On se vaan niin kivaa laiskana katsella, kun pienet spritet paiskovat duunia ruudulla. Populousin ja SimCityn tyyppisten pelien suosio selittynee jonkinasteisella jumalakompleksilla, ja nyt joukon jatkoksi liittyy kunniakkaasti Bluebyten The Settlers.
The Settlersin näyttämönä toimii keskiaikainen maaseutu, johon kohoaa linna, ja valtakunnan laajennus alkaa. Yksinkertaisena päämääränä on rakentaa toimiva valtakunta ja murskata vastustajat, joita voi olla maksimissaan kolme. The Settlers tukee myös kahden pelaajan peliä, mutta ei modeemin tai kaapelin kautta (mikä on itse asiassa ehkä hyväkin, koska pelit ovat pitkiä).
Hilpeästä ulkomuodostaan huolimatta Settlers muistuttaa enemmän kuin vähän vaikka SimCityä. Pelaaja joutuu nimittäin rakentamaan toimivan talouden, jossa ruoan ja raaka-aineiden pitää riittää, jossa jalostustoiminta pelaa eikä kuljetus tahmaa. Sotilaallisestakaan valmiudesta ei saa tinkiä.
Raaka peli rakennuksilla
Pistetäänpä väliin verbaalista pelinkulkudemonstrointia. Peli alkaa päälinnan paikan valinnalla, mielellään keskellä hyviä mineraaliesiintymiä. Kun linna on paikallaan, alkaa rakentaminen. Ensimmäiseksi päätän rakentaa vartijanmökin rajojeni laajentamiseksi. Kun olen valinnut paikan ja peruskivi on paikallaan, vedän tien linnan ja rakennustyömaan väliin. Nimittäin ilman tieyhteyttä mitään ei tapahdu.
Ensin paikalle ilmestyy kaivaja, joka tasoittaa tontin. Häntä seuraa rakennusmestari, jolle pikku kantajat roudaavat lautoja ja kiviä linnan varastosta. Pikku hiljaa mökki kohoaa, ja kun se on valmis, marssii ritari taloon ja asettuu kodoksi.
Samaan aikaan olen vetänyt tien läheisille vuorille, ja lähettänyt paikalle geologin, joka onkin löytänyt rautaesiintymän. Eipä muuta kuin rakentajat paikalle. Voi kun söpöä! Seuraavaksi vaikka farmi tai kalastusmökki tai puunhakkaaja tai...
Settlersissä on poikkeuksellista monimutkaisempi taloudellinen malli. Kaivokset, farmit, kirvesmiehet ja kivenlouhijat tuottavat raaka-aineita, joika myllyt, metallityöläiset ja sikafarmarit jalostavat eteenpäin työllistääkseen leipurit, sepät ja teurastajat.
Otetaanpa esimerkki: ennen kuin seppä voi takoa aseita, täytyy olla sekä hiili- että rautakaivos tuottamassa raaka-ainetta, metallipaja jalostamassa ne teräkseksi sekä työkalupaja valmistamassa sepälle työkalut. Mutta kaivostyöläiset eivät toimi ilman ruokaa (ruokaketjusta esimerkiksi farmi, joka tuottaa vehnää, joka syötetään sioille,jotka teurastetaan ja syötetään kaivosmiehille.) Tottakai ennen tätä pytingit täytyy rakentaakin, joka puolestaan vaati rakennustyöläisiä ja omat raaka-aineensa.
Outoa kyllä, sekä raha (kulta) että ruoka ovat poikkeuksellisen taustalla. Mikään ei maksa mitään, ja kullan ainoa merkitys on kohottaa ritareiden taistelutahtoa ja moraalia. Mitä syömiseen tulee, kaivosmiehiä lukuunottamatta muut huolehtiavat siitä itse ja kaikki tuotettu ruoka menee kaivosten käyttöön.
Hauskana Der Spiegel -yksityiskohtana tässä alkujaan saksalaisessa pelissä voi ja kannattaa puunhakkaajan lähelle rakentaa metsänhoitaja, joka istuttaa uusia puita. Semmoista ekologiaa.
Mä näitä polkuja tallaan...
