Raamatun jätti päihitettiin sinkoamalla lingolla kivi. Nyt käytössä on miekka ja jousi, mutta PS2 linkoaakin kimpuun sellaisia jättejä, jotka ovat sata tonnia kiveä.

Shadow of the Colossus on peli, jossa käydään kuusitoista taistelua jättimäisiä kolosseja vastaan, eikä muita vastustajia sitten olekaan. Häpeä sille, joka yleistää tai vähättelee kolossitaisteluita pomomatseiksi. Näin nokkeliin ja hengästyttävän komeisiin voimankoetuksiin en ole kuunaan kullan valkeana törmännyt.

Jyhkeä Argo jatkaa tasaista ravia kirkkaissa, mutta kylmissä auringonsäteissä kylpevää aavikon laitaa kohti. Häikäisevä valo ja tuulen riepottelema hiekka heikentävät näkyvyyttä, joten tarkistan suunnan viimeisen kerran. Maagisesta teräksestä heijastuva valo kiteytyy edelleen suoraan eteenpäin.

Taipaleen päätepisteessä lepää vaatimaton rauniotemppeli, jossa armottoman ajan runtelemat pylväät ympäröivät pientä kivikehää. Vetäisen ohjaksista Argon rauhoittamiseksi, kun maa vavahtaa ja dyynin takaa kohoaa valtava peto hyytävän jyrinän säestämänä. Karmivan kokoinen kivikäärme levittää siipensä ja nousee taivaalle. Kolossin pää karkaa yhä ylemmäs, kunnes satojen metrien mittainen hirviö on lopulta kokonaan ilmassa ja melkein kilometrin päässä. Miten ihmeessä päihitän lentävän lohikäärmeen jousella ja miekalla? Polkaisen Argon kylkiin ja toivon, että ongelma selviää takaa-ajon aikana.

No tietysti! Olenpa minä tyhmä! Nopea tähtäys täydestä laukasta, jousen vavahdus ja vasama. Muutama nuoli uppoa pehmeään nahkaan juuri oikeaan paikkaan. Peto on pian helpommin lähestyttävissä. Uurteiset etusiivet kuopivat hiekkaa ja nostavat sakean pölypilven, mutta vauhti ei tyssää ja ruumis pysyy ilmassa. Pitkä loikka laukkaavan hevosen selästä onnistuu ja saan siiven uurteesta otteen.

Kivikäärme nousee takaisin taivaalle. Tuima ilmavirta ja hirviön liikkeiden ennakointi vaativat tarkkaa silmää. Siivet kääntyvät vaakatasoon, joten ryntään vartalon päälle. Vaisto varoittaa ja nappaan kourat täyteen pitkää selkäkarvaa. Eikä hetkeäkään liian aikaisin. Kolossi kaartaa jyrkästi ja roikun huikeiden maisemien yllä pelkkien käsien varassa.

Matkan tasoituttua vedän heikot kohdat paljastavan taikamiekan huotrasta. Selästä kohoava evä vaikuttaa lupaavalta. Napakasti ajoitettu rynnistys ja kuinka ollakaan, evän alla hohtaa pimeyttä hehkuva sinertävä symboli. Heinikkomaiset niskavillat liimautuvat näppeihin, terä nousee, lihakset jännittyvät, miekka uppoaa kolossiin ja musta veri suihkuaa geysirin lailla. Ei minulta kuningasidea, sillä peto rääkäisee ja syöksyy korkeuksista kohti maata…

Kolossaalinen kokemus

Kolossit ovat käytännössä eläviä vuoria. Kahakat niitä vastaan ovat huikaisevan omaperäisiä ja harmaita aivosoluja kiusaavia tasoloikkapulmia. Jokainen nujakka kysyy kaksi kysymystä: miten pääsen kolossin kyytiin ja missä sen heikot kohdat ovat? Niskan päälle päästään ympäristöä, hirviön liikkeitä tai molempia yhtä aikaa hyödyntämällä. Toisinaan jättiläistä pitää häiritä jotenkin tai sen tiettyyn paikkaan jysähtänyt hyökkäys avaa uusia toimintamahdollisuuksia.

Oli ratkaisu mikä tahansa, kolossin kyydissä alkaa dramaattinen kiipeily ja kilpajuoksu aikaa vastaan. Vahvasti panssaroiduissa jättiläisissä on vain muutamia haavoittuvia paikkoja ja ne eivät taatusti sijaitse kantapäässä. Nimetön sankari tarrautuu kiinni ulokkeisiin, panssarin uurteisiin ja ennen kaikkea polvenkorkuisena vellovaan karvaan. Suurimpien järkäleiden niskassa kasvaa jopa heinää.

