Talvi yllätti autoilijat ja varsinkin Harry Masonin. Kolarissa katoaa tytärkin, joten pitää lähteä lumimyrskyyn tarpomaan. Kas tuolla siintää kaupunki, tervetuloa Hiljaiselle Kukkulalle!
Vaikka tarinan tapahtumapaikka, lähtökohdat ja hahmojen nimet ovat samoja, ei Shattered Memories ole uusintaversio alkuperäisestä Silent Hillistä. Hyvä niin, sillä uusi tarina on harvinaisen vahva, koskettava ja hienon vähäeleinen, vakuuttavin sitten Silent Hill 2:n. Eikä se aliarvioi pelaajaa missään vaiheessa.
Shattered Memories ei ole toimintapeli, siinä ei saa ensimmäistäkään asetta. Peli käyttää Silent Hillin oikeita vahvuuksia eli tarinaa ja tunnelmaa. Se on vastakohta parille viimeiselle Silent Hillille, jotka keskittyivät hurrrrrjiin hirrrrrvityksiin, jatkuvaan splatteriin ja kuluttivat Pyramidipään puhki. Ja toisin kuin vuoden takainen Homecoming, Shattered Memories ei kumartele sille kamalalle leffankuvatukselle.
Harry Mason and the Fate of the Silent Hill
Shattered Memories on suurimman osan ajasta klassinen ja rauhallinen seikkailupeli. Harry tutkii Bright Fallsin eiku Silent Hillin kujia ja rakennuksia omaan tahtiinsa, apunaan vain taskulamppu ja monitoiminen kännykkä, etsien johtolankoja tyttärensä sijainnista. Iso osa teistä on tukossa lumikasojen takia, eikä ihmisiäkään tule lumimyrskyn keskellä vastaan kuin muutama. Ne harvat ovatkin sitten hienosti näyteltyjä ja käyttäytyvät uskottavasti.
Taskulamppu halkoo pimeyttä ja luo hienoja varjoja ihan isojen poikien koneiden tapaan. Graafisesti peli on hieno, vaikka jotkin esineet on turhan yksinkertaisesti mallinnettu. Kiitos, kumarrus ja ylistys tulee maailman pienille yksityiskohdille. Seinillä olevat julisteet voi lukea, vaikka sisältönä olisi vain trukin turvasäännöt, ja aivan jokaiseen vastaan tulevaan puhelinnumeroon voi soittaa.
Harryn kännykällä on iso rooli. Puhelut ja tekstiviestit toimivat kuin oikeassakin elämässä, tosin tekstareita Harry voi vain vastaanottaa. Lisäksi kameralla voi ottaa kuvia normaalille silmälle näkymättömistä yliluonnollisuuksista. Karttakin löytyy, ja siihen voi tehdä muistiinpanoja.
Shattered Memories hyödyntää Wiin kapulaa hienosti. Peliä pelataan Wiimoten ja Nuntsan yhdistelmällä. Nuntsalla liikutaan ja Moten osoittimella suunnataan taskulampun valokeilaa tai hahmon katsetta. Shattered Memoriesissa kannattaa pitää Moten kaiuttimessa äänet päällä, toisin kuin noin jokaisessa muussa ominaisuutta tähän asti hyödyntäneessä pelissä, sillä puhelimen äänet kuuluvat sieltä. Siis sekä puhelimen soittoääni että itse keskustelut, joten Mote on nostettava korvalle aina puhelun ajaksi, mikä tuo lisäimmersiota tunnelmalliseen peliin.
Suurin osa ongelmakohdista hyödyntää Wiin ohjausta jollain tavalla. Välillä vedetään nauloja irti ikkunan karmeista, jotta saadaan ikkunat auki, tai käännetään ranteella auton radiosta oikeaa kanavaa päälle. Mitään kovia aivopähkinöitä ei vastaan tule, mutta ongelmat ovat loogisia ja tarina etenee koko ajan. Hoksottimia enemmän vaaditaan pulmapaikoissa tarkkaavaisuutta.
