GBA:n lukuisat taktiikkapelit ovat namikarkkia. Sega herättää henkiin Megadrive-peli Shining Forcen vuodelta 1992, ja mukaan on heitetty muutama uusi hahmo ja muuta lisäroipetta.

Taustatarina on nostalgisen kliseinen. Muistinmenetyksestä kärsivän sankarin kotikaupunki joutuu naapurivaltio Runefaustin lanaamaksi. Pian käy ilmi, että ennen niin rauhallista Runefaustia johtaa nukkehallitsijan välityksellä ilkeä Darksol. Yksin on paha mättää kokonaista valtiota pataan, joten mukaan otetaan parhaat kaverit ja lähdetään hoitelemaan palavasilmäinen Darth Vader -klooni pois päiviltä.

Villi luonto sivistyksen keitaiden välillä on poikkeuksetta joko vihamielisten elukoiden tai Runefaustin joukkojen hallinnassa, joten käytännössä aina kaupungista poistuessa edessä on taistelu. Kerran putsatut väylät pysyvät hirviöttöminä, mutta taakse jääneisiin paikkoihin ei yleensä tarvitse enää palata.

Tiimi tappelemaan

Hyvisporukka koostuu alussa vain kourallisesta sankareita, mutta pelin kuluessa jengiin liittyy kolmisenkymmentä soturia ritareista lintumiehiin. Taisteluun voi ottaa osaa vain kaksitoista hahmoa kerrallaan, joten oikean iskuryhmäkoostumuksen valinta on tärkeä osa taktikointia.

Taisteluissa kuvakulma on sama lintuperspektiivi kuin seikkailumoodissa eikä korkeuseroja ole, korkeintaan vuoristoja ja muita ylitsepääsemättömiä alueita. Omat hahmot ja viholliset liikkuvat vuoropohjaisesti. Ensin liikutaan ja sitten lyödään, loitsitaan tai jäädään puolustuskannalle.

Tehtävissä on tavoitteena joko nuijia kaikki vastustajat kuoliaaksi tai hoidella jokin tietty mörkö, yleensä vastapuolen johtaja. Lisäkannustimena toimii aikaraja (laskettuna vuoroissa), jonka alittamisesta hyötyy joko bonusrahaa tai jonkin hintavamman puoleisen aseen.

Hahmonkehityksessä on mukana kevyitä roolipelimausteita. Kokemusta saa vihollisiin osumisesta ja tappamisesta, mutta myös parannusloitsujen tai -esineiden käyttämisestä taistelutovereihin. Näin myös parantajat, shamaanit ja muut takarivin taunot pysyvät ainakin välttävästi tappelijoiden kehitysvauhdissa.

Tasojen myötä ominaisuudet nousevat näennäisen satunnaisesti, ja kymppitasolle päästyään voi vaihtaa eliittiluokkaan, jolloin aloitetaan uudelleen ykköstasolta. Vanhat ominaisuudet säilyvät ja eliittiluokan kokemustasot kasvattavat hahmoa perusammatteja tehokkaammin.

Systeemi ei ole kovin monipuolinen, mutta täysin riittävä pelin tarpeisiin ja myös äärimmäisen pelaajaystävällinen. Päätöksiä hyökkäystehon hyödystä manavarastoon verrattuna ei tarvitse tehdä itse.

Taisteluiden välillä keskustellaan joko kaupunkilaisten tai Shining Forcen päämajassa (löytyy pienimmästäkin kalastajakylästä) armeijakamujen kanssa. Keskustelua ja välianimaatioita on sopivasti eikä mukana ole loputonta jaarittelua tai teiniangstausta.

Shining Forcen ehdoton etu on sen konstailematon lähestymistapa. Grafiikka on perustoimivaa retroa 16-bittisten konsolien ajalta, samoin äänet ja musiikki. Ropeille turhan ominainen nolo nojatuolifilosofia ja lemmenluritukset hahmojen välillä on leikattu olemattomiin, jolloin jäljelle jää pätevä taktiikkapeli. GBA on vielä lajityypille täydellinen alusta, joten olisi toivottavaa, että Sega jaksaisi kääntää myös muut Shining-sarjan pelit taskukoneelle.