Mike LeRoi on voodoo-magian kyllästämä mies, joka muuttuu öisin kammottavaksi Shadow Maniksi. Sarjikseen perustuvan Shadow Manin ykkösosa ilmestyi useille konsoleille ilman mainittavaa menestystä, mutta toisessa tulemisessa on jo ruutia.
New Orleansissa majaileva voodoo-papitar Nettie näkee öisellä taivaalla uhkaavia merkkejä. Wormwood-tähti on nousussa, joten maan päällä piileksivät grigori sepriroth -paholaiset valmistelevat herransa Asmodeuksen nousua Gehennan kuilusta. Moisesta tempusta seuraa armageddon, joten Mike lähtee rökittämään demoneita.
Mutkittelevaan tarinaan on ympätty taruja ja satuja laidasta laitaan. Shadow Manin kouriin tarttuu myyttisen kelttisankari Cuchulainnin aseita ja hän rökittää Venäjän lumituiskuissa Baba Yaga -noidan. Shadow Man vierailee muun muassa Lousianassa, Irlannissa, Venäjällä ja Gehennassa eli kansanomaisemmin helvetissä. Minimalistinen ja kamalan kauniisti valaistu Gehenna on seikkailun tyylikkäin kokonaisuus.
Alueet ovat paikoitellen varsin kiharaisia, mutta patikointiretket paljastavat lähinnä vain suljettuja ovia, jotka aukeavat tiukasti järjestyksessä. Eksynyt Varjomies palaa oikealle tielle, kun vilkaisee erittäin vaivalloisten valikoiden taakse jemmattua karttaa.
Varjomiehen yömuoto näyttää hehkuvasilmäiseltä zombilta, jonka avoimessa rintakehässä hohtaa sinertävä valo. Päivällä Shadow Man on väkivahva lihaskimppu Mike, joka jaksaa siirtää valtavia kiviä. Kumpikin olomuoto osaa kiipeillä, mutta pitkissä sukelluksissa kaivataan ruipeloa Shadow Mania, joka ei tarvitse happea.
Tylyn sankarin toilailuja seurataan Tomb Raider -tyyppisestä, tiukasti takana viihtyvästä kamerasta. Grafiikassa synkistellään liikaa. Hämäryys yhdistettynä karmiviin ääniefekteihin tiivistää toki tunnelmaa, mutta yletön pimeys pistää simmut solmuun.
Tallennuspaikat on merkitty rähjäisillä pehmonalleilla. Varusteet ja tapahtumat tallentuvat missä vain, mutta kuoleman jälkeen peli jatkuu lähimmästä nallepisteestä. Gehenna yhdistää kaikki maanpäälliset alueet ja tallennuspaikkojen välillä voi teleportata vapaasti, joten turha ravaaminen on minimoitu.
Tassut täynnä kamaa
Peli koostuu pääosin lukuisista taisteluista ja ketteryyspulmista. Yksinkertaiset ongelmat ovat kuluneita ovien ja kytkimien etsimiseen painottuneita pähkinöitä. Muutama paikka ratkeaa vain oikeaan vuorokaudenaikaan, mutta onneksi maagisella taskukellolla päivän voi kääntää yöksi tarpeen mukaan. Harvakseltaan eteen tupsahtavat nopeutta ja tarkkuutta vaativat loikkapaikat ovat ärsyttäviä, sillä muutoin toimivat kontrollit eivät sovellu tasohyppyhelvettiin.
Suoraviivaisten ongelmien myötä taisteleminen on Shadow Manin tärkein pointti. Taistelusysteemi on varsin monipuolinen ja erilaisia aseita on tusinoittain. Sankaria ohjataan Quake-tyyppisistä ammuskeluista tutulla kahden tatin menetelmällä. Vasemmalla tatilla liikutaan ja oikealla katsellaan maisemia. Voimakkaasti zoomaavaa kiikarikivääriä lukuun ottamatta Shadow Man sihtaa itse ampumisetäisyydellä toikkaroiviin vihollisiin.
Varjomies kamppailee molemmilla käsillä, joten kevyitä aseita on käytössä samaan aikaan kaksi kappaletta. Pienillä tuliaseilla voi räiskiä eri suuntiin. Raskasta suurmiekkaa ja konekivääriä heilutellaan kaksin käsin. Nyrkeissä roikkuvien aseiden lisäksi Shadow Man kantaa kakkosaseita, jotka vaihtuvat tassuihin yhdellä näpäyksellä. Loput arsenaalista vaihdetaan kiusallisen hitaiden valikoiden kautta.
Mystistä menoa
Aseet jakautuvat neljään luokkaan; työkaluihin, tuli-, voodoo- ja nephilim-aseisiin. Tehokkaat voodoo-aseet toimivat vain Shadow Man -muodossa. Tavallisella magialla ryyditetyt nephilim-aseet kelpaavat myös Mikelle. Tuliaseet imevät tavallisesti ammuksia, mutta öisin Miken oma pistooli muutuu salamapyssyksi, joka ei syö lainkaan kuteja. Taika-aseista singahtaa värikkäitä liekkejä.
Muutamia vähäpätöisiä zombeja lukuunottamatta viholliset pysyvät kuolleina, kun ne on kerran maanrakoon murjottu. Mikä parasta, vastustajien voimat eivät edes palaudu, vaikka Shadow Man sattuisi kuolemaan kesken matsin. Varjomiehen uusi inkarnaatio jatkaa suoraan siitä, mihin edellinen jäi. Tältä pohjalta hurjien grigori sephirothien päihittäminen vaatii vain kärsivällisyyttä.
Parasta Shadow Manissa on hyytävä tunnelma, omaperäinen sankari ja monipuolinen asevalikoima. Jos hitaat valikot, jäykät loikkapulmat ja hämärät maisemat eivät pelota, Shadow Mania kannattaa kokeilla. Synkkä demonilahtaus sopii etenkin Legacy of Kain -sarjoja ja Devil May Cry'ta tahkoaville toimintaseikkailufaneille.
82