Voit juosta, muttet piiloutua
Mitäpä Silent Hill olisi ilman painajaisista siinneitä hirvityksiä? Kun maailma äkkiä jäätyy kauttaaltaan ja suuret jäämassat estävät liikkumisreitit, kasvottomat, epämuodostuneet humanoidihahmot alkavat liikkua ympäri kaupunkia, aivan kuin etsien Harrya. Puolustuskyvyttömällä Harrylla ei ole muuta vaihtoehtoa kuin paeta.
Takaa-ajoissa on samaa intensiteettiä kuin Call of Cthulhu: Dark Corners of the Earthin legendaarisessa hotellikohtauksessa. Nopea vilkaisu ympäristöön, viereinen kaappi kumoon, suunta lähimmälle ovelle, hartiavoimin ovesta läpi, parimetrisen aidan yli kiipeäminen, armoton ravi seuraavalle ovelle ja vilkaisu olan yli. Aagh, pari kasvotonta jahtaajaa kirkuu ihan kintereillä!
Myös kaappeihin tai sänkyjen alle voi piiloutua. Hyöty jäi arvoitukseksi, sillä jahtaajat jäivät aina pyörimään piilopaikan lähettyville ja hetken päästä pakottivat Harryn kaapista ulos. Harry ei enää elä valheessa, tai laisinkaan.
Ennaltamäärätyssä kohteessa jäämaailma muuttuu taas tavalliseksi pikkukaupungiksi, kasvottomat inhotukset pahaksi uneksi. Vaikka pakokohtauksia on vain kourallinen, toimii jokainen niistä pulssin nostattajana ja hyvänä vaihteluna muuten hidastempoiselle ympäristön tutkimiselle. Jos takaa-ajoja jostain pitää kritisoida, niin siitä, että niissä on aina sama kaava.
Kiusoittelevasti pelillä on tapana heittää pelaaja jäämaailmaan juuri kun juonessa on tulossa ratkaisevia paljastuksia, joskus jopa kesken sivuhahmon lauseen. Jäätynyttä kaveria voi hetken ihmetellä, mutta sitten täytyy lähteä taas pinkomaan.
Terapeuttinen peli
Yksi pelin parhaista ominaisuuksista esitellään heti alussa. Shattered Memories alkaa terapeutin istunnolla, jonne myös palataan aika ajoin. Tohtorismies kyselee pelaajalta yksinkertaisia kyllä vai ei -kysymyksiä, ja panee tekemään erinäisiä psykologisia tehtäviä, joissa ei ole oikeata tai väärää vastausta. Kaikki kysymykset ja tehtävät vaikuttavat itse pelin sisältöön, tapahtumapaikkoihin, löytyviin viesteihin ja vastaan tuleviin hahmoihin.
Vaikka yhteen läpipeluuseen ei mene kuin noin seitsemisen tuntia rauhallisella tutkimisella, tulee terapeutin tehtävien vaikutuksista pelille helposti lisää elinikää ja uutta pontta aloittaa uusi seikkailu ensimmäisen päätyttyä. Jos olisin vastannut kysymykseen eri lailla, mitä olisi tapahtunut? Psykiatri on myös hahmona pelin onnistunein.
Climaxin aiempi Silent Hill -sarjan osa, Origins, noudatti sarjan kliseitä armottoman orjallisesti, eikä keksinyt mitään uutta. Shattered Memories palautti uskoni sarjaan ensimmäistä kertaa sen jälkeen, kun Konami siirsi vastuun länsimaisille tekijöille.
Odotin Shattered Memoriesia varovaisen toiveikkaana, minut palkittiin yhdellä parhaista pelielämyksistä pitkään aikaan. Toivon, että pelaajatkin sen ymmärtävät, jotta myös sarjan tulevissa osissa otetaan riskejä ja muutetaan ysärillä keksityt konsolikauhupelien kulahtaneet normit.
92