Toinen pelin tärkeä pointti on toimiva tieverkosto. Kuten kuvista näkyy on ruudussa lippuja. Jokaista lippua kohti on yksi kantaja, jonka ainoa tarkoitus hänen digitaalisessa elämässään on kuljettaa tavaraa kahden lipun välillä. Vilkkaasti liikennöity risteys aiheuttaa sen, ettei hänen vauhtinsa enää riitäkään, vaan risteykseen alkaa kasautua tavaravuoria ja toimitukset nykivät.
Jokaisen rakennuksen on oltava yhteydessä tiehen. Tien rakentaminen ei onneksi maksa mitään. Rakennusvaiheessa näkyy maasto, joka vaihtelee tasaisesta jyrkkiin nousuihin, ja nämä luonnollisesti vaikuttavat siihen kuinka nopeasti tavara tiellä liikkuu. Railroad Tycoon ponnahtaa etsimättä mieleen.
Toinen tavarankuljetukseen vaikuttava seikka on itse linna ja varastot. Linna toimii varastona, ja sieltä lähtevät sekä ammattimiehet että varastossa olevat raaka-aineet. Valtakunnan laajetessa täytyy rakentaa samoin toimivia varastoja, tai muuten pikku matkalaisten työmatka venyy täältä tuomiopäivään. Eipä nouse linnoitus kovin vilkkaasti rajaseudulle.
Fire, walk with me
Kehittyvää asutusta ympäröi rajapyykkien piiri, jota tietysti pitää siirtää Uralin taakse. Rauhanomaisempi tapa on rakentaa joku kolmesta sotilasrakennuksesta, vahtitupa, vartiotorni tai linnake, jolloin raja laajenee. Jos vihollisen rakennuksia jää uuden rajan sisäpuolelle, ne tietysti poltetaan.
Aggressiivisempi vaihtoehto on kunnon hyökkäys. Settlerissa voi hyökätä vain vihollisen sotilasrakennuksien tai linnan kimppuun, jolloin edelliset vallataan ja jälkimmäinen poltetaan, kuten myös uusien rajojen sisään jääneet rakennukset. Sotimisessa ei ole muita optioita kuin määrätä montako ritaria rakennuksen kimppuun hyökkää ja kaukaako niitä voi värvätä. Ritareita ei sen enempää voi ohjailla, eivätkä he yhteen törmätessään tappele.
Sotimista olisi voinut kehittää vähän enemmänkin: ilmiselvänä puutteena joukkojaan ei voi lähettää pelkille ryöstöretkille varastaamaan jotain tarvittavaa hyödykettä. Joka tapauksessa taistelu ja valloitus ainakin antaa pelille muunkin päämäärän kuin jatkuvan laajenemisen tyyliin SimCity. Tosin Settlersiin sopisivat sattumanvaraiset katastrofit kuin nyrkki silmmään, nyt ainoa vaara on vihulaisen toiminta.
Pikku miehet puuhissaan
Graafisesti Settlers kuuluu vankasti Populous-koulukuntaan, eli pienet hahmot puuhastelevat ruudussa. Vaikka miehet ovat lievästi pöntön näköisiä, on ne ainakin animoitu mallikelpoisesti, eikä ammatti jää arvailun varaan. Ajannopeutusta Settlers ei valitettavasti tunne, joten lasten ja muiden lemmikkieläinten ulkoiluttamiseenkin jää aikaa.
Megaisella Amigalla ei soi musiikki ja ääniefektejä on vain pari, mutta muuten peli soljuu kuin puro: levari ei valita eikä peli takkuile. Mitä enemmän muistia sen enemmän ääntäkin, ja A1200:lla sekä musiikki raikaa että runsas valikoima digitoituja efektejä piristää peliä.
Sen sijaan käyttöliittymä kuuluu sarjaan "arvaa mikä kuvake", ja sen täydellinen omaksuminen vaatii useammankin istunnon manuaali kädessä. Rakentamisen oppii nopeasti, mutta erilaisten statistiikka- ja säätelyruutujen opiskeluun menee aikaa, sillä pahimmillaan niiden toiminnoista ei ota pirukaan selvää. Manuaali on onneksi saksasta käännetty, ja sen tahaton koomisuus on arvo sinänsä.
Hiomisen ja parantamisen varaa Settlersistä vielä siis löytyy, mutta kyllä näillä eväillä pieksee jo muun muassa ensimmäisen SimCityn. Ei kannata antaa ruman paketin hämätä, sisällys on ykkösluokan kamaa.
90
