Silent Hillin syrjäinen, sumuinen kaupunki on tapahtumapaikkana, kun painajainen tulee lihaksi odotetussa toimintapelin jatko-osassa.
Kun James Sunderland saa kirjeen kolme vuotta aiemmin kuolleelta vaimoltaan Maryltä, alkaa synkkääkin synkempi tapahtumaketju. Kirjeessä Mary kertoo olevansa Silent Hillin pikkukaupungissa, jossa pari oli viettänyt kesän vuosia sitten, ja odottavansa Jamesia luokseen.
Epätoivoisen toivonkipinän sytyttämä James lähtee matkaan aavistamatta lainkaan, mikä häntä perillä odottaa. Ennen kuin mies tajuaakaan, hän on syvällä houreisessa painajaisessa, joka kätkeytyy aution, sumun valtaaman kaupungin sydämeen.
Perustaltaan Silent Hill 2 on hyvin perinteinen, juonivetoinen toimintaseikkailu. Peliaika kuluu esineitä poimiessa, ongelmia ratkoessa, hirviöitä räiskytellessä ja juonikohtauksia seuraillessa. Selkeä kartta ja anteliaasti jaetut suunnistusvinkit pitävät huolen, ettei aikaa kulu harhailuun.
Kauhun oppitunnit
Silent Hill 2:n todellinen koukku on tunnelma, jolle on mahdoton tehdä oikeutta paperilla. Pelikokemus on alusta loppuun äärimmäisen painostava ja yltyy huippukohdissa suorastaan infernaalisen häiritseväksi. Kaupunkiin kätkeytyvä pahuus on läsnä ruudulla kaiken aikaa, purskahdellen silmille intensiivisissä, usein shokeeraavan tehokkaissa ryöpyissä. Tunnelma tökkii ainoastaan ulkona, jossa juoksennellaan turhan pitkissä jaksoissa kerrallaan.
Äänimaisema on nerokas. Varsinaisen musiikin sijaan valtaosa pelistä väritetään tehokkaalla ambientilla, joka käyttäytyy oman vainoharhaisen logiikkansa mukaan. Usein vallitsee pahaenteinen hiljaisuus, jota rikotaan korkeintaan yksittäisillä, selittämättömillä äänillä. Sitten odottamatta taustakohina saattaa paisua korviahuumaavaksi koneiden ja rumpujen paukkeeksi, sireenien ulvonnaksi ja kakofoniseksi kohinaksi, mikä sekään ei vielä takaa, että jotakin olisi tapahtumassa.
Silent Hill näyttää aidolta amerikkalaiselta pikkukaupungilta, jossa jokin on mennyt hirvittävällä tavalla vikaan. Ikkunat ja ovet on laudoitettu kaikkialla umpeen, sumurihmat vaeltelevat tiheänä massana autioilla kaduilla ja kaikki elämä tuntuu tyystin kadonneen. Jokaikinen pinta on ruosteen, lian ja veren lohduttomilla sävyillä väritetty.
Ainoastaan alku on puuduttavan verkkainen. Ensimmäinen puolituntinen kuluu ilman, että pelissä tapahtuu oikeastaan yhtään mitään. Ajatus hitaasti hiipivästä kauhusta on jälleen teoriassa hyvä, mutta tuntuu pitkitykseltä.
Kauhukamera
Kolmiulotteista pelimaailmaa seurataan Jamesin selän takaa, mutta tunnelman tehostamiseksi kamera kiepsautetaan dramaattisiin kuvakulmiin, joihin ei voi itse vaikuttaa. Varsinkin ahtaissa sisätiloissa kameran odottamattomat liikkeet aiheuttavat ongelmia.
Teoriassa kameranappia painamalla kamera hypähtää selän taakse, mikäli ympäristö sen sallii. Silti ei ole lainkaan harvinaista, että taisteluissa vastustaja jää kokonaan ruudun ulkopuolelle ja räiskiminen hoidetaan automaattitähtäyksen varassa. Pikkuviaksi laskettakoon myös pelirytmiä rikkova joka oven jälkeen pamahtava latausruutu.
Koska James on keski-ikäinen vetelä miehenköntys, se reagoi napinpainalluksiin varsin jähmeästi. Kääntyminen ja liikkeellelähtö ottavat aikansa, tähtääminen on epävarmaa ja hengästyminen yllättää lyhyen juoksupyrähdyksen jälkeen.
Raskas ohjaustuntuma on kuitenkin elintärkeä tunnelman kannalta. Vaaratilanteet menettäisivät valtaosan tehostaan, jos kauhuja kohtaamassa olisi salamaliikkeinen eliittisotilas. Asevalikoimakin on arkisen uskottava. Nauloilla hammastettua lankunpätkää, teräsputkea, pistoolia, haulikkoa ja kivääriä eksoottisempaa tappokalustoa ei ole luvassa.
Silent Hill 2 ei ole erityisen vaikea seikkailupeli. Panoksia ja lääkepakkauksia jaellaan runsaskätisesti, eikä yhtään todella kinkkistä vastustajaa kävele vastaan. Lukuisat ongelmat ovat pääasiassa perinteistä esineenmetsästystä ja kryptisten veriviestien tulkintaa. Ne tarjoavat juuri sopivassa määrin pureskeltavaa. Kätevästi vaikeustason voi erikseen säätää puzzleille ja muulle toiminnalle.
Normaalilla vaikeudella pelin läpäisee kymmenessä tunnissa. Uudelleenpeluuarvoa lisäävät neljä loppuratkaisua, joiden kaikkien katsominen on suositeltavaa tarinan kannalta. Taitavasti kirjoitettu juoni on helpompi hahmottaa kuin ykkösessä, mutta vaatii silti jonkin verran aivotyötä, että kaikki sen hienoudet paljastuvat.
Silent Hill 2:ssa yhdistyvät survival horror -perinteet upean synkkään grafiikkaan, kieroon juoneen ja nerokkuutta hipovaan äänimaisemaan. Lopputulos on kauhupelielämys vailla vertaa.
Ensimmäinen painajainen
Reilut kaksi vuotta sitten PSonelle ilmestynyt Silent Hill on virtuaalikauhun merkkiteoksia. Pelin kuningasidea oli keskittyä perinteisten säikyttelykuvioiden sijaan psykologisilla tehokeinoilla rakennettuun kauhutunnelmaan.
Ykkösosan toinen erikoisuus oli palapelimäinen juoni, jonka kaikkien kiemuroiden keksiminen vaati päättelyä ja jokaisen neljän loppuratkaisun tarkkaa katsomista. Mikäli pelin läpäisee vain kerran, tarinasta ei ymmärrä puoliakaan.
90
