Jos kauhuseikkailu Silent Hill 3 olisi elokuva, sen olisi todennäköisesti ohjannut joku Renny Harlin Suomesta, ja lopputulos olisi kauhea. Onneksi pelimaailmassa jatko-osa on usein alkuperäistä parempi.

Tarina alkaa jäntevästi ilman turhia lätinöitä. Parikymppinen sankaritar Heather herää karmeasta painajaisesta joutuakseen vielä pahempaan seikkailuun. Shoppailureissusta tulee shokkitrippi, kun paikallinen ostoskeskus muuttuu vaivihkaa veriseksi hirviöiden temmellyskentäksi.

Niin pelaaja kuin tarinan sankaritar ovat aluksi täysin kuutamolla missä mennään. Varsinkin Hiljaisen mäen veteraanit ihmettelevät, miten moderni ostari liittyy pahamaineiseen Silent Hillin aavekaupunkiin. Kaikki selviää aikanaan, mutta enempää en juonesta paljasta, sillä mystinen ilmapiiri ja salamyhkäisyys ovat se liima, joka pitää tarinan kasassa.

Seikkailun mielenkiintoa lisäävät pienet ongelmat, jotka saavat harmaan aivomassan mukavasti kutisemaan. Ongelmat ovat johdonmukaisia ja ratkeavat perinteisellä maalaisjärjellä, joten pulmien monimutkaisuus kannattaa suosiolla säätää täysille.

Shokkihoitoa, valheita ja vyöhyketerapiaa

Pelimoottori on mallia 3D, vaikka dramaattisesti valitut kuvakulmat tuovat mieleen Onimushan kaksiulotteiset taustat. Tytön kävelyttäminen luonnistui itseltäni paremmin ristikko-ohjaimesta kuin tatista. Suunnissa menee yllättävän helposti sekaisin, mutta onneksi kameran saa yleensä pakotettua napinpainalluksella hahmon taakse.

Heather tottelee käskyjä mukisematta. Padin jokainen nappi on käytössä, mutta ainakaan minä en tarvinnut sivuttaisliikkeitä kertaakaan. Sen sijaan toimintonappi on ahkerassa käytössä, sillä lähes jokaisen esineen tai oven kohdella pitää rämpyttää X:ää siinä toivossa, että jotain tapahtuisi. Harmittavasti sinnikäs lukkovika on jumittanut useimmat ovet, joten turhaan remmottavia ripoja riittää.

Paras apu turhauttavaan naksutteluun on kartta, mikäli sellaisen jostain löytää. Karttaan punakynällä tehdyt merkinnät kertovat yhdellä vilkaisulla missä mennään. Meno jumittuu harvoin päämäärättömäksi harhailuksi, sillä usein on vain yksi suunta, jonne edetä. Loppupuolella saa ravata normaalia enemmän, mutta yleisesti ottaen pelaajaa ei juoksuteta turhaan.

Noukittavat esineet hukkuvat helposti hienoihin taustoihin, mutta helpotukseksi Heatherin katse paljastaa, jos lähistöllä on jotain mielenkiintoista. Systeemi toimii mukavan hienovaraisesti ja jättää oivaltamisen ilon pelaajalle.

Nuoresta iästään huolimatta vaaleaverikkömme ei ole mikään vauhtimimmi. Ymmärrettävästi luotiliivit päällä ei jaksa juosta lujaa, mutta sitä en tajua, miksi polviin asti ulottuva koroke on ylitsepääsemätön este. Toisaalta pieni kankeus lisää osaltaan hyytävää tunnelmaa, joten kovin näreissäni en asiasta jaksa olla.

Vastapainoksi typykästä löytyy ruutia panemaan kampoihin valtoimenaan vaeltaville epäsikiöille. Mörön voi päästää hengiltä matkan varrelta löytyvillä vermeillä katanasta konepistooliin. Lopputuloksen voi viimeistellä tarjoamalla korkokenkää altsun kylkeen.

