Shadowlands – Valo on pimeyden vasen käsi

Yrityksiä yhdistää toiminta- ja roolipeli on nähty ennenkin, puhtaimpana sekamuotona Drakkhen ja rooliosuudesta tinkivät AD&D-toimintapelit, ja miksei Cadaverkin. Domarkin Shadowlands kuitenkin pomppaa tämän pinon johtoon.

Olen kuollut, mutta henkeni elää. Ja tämä henki on koston henki, joka voi muun muassa tunkeutua neljän sankarin kalloon ja saada nämä jättämään hyvästit auringonvalolle, tunkeutumaan synkkään vankiholviin taistelemaan, kohtaamaan pirullisia ansoja, kiperiä ongelmia sun muuta kivaa vain siksi, että löytäisivät maalliset jäännökseni. Kun kaunis ja viehkeä ruumiini löytyy, kannetaan se temppeliin, ja ruuvataan sielu takaisin kiinni.

Valoa hirviöille, jotka pimeydessä vaeltelevat

Tiivistettynä Shadowlands on yläviistosta kuvattu Dungeon Master. Teque ei ole tyytynyt pelkkään kuvakulman vaihdokseen, vaan varsinainen jippo pelissä on Photoscope-efekti. Maan alla maailma on pimeä, ja lyhdyt sun muut heittävät valokehiä ja varjoja ympärilleen. Vaikutus ei jää tähän, vaan normaalien vipujen, painolaattojen sun muiden vipstaakkien lisäksi Shadowlandin maailma sisältää valoon tai sen puutteeseen reagoivia sensoreita. Lisäksi hirviöistä jotkut pelkäävät valoa, toisia se taas houkuttelee kuin liekki kärpäsiä.

Toinen uutuus on sankareiden kyky operoida yhdessä tai erikseen. Ja monet ongelmista luonnollisesti vaativatkin yksin kaksin operointia. Hallintaa helpottavat viisi erilaista (ja vapaasti editoitavissa olevaa) liikkumismuodostelmaa.

Shadowlands alkaa maan päältä. Pelin ensimmäinen maanalainen taso on lähinnä sormiharjoittelua ja kontrolleihin tutustumista, mutta jo kakkostasolla päästään vauhtiin. Ja meno pahenee koko ajan.

Taikaa ja taistelua

Ryhmää liikutetaan ruudulla näkyvistä kuvista kokonaan hiirellä. Eri ruumiinosat palvelevat eri funktioita, sankarit osaavat syödä, katsoa, taistella, poimia esineitä, operoida esineidä ja jopa heittää niitä. Porukkaa voi liikuttaa yhtenä miehenä, mutta mahdollisuus saada koko porukka yhdellä napsauksella hirviön niskaan puuttuu.

Statusruudussa voi editoida muodostelmia, tallentaa ja ladata pelin, syöttää ja nukuttaa sankarin sekä räplätä tavaroita. Tavaroiden vaihto sujuu vähän kankeasti: A:n repusta ei saa tavaraa suoraan B:n reppuun, vaan ainoastaan käteen, ja silloinkin kohteen on oltava todella lähellä.

Taistelu käydään jomman kumman osapuolen kuolemaan saakka, jollei pelaaja päätä vetää pahasti selkäänsä saanutta sankaria kesken pois. Tervetullut parannus tämäkin.

Taikasysteemi on harvinaisen omalaatuinen. Loitsimista voi harrastaa kun löytää loitsun, jota käytetään esineen tapaan, mikäli magiataso on riittävän korkea. Käyttö tyhjentää loitsun kerralla. Omalaatuisuus tulee siitä, että lähes jokainen esine, myös ruoka, sisältää taikavoimaa, joka vähenee käytössä. Eli soihdun palaessa sen taikalataus vähenee ja samoin miekkaa käytettäesssä sen taikalataus vähenee, kunnes ne ovat käyttökelvottomia. Tämän taikalatauksen voi "imeä" esineestä ja siirtää joko kaiken tai haluamansa määrän loitsuun, jolloin ne ovat taas käytettävissä. Esineitä ei sen sijaan voi enää ladata. Taikuus siis noudattaa entropian lakia: se määrä on alussa vakio ja haihtuu hitaasti olemattomiin sitä käytettäessä.

Ilahduttavasti sekä taistelu- että magiatasot kasvavat tekemällä eikä aserajoituksia ole.

Varjografiikkaa ja teräsrottia

Graafisesti Shadowland ei lyö mitään uusia "Aah!"-ennätyksiä. Vankiluolien asukit ovat niukan näköisiä, ja varsinkin sankarit näyttävät olevan klooneja toisistaan. Ääniefektejä on kumman vähän, joskin ne ovat toimivia.

Naamapotreteilla saa vähän vaihtelua ruudun ulkonäköön ja naamat saa joko riviin alareunaan tai potretti per kulma. Sen verran olisin toivonut, että ne olisi saanut riviin ylöskin, koska on varsin vaikeaa yrittää osua hirviöön tulipallolla, jos se on koko ajan ikonin alla. Hirviöiden tulipallot sen sijaan osuvat pelaajaan valovuosienkin takaa, kiitos vaan.

Ruudun scrollaaminen aiheuttaa hankaluuksia: se ei nimittäin siirry ennen kuin reunassa, ja huolimatta siitä, että oikealla hiirenkorvalla ruutu keskittyy aktiivisen sankarin ympärille, se tuottaa välillä vaikeuksia. Pelattavuus olisi kaivannut vielä vähän hiomista: peli hidastuu kun ruudulla on kohtalaisesti tavaraa. Sankareilla olisi saanut olla juoksumoodi tai edes isolta kartalta valittava autopilotti.

Yksi ärsyttävä piirre on teräsrotat. Synkissä holveissa nimittäin on pikkuriikkisiä rottia, jotka toisinaan aloittavat hyökkäyksen onnetonta pelaajaa vastaan. Mahtava sankari ei voi tehdä muuta kuin vaihtaa paikkaa, sillä näille rotille ei yksinkertaisesti voi tehdä mitään. Ei voi esimerkiksi nostaa teräksen kuorruttamaa jalkaa ja liiskata koko jyrsijää. Toinen rasittava piirre on sankareiden totaalinen tyhmyys. He eivät osaa kiertää kuoppia tai maastossa olevia esteitä, puhumattakaan ovista ahtautumisesta. Mutta ehdottomasti tympivin piirre ovat kerrasta-poikki-ongelmat, jolloin väärän vedon ja ajattelemattomasti suoritetun tallennuksen (yksi tilanne per levy) seurauksena peli on pakko aloittaa alusta, koska virhettä ei voi korjata.

Shadowlandsin hyvät puolet onnistuvat kuitenkin voittamaan heikkoudet. Omaa ideaa on enemmän kuin tarpeeksi, joten toivottavasti mahdollinen suosio aiheuttaa parannellun jatko-osan koostamisen. Joka tapauksessa Tequen paras peli kautta aikojen.

90