Shadow Complex (Xbox 360) – Maanalainen armeija

Shadow Complexista ei retropeli parane.

Elokuvamaisen ilmaisun tavoittelussaan nykypelit ovat harhautuneet kauas siitä, mikä teki kaksiulotteisten ilojen pelivanhuksista niin hauskoja.

Onneksi retrohyveet elävät ladattavissa pienpeleissä. Xboxin äskettäin päättyneen Summer of Arcade -latauskampanjan kruunannut Shadow Complex on pienpelien uusi magnum opus. Se lainaa sivulta kuvattuja toimintaklassikoita innokkaasti, mutta ei kritiikittömästi. Vaikka Shadow Complexin sydän on puhdasta retrokultaa, se ei piinaa pelaajaa millintarkoilla tasoloikilla ja täydellisen ajoituksen vaatimuksilla. Väärien retrohyveiden sijaan Shadow Complex keskittyy ruokkimaan seikkailunnälkää ja kutittamaan liipaisinsormea.

Pimeyden ytimeen

Uhkaavasti nimetty varjokompleksi on valtava maanalainen laitos, jossa haudotaan uutta maailmanjärjestystä. Pahaa-aavistamaton nuoripari valitsee väärän paikan luolakiipeilyretkelleen. Jason Fleming joutuu sankariksi vasten tahtoaan, kun tyttöystävä Claire raahataan laitokseen vakoilusta epäiltynä. Takaportista sisään hiipivä Jason ei arvaakaan, minkälaiseen paskamyrskyyn hän on nokkansa työntämässä.

Alussa Jason on kirjaimellisesti pelkkä tavis. Hänellä ei ole muita apuvälineitä kuin taskulamppu ja Clairen pudottamat kiipeilijän varusteet. Niillä on pärjättävä ensimmäiseen löytöpistooliin asti, ja sitten peli paljastaakin todellisen räiskintäkarvansa. Vaikka aloituspistooli ei ole tulivoimaltaan kummoinen, ase tuntuu portaattoman tähtäyksen ansiosta poikkeuksellisen tarkalta. Se onkin tarpeen, sillä taistelun pitkittyessä Jasonin terveys hupenee äkkiä kohti nollaa. Selviytymismahdollisuuksiaan voi parantaa laatikon taakse kyyristymällä.

Jason ei ole kyyristelevä tavis ikuisesti, sillä varjokompleksin uumenista löytyvien uusien varusteiden myötä hänestä kehittyy aito supersotilas. Kehitys on muutakin kuin automaattiaseita ja kestävämpiä haarniskoita, sillä peli synnyttää ilahduttavan tunteen alati lisääntyvästä liikkumisen vapaudesta.

Alun kiipeilyvarusteet ovat jo sinänsä näppärät, sillä niiden avulla Jason kapuaa yllättävän korkealle. Moni mahdottomalta vaikuttanut reitti paljastuu ennen pitkää mahdolliseksi, kun Jason löytää sukellusmaskin, loikkia pidentävän rakettirepun, hurjan vauhdin kehittävät turbobuutsit ja Bionic Commando -tyylisen teleskooppikouran. Koska Shadow Complexin uumenissa on helppo liikkua ristiin rastiin, uudet apuvälineet kannustavat palaamaan vanhoihin paikkoihin tutkimaan pelialueen rajoja.

Kerättävää maailmassa riittää, itse en ensimmäisellä läpipeluukerralla löytänyt roinasta kuin puolet. Shadow Complexin todellinen graalin malja on kahdentoista avainkortin taakse teljetty salaperäinen fuusiokypärä. Se ei ole läpipeluun kannalta välttämätön, mutta haluaisin tietää, mitä se tekee.

Robotti pomona

Pomotaisteluita on usein. Vaikka melkein jokaista jättirobottia vastaan on olemassa jokin voiton takaava erikoiskikka, hommat voi hoitaa myös puhtaasti tulivoimalla. Hyvä niin, sillä pomoiksi naamioidut pulmapähkinät eivät ole koskaan olleet mieleeni. Shadow Complexin tapa populoida vanhoja huoneita uusilla vihollisilla voisi monessa muussa pelissä ärsyttää, mutta tässä tapauksessa se sopii toiminnan yleiseen henkeen. Pomot sentään pysyvät kuolleina.

Vanhanaikaisesta pelattavuudestaan ja sivuperspektiivistään huolimatta Shadow Complex ei ole lainkaan tylsän näköinen. Päinvastoin, sen yksityiskohtaiset maanalaiset interiöörit kelpaisivat sellaisinaan vaikka Metal Gear Solidiin. Linnoitusmainen sotilaskompleksi on täydellinen vastakohta maanpinnan metsille ja järvimaisemille, joihin palataan tuon tuosta. Näyttävyyden hintana on etenemisreittien hämärtyminen, sillä kiipeiltäviä kohtia on välillä vaikea erottaa taustamaisemista. Perspektiiviharha kiusaa muun muassa portaikoissa, joita on kavuttava välitasanteelta toiselle loikkimalla – varsinaisia rappusia päähenkilö ei voi käyttää!

 Kiinteästä kuvakulmasta on muutakin harmia. Ruudun ulkopuolelta satava tulitus on tavallista, eikä siihen voi vastata muuten kuin ampumalla summittaisesti takaisin. Kaikeksi onneksi osumat rekisteröidään kuvan ulkopuoleltakin. Pienempi harmi on vapaan tallennuksen puute. Puutetta korvataan tallennushuoneilla, jotka ovat samalla yhdistettyjä ammus- ja lääkintätarvikevarastoja.

Minulla oli etukäteen hyvä kutina Shadow Complexista, mutta hitto vieköön, että se onnistuikin ylittämään odotukseni! Läpäisyyn kulunut vajaa kymmentuntinen oli tämän vuoden ylivoimaisesti hauskin pelikokemukseni. Hauskuus ei silti tarkoita haasteettomuutta, sillä jo hardcore-vaikeustasolla sankari ottaa turpaansa ennätysnopeasti. Taisteluissa vallitsee silti reilun pelin henki, vielä kun monta viholliskohtaamista voi välttää turvautumalla kiertoreitteihin, kuten tuuletuskanaviin. Ylläkötkin sallitaan, eikä katon kautta vihollisrivien keskelle kimmonnut kranaatti tuota koskaan pettymystä.

Parasta Shadow Complexissa on, ettei se mitätöi pelaajan saavutuksia. Olo on pelin lopussa kerrassaan rehvakas, kun huippuunsa varustautunut Jason pyyhkii salaliittolaisilla lattiaa.

93