilaita koulutetaan paremmiksi. (Taistelutahtoa kohotetaan oluella, mikäli jotakuta kiinnostaa.)

Kama kulkee

Eri rakennuksia yhdistävä tie on itse asiassa tavaran rahtaamista varten rakennettu kuljetusverkko. Joka "lipun" väliin asettuu yksi kappale roudareita. Hän käy hakemassa lipulta A kamaa, kantaa se lipulle B ja ottaa sieltä tavaraa, jonka hän kuljettaa lipulle A. Pelaaja ei voi varsinaisesti vaikuttaa kuljetukseen, vaan tavara soljuu kysynnän mukaan. Kun kaukainen metallisulattamo tarvitsee hiiltä, sitä valuu sinne pikku hiljaa. Käytetyimmille reiteille ilmestyy aasi avuksi, ja toisille saarille tavaraa kuljetaan laivoilla.

Jonkinnäköisiä vaikutusmahdollisuuksia hallitsijallakin on. Mikäli hän katsoo, että kinkku on tärkeämpää kuin leipä, hän voi nostaa sikafarmien prioriteettia. Toinen tapa vähän säädellä mitä menee minne, on se, että varastossa tavaralle voi määrätä joko "tätä pois täältä" ja "tätä ei enää varastoida tänne".

Settlersin rauhanomainen puoli kärsii pahasti siitä, ettei pelissä tapahdu mitään pahaa siirtokunnan olemassaoloa uhkaavaa (viholliset poislukien). Pahin mahdollinen katastrofi on ruoan loppuminen, jolloin kaivosmiehetkin pitävät pekkasvapaansa eivätkä paiski hommia. Jollei se kuulosta vaaralliselta, niin ei se sitä olekaan.

Mein Kampf...nicht!

Pelaaja voi operoida vain maansa rajojen sisäpuolella, ja rajoja venytetään joko rakentamalla sotilasrakennus tai valloittamalla naapurilta moinen. Tällöin rajat laajenevat aina Uralille asti. Omat sotilaat voivat hyökätä vain sotilaskohteisiin. Muut naapurin mökit tuhoutuvat, jos ne jäävät pelaajan rajojen sisäpuolelle kun ne laajenevat. Uutuutena Asuttajat II:ssa voi rakentaa katapultin, joka ammuskelee kantomatkan päässä olevia vihollisen sotilasrakennuksia.

Ottaen huomioon että naapureita kuuluu kurmottaa, Settlersin sodankäyntiosuus on luvattoman aneeminen. Vain vihollisen sotilaskohteiden kimppuun voi hyökätä, ja sekin hoidetaan pyytämällä hyökkäystä sekä määrittelemällä, montako yksikköä lähtee. Sitten aikanaan kohteen kimppuun lampsii sotilas tai muutama, joka vähän matsaa vihulaisen kanssa, ja jollei kuolla, vallataan rakennus. Sotiminen ei ole jännittävää tai taktisesti vaativaa, mutta se on hidasta.

Sotilaita koulutetaan kullalla, ja kiitos Settlersin tavaranjakamisen, tämä on varsinainen tuska aasissa. Minulla oli jalansija vihulaisen mantereella, mutta musikat kantoivat kultaa vain sisäalueille. Niinpä suljin kaikkien tarpeettominen varuskuntien kultahanat, mutta silloin musikat alkoivat kerätä kultarahoja varastoon. En luovuttanut, vaan määräsin paitsi kullat ulos varastosta, myös ettei niitä enää varastoida paitsi haluamieni sotilaiden vieressä olevaan varastoon. Tällä konstilla onnistuin saaman haluamaani paikkaan noin yhden kultarahan per puoli tuntia.

Olisin vaihtanut muutamankin animoidun lampaan sievään, yksinkertaiseen "Tätä tavaraa tänne!!!" -toimintoon, jota Saksan koodipojat eivät tälläkään kertaa katsoneet tarpeelliseksi.

Valitanpa aitoon winbesillityyliin, että vaikka Settlers II pyörii mainiosti Win95:n alla, se saisi kauniisti myös pyöriä taustalla. Ai miksi? Koska kaksinkertaisen ajannopeutuksenkin jatkuvasti päällä pitämällä pelit venyvät tuntikausia pitkiksi, eikä tekemistä läheskään aina löydy.

Mää! Mää! Mää!

Settlers II on suunniteltu saamaan kelpo pisteet saarivaltakunnan sunnuntaipelaajilta, joiden asteikossa grafiikka ajaa sisällön ohi, varsinkin strategiapeleissä. Nimittäin mikä sisällössä on unohdettu on grafiikassa muistettu.

Peli pyörii SVGA:na (mikä on toki strategiapelien tärkein ominaisuus) ja animaatioon on panostettu: jokainen pikkumies hoitaa työnsä tunnistettavasti, kera oman ääniefektinsä, ja maastossa loikkivat jänikset ja jääkarhutkin on pikkutarkasti taltioitu. Käyttöliittymäkin toimii, eikä rakennuksia tarvitse enää arvata manuaalista (tosi hyvä, koska arvosteluversion mukana ei sitä tullutkaan). Moninpeliä ei ole, eikä Settlers II siihen sopisikaan.

Strategista haastetta ei Settlers II juurikaan tarjoa, vaan se kuuluu vankasti näpertelypelien sarjaan (tyyliin SimCity 2000 ja Transport Tycoon). Ihan kivan viihdyttävän rentouttavaa sitä on pelata, ei siinä mitään, mutta kannattaa varmaan kokeilla demolla ensin.

83