Sankari ei tietenkään saa kavuta rauhassa kolossin kimppuun. Pelottavat jätit mylvivät, rimpuilevat ja ravistelevat kiusallisen häirikön kyydistään. Jos pelaaja ei ole pahimman teutaroinnin aikana tiukasti karvassa tai ulokkeissa kiinni, kova tanner kutsuu nopeasti. Turkkiin ripustautunut miekkamies heiluu liikkeiden mukana joustavasti ja fysiikan lakeja noudattaen. Karvapehkossa saa kiipeillä vapaasti, jos asento ei ole ylösalaisin ja jalat pysyvät kolossissa kiinni.

Otteen rajallinen kestävyys ja alustan liikkuvuus tuovat matkaan jännittäviä ajoitusongelmia. Yritänkö heti eteenpäin vai lepäänkö kolmannen niskanikaman kohdalla? Väärässä paikassa tai väärään aikaan huilaaminen on riskaabelia, sillä pelkkien jalkojen varassa tasapaino pettää helposti. Kolossin yllättävä vikurointi voi viskata sankarin suoraan maahan, ja jatkuva turkissa ryömiminen on taas tuskastuttavan hidasta.

Kun kolossin heikko kohta viimein löytyy, paikkaan iskeminen on vielä osa ongelmaa. Mitä pidempään miekan iskuun keskittyy, sitä enemmän kolossi menettää elinvoimaa. Jos mahtipontista survaisua vartoo liian pitkään, rimpuilu nollaa yrityksen. Lyöntipaikka ei ole aina vaakatasossa, joten otteen hiipuminen tuo tilanteeseen kutkuttavaa kiirettä.

Kahakoita siivittävät efektit ja ruohonjuuritason kuvakulmat ovat mahtavia. Kävelevien kerrostalokorttelien karmiva koko ja massa välittyvät loistavasti, sillä raskaat askeleet tömähtävät pölisevään tantereeseen hurjalla voimalla. Kunnioitusta herättävät iskut järisyttävät maata, sormia ja kunnon äänentoistolla naapuria.

Lakeuden kutsu

Ihastuttavan avara, rauhallinen ja kaunis maailma luo mykistävän kontrastin kolossien meuhkaamiselle. Pelialueen keskellä sijaitsevasta linnasta on noin 5–10 minuutin matka hevosentietä useimpien kolossien luokse. Satunnaista akrobatiaa vaativaa väylää joutuu joskus miettimään tosissaan, mutta suunnistus ei koskaan nouse kynnyskysymykseksi. Voiton jälkeen tilanne tallennetaan ja sankari teleporttaa takaisin linnaan.

Rauhallisten reissujen aikana ei tapahdu oikeastaan mitään ja se passaa vallan mainiosti. Aikaa jää jylhien maisemien ihailuun. Vuoristo, kanjonit, aavikko, nummet ja metsät sulautuvat toisiinsa saumattomasti. Joka puolella on kiinnostavia loukkoja, joita kartoittaa mielellään silkasta tutkimisen ilosta. Näkyvyys kantaa horisonttiin, jos pöly tai auringon säteet eivät peitä silmiä hivelevän maltillisella paletilla maalattuja maisemia. Eeppisen skaalan taisteluita rytmittävät rennot matkat ovat tarkkaan mietittyjä psykologisia temppuja. Mahtavien kolossien musertava voima nousee aivan omiin sfääreihinsä, kun matkalla ei ole jännitettä purkavia tusinanujakoita. On vain mies, hevonen ja tuulen piiskaama maisema.

Miksi nimetön sankari sitten haastaa kielletyn maan kolossit? Linnan salaperäinen Dormin-henki lupaa kuolleen tyttöystävän elämän takaisin, jos kaikki kolossit tuhoutuvat. Tarina on pienieleinen, mutta pirun toimiva eikä suinkaan näin yksinoikoinen. Läpäisyyn huomaamatta suhahtaneet 14 tuntia olivat puhdasta laatuaikaa. Ajasta upposi noin 3–4 tuntia vapaaehtoiseen vaelteluun ja maisemien ihailuun. Tiukemman vaikeustason uusintakierros on tavallista kiinnostavampi: kolosseilla on uusia osumapaikkoja ja näpit eivät pysy kiinni yhtä kauan kuin ennen. Läpäisyn jälkeen aukeavasta aikahyökkäys-tilasta irtoaa hauskoja apuvälineitä ja muita bonuksia.

Shadow of the Colossus on huikean tyylikäs kokonaisuus alusta loppuun. Mopo karkaa käsistä ainoastaan mauttomassa viimeisessä kahakassa, jota saa jo haukkua pomomatsiksi. Muita jäykempi loppukolossi kiristää vaikeustasoa halvasti: hakeutuvat taikaohjukset ja avoin maasto ovat päreitä kuluttava yhdistelmä. Taistelu ei ole mahdoton, mutta tyylin pettäminen harmittaa.

Ei epäilystäkään, vuoden 2006 PS2-peli on jo tässä, sillä Shadow of the Colossukselle uskaltaa luvata klassikkoaseman jo nyt. Seikkailua muistellaan lämmöllä vielä vuosien päästä.