Yksi tosimiesten sukellusvenepeli pelastui simulaattorien lamakaudesta. Hiljainen rautanyrkki nousee pahaa-aavistamattoman USS Burger -hävittäjän ASDICin katveesta kalat viritettynä.
Silent Hunter 2 on yli viisi vuotta odotettu, viimeisen hyvän sukellusvenesimun Silent Hunterin jatko-osa. Alkuperäistiimi Aeonilta projekti siirrettiin Ultimationille ja tämä näkyy niin hyvässä kuin pahassa. Uusi tiimi on poikinut tuoretta otetta, mutta pelin runko ei ole aivan kestänyt paniikkiaikataulun painetta. Monin osin Silent Hunter 2 on teknisesti keskeneräinen.
Merta pakkiin
Silent Hunter 2 muistuttaa edeltäjäänsä ja Aces of the Deepiä (Pelit 8/94, 91 pistettä). Käyttöliittymä on jotakuinkin samanlainen ruudun alalaidan valikoineen, karttanäyttöineen ja lukuisine kojetauluineen aina Bugstorpedoraumista ruoriin.
Muuten tavanomaisen pätevän käyttöliittymän erityinen valopilkku on oikeaan laitaan tuleva popup-miniohjausruutu, josta voi hoidella kätevästi kaikkien taisteluasemien tärkeimmät hommat mistä hyvänsä päänäkymästä. Uutta on myös tarkka paneutuminen eri mittareihin, ohjauslaitteisiin ja vipstaakeihin, ja ensimmäistä kertaa hydrofonilla on erikseen oma työasemansa. Pelissä on lähdetty siitä, että jos jotain asiaa pystyi oikeasti säätämään, sitähän säädettiin.
Grafiikassa on radikaalein ero. Kolmiulotteisella komentosillalla voi nauttia tunnelmasta mahtavasti mallinnetun aallokon heitellessä pientä VII-luokan venettä. Meri pauhaa ja keulamainingin mäiske kiihtyy dieseleiden nostaessa kierroksia jahtinopeuteen. Vaikkei aallokkoa ole toteutettu graafisesti Atlantin myrskyjen vaahtopäinä, sen liike ja vellovien vesivuorten massiivisuus näkyy ja tuntuu.
Silti 3D-grafiikka on nykypäivän visuaalisiin virityksiin verrattuna melko vaatimatonta keskitasoa, ja 800x600-maksimiresoluutiolla säkkyräiset reunat varsinkin horisontissa sortavat muuten tiukkaa tunnelmaa surullisesti. Laivat ovat kyllä melko yksityiskohtaisia ja selvästi tunnistettavissa, mutta pahinkin myrsky on toteutettu sateen, vaahtopäiden ja suolapärskeiden sijaan vain harmaalla taivaalla ja sinänsä siloiselta näyttävän merenpinnan kumpuilulla.
Muihin alan simulaattoreihin verrattuna Silent Hunter 2 on joka tapauksessa aimo harppaus eteenpäin. Erinomainen äänimaailma mainioine saksankielisine miehistöpulinoineen luo kummasti tunnelmaa.
Geduld, Herr Kaleun
Sukellusvenesota ei ole hätähousuille. Pelaajan kontolla on kapteenin tehtävien lisäksi koko muu miehistö navigaattoreineen, perämiehineen ja konemestareineen, ja partiot merellä saattavat kestää viikkoja. Vaikka ajan nopeutus yltää parituhatkertaiseksi, kärsimätön kuolee joko ikävystymiseen tai viimeistään yllättämään päässeeseen hävittäjäalukseen tai syöksypommittajaan.
Suurin osa pelaamisesta on navigointikartan tuijottelua ja odottamista. Täysillä realismiasetuksilla alukset näkyvät kartalla vain silloin kun ne todellisuudessakin näkyisivät. Ne täytyy havaita joko komentotornin kiikareista tai periskoopista, tai muiden merellä tai sen yllä liikkuvien saksalaisyksiköiden raportoimina kontakteina. Raportit kuuluvat vain, jos on pinnalla ja radion kuuluvissa.
Hydrofonioperaattori raportoi kilometrienkin päästä kuuluvista potkuriäänistä summittaisella suuntimalla. Siinä missä omalla näköetäisyydellä pysyvät paatit päivittyvät kartalla tosiajassa, muiden raportoimat jäävät kartalle yksittäisiksi havainnoiksi ja päivittyvät vasta, kun joku sattuu näkemään ne uudelleen.
Hunter 2:een ei ehditty tekemään dynaamista kampanjaa. Sen tilalla on 21 purkkitehtävän kampanja ja lisänä kahdeksan tehtävää plus satunnaistehtävägeneraattori. Jokaisessa tehtävässä on minimitavoitteensa, jotka pitää läpäistä päästäkseen seuraavaan, ja ylimääräisistä palkitaan hyvän mielen lisäksi mitaleilla.
Kriegsmarinen tärkeimmät U-veneet aina tyyppi kakkosesta nykyajan sukellusveneiden esikuvaan, tyyppi XXI:hin on mallinnettu melko pilkuntarkkaan. Tästä ja muustakin on pitänyt omalta osaltaan huolen teknisenä konsulttina toiminut Erich Topp - yksi harvoista vielä elävistä U-veneässistä. Historiafriikeille pelirompun sisältämät Toppin haastattelut ovat silkkaa Sauerkrautia Wurstilla ja Schnappsilla.
Aivan samaa kaavaa ja reittejä eivät viholliset tehtävissä noudata, joten tehtävän läpäisy harjoittelemalla kuviot etukäteen ei aina onnistu. Lisää kampanjoita ja skenaarioeditori on luvattu, moