Nyt kun bullet time -tyyliset hidastukset ovat muotia, Segan Shinobi nappaakin ideansa 80-luvulta, jolloin hauskuus ja vauhti olivat vielä valttia.
Shinobi-sarjan taru alkoi kolikkopelihalleissa vuonna 1987. Nopeatempoinen tasoloikan ja mätkinnän yhdistelmä keräsi nopeasti faneja ja kolikoita, joten Sega teki lukuisia jatko-osia kolikkohalleihin, käännöksiä omille konsoleilleen ja aikakauden menestyneimmille kotimikroille.
Sivusuunnassa maisemia vierittävä Shinobi nähtiin muun muassa Master Systemillä, Game Gearilla ja kuusnepan ja Amigan warediskeillä. 90-luvun taitteessa huippuhetkensä elänyt pelisarja yrittää paluuta valokeilaan modernissa kuosissa.
Overworks-tiimiin kuuluu alkuperäisen Shinobi-mätkintäseikkailun tekijöitä, joten PS2-version perusta nojaa tukevasti sarjan perinteisiin. Nykyaikaan sijoittuvassa tarinassa on kahmalokaupalla erittäin vauhdikkaita ja suoraviivaisia taisteluita. Oboro-ninjaklaanin johtaja Hotsuma etenee kohti pahuutta tihkuvaa Hiruko-maagia tuhotun Tokion raunioissa. Kostoretken käänteissä vastaan lappaa parhaimmillaan kymmenen vihollista kerrallaan.
Aku imee
Hotsuma pilkkoo viholliset salamannopealla Akujima-taikakatanalla. Murhaava ninjamiekka vaatii verta ja sieluja jatkuvasti. Jos Akujima ei saa haluamaansa, se imee Hotsuman elinvoimaa. Terä viuhuu yhdellä napilla, joten hyökkäysarsenaalin oppii noin kolmessa sekunnissa. Muutaman tapon jälkeen Akujima hehkuu hetken punaisena, jolloin rupuviholliset lakoavat parin viillon sijaan kertalaakista. Tyly katana nostaa taistelujen temmon miellyttävän tiiviiksi.
Hyökkäykset väistetään vikkelillä kintuilla, tuplahypyillä ja rivakoilla syöksyillä. Bruce Leen mainostama jatkuva liike ja sähäkät käännökset muodostavat toimivan taktiikan perustan. Kaukana toikkaroivia tai lentäviä ilkiöitä rokotetaan brittiläiseen lainsäädäntöön laimennetuilla shurikeneilla eli Shinobissa heittoveitsillä. Tylsät, mutta lamaannuttavat veitset tappavat kohteen harvoin heti. Sopivassa paikassa jäykistynyt lentävä vihollinen voi myös kuolla alla vellovaan laavaan tai happoon.
Kentät jaetaan Hirukon voimakenttäovilla vaihtelevan kokoisiin huoneisiin. Vain yksi selkeä tie vie perille, joten pulmia ja muuta pähkäilyä hommaan ei kuulu edes nimeksi. Jos hirmuinen luukutus ei kiinnosta, Shinobin koukut ovat vähissä.
Toimintapainotuksesta johtuen kenttien suoraviivainen luonne ei liiemmin häiritse. Valitettavasti reitille tungetaan runsaasti joko pakollisia tai bonuksille johtavia tuskallisia tasohyppelyosuuksia, joiden pomppuinfernoissa epäonnistuminen vie suoraan hautaan ja kentän alkuun. Onneksi lyhyiden kenttien kiperät loikkapaikat oppii nopeasti ulkoa. Jos eteneminen tyssää, se tyssää vihollisiin eikä maaston oikkuihin.
Shinobin ideattomat ja kulmikkaat maisemat ovat masentavia loukkoja. Harmaan Tokion likaiset kadut ja kapisten kauppakeskusten kellarit puuduttavat silmät ja pään. Loppupään tulen ja laavan täyttämät areenat ovat mailikaupalla nätimpiä kuin alkumatkan kaavamaiset tusinasynkistelyt.
Viholliset ovat kiinnostavaa ja vaihtelevaa joukkoa. Mutanttininjat, veitsillä mesoavat panssaripiskit, tulta sylkevät pääkallokiitäjät ja jättiläistarantellat ovat Hirukon kaartin vinkeimpiä rivimiehiä, mutta varsinkin kenttien loppupomot ovat loisteliaita. Mieleen painuvat etenkin ostoskeskuksen rekan kokoinen tiikerihämähäkki ja tulimaan hyytävän kuuma perhosvelhotar.
Mättö sujuu pääosin muhevan menevään tahtiin, vaikka kamera käyttäytyy passiivisesti. Pari kuolleissa kulmissa tepastelevaa vihollista ei fiilistä lyttää, mutta näköpiiristä katoavat voimakkaat pomot riepovat jo enemmän. Pystyakselin suunnassa rajallisesti liikkuva kamera aiheuttaa kiusallisia näkyvyysongelmia isoja korkeuseroja sisältävissä kentissä.
Shinobin vaikeustaso kaipaa hienosäätöä. Normal-taso kelpaa parin ensimmäinen kentän jälkeen vain huippureflekseillä siunatuille ammattininjoille. Easy-taso taas lässäyttää vaatimustason nimensä veroiseksi ja puuhaa piisaa vain muutamaksi illaksi. Houkutus löysäilyyn on kuitenkin melkoinen paikoitellen ärsyttävän tuimaksi äityvien vihulaisten kynsissä.
Shinobi on kelpo päivitys ammoin suosittuun mätkintäseikkailusarjaan. Jatkuva tykitys rullaa sujuvasti ja pääpiirteissään sarjan rempseään henkeen sopivalla tyylillä. Shinobista irtoaa kivasti hupia, jos pelkkä vauhdikas ja suoraviivainen nujakointi riittää. Minulle Hotsuman seikkailut ovat höyrypäistä ja pidemmän päälle monotonista matsaamista alusta loppuun.
78