Aina ei ole pakko taistella, sillä hitaat monsut on helppo karistaa kannoiltaan. Karkuun luikkiminen on myös järkevää, sillä arvokkaat panokset kannattaa säästää astetta rankempien pomohirviöiden kurittamiseen. Pomomatsit olisi voinut jättää huoletta poiskin, mutta niitä on niin vähän, etteivät ne pilaa kokonaisuutta. Äkkikuolemaa ei tarvitse pelätä usein, vaikka pari ikävää yllätystä on silti matkan varrelle ladattu.

Alussa kiroilin kankeaa tallennussysteemiä, joka onnistuu vain omituisen symbolihäkkyrän kohdalla. Hankaluus piilee siinä, että punaiset merkit pitää ensin löytää, mikä ilman karttaa on melko hankalaa. Nopeasti etsiskelyyn kuitenkin tottuu ja kokonaisuuden kannalta ratkaisua voi pitää toimivana, koska terve kuolemanpelko värisyttää selkäpiitä ihanan kutkuttavasti.

Kolmesti kirkastettua

Silent Hill 3:n tarina on rytmitetty hienosti. Alku on shokeeraava, mutta suvantokohtia on ripoteltu sopivasti sinne tänne eikä kauhuun ehdi turtua. Välillä asiat näyttävät palautuvan normaaliin uomiinsa, mutta seuraavassa hetkessä kiskaistaan uusi vaihde pykälään ja taas mennään. Pelottavuus perustuu enemmänkin äärimmäisen painostavaan tunnelmaan kuin toimintaan.

Ehdin seikkailla monta tuntia hämmästellen hieman suttuista grafiikkaa, kunnes huomasin kytkeä ekstravalikkoon piilotetut kohinasuodattimet pois. Kuvasta tuli laakista skarppi ja tuntui kuin olisi saanut suttuisen videokopion tilalle kristallinkirkkaan DVD-version.

Silent Hill 3:n kauneutta ei voi ylistää liiaksi. Parhaiten valojen ja varjojen leikki toimii pimennetyssä huoneessa, jossa veren tummentamat sävyt pääsevät oikeuksiinsa. Pelin julkaisuajankohta ei meikäläisittäin ole optimaalinen, mutta onneksi valoisuutta saa säädettyä isommalle, joten pimennysverhojen hankinta ei ole pakollista.

Kauhua ylläpidetään elokuvista tutuilla tehokeinoilla, joista äänet ovat avainasemassa. Hermoja riipivät efektit ovat pelottavinta, mitä olen missään vähään aikaan kuullut. Lapsen itku, hakkaava pauke, epämääräinen suhina ja kohina repivät hermot riekaleiksi kovemmaltakin jannulta. Mielikuvitus on siitä metka, että useimmat asiat kuulostavat paljon pahemmilta kuin ovatkaan.

Tuttuun tyyliin Akira Yamaokan upeat sävellykset toimivat erinomaisesti tunnelman kohottajana. Musiikeista on erillinen soundtrack, joka Yhdysvalloissa tulee pelipaketin kylkiäisenä, Suomessa ei.

Audiopuolelta ainoa moite tulee ääninäyttelijöiden ponnettoman oloisesta replikoinnista. Se on helppo antaa anteeksi, koska välianimaatiot ovat muuten viimeisen päälle hienoja.

Itseltäni seikkailun läpäisyyn kului absoluuttista peliaikaa noin seitsemän tuntia, mikä kuulostaa vähältä, mutta oikeasti aikaa kului kolme kertaa enemmän. Pituus on sopiva, sillä venytetty tarina olisi todennäköisesti vesittänyt kokemuksen. Nyt koitos säilyi mukavasti kasassa. Innokkaille tekemistä riittää vielä läpipeluun jälkeenkin vaihtoehtoisten loppuratkaisujen muodossa.

Vaikka Silent Hill 3 on edeltäjiään tiukempi paketti jokaisella osa-alueella, se ei sovi yökasteluun taipuvaisille. Sen maailma on ahdistava, pelottava ja väkivaltainenkin. Kierosti etenevä juoni ja häkellyttävän upea toteutus samassa paketissa on kuitenkin sen luokan tapaus, että genren ystävät tuskin pettyvät. Jos vain kantti kestää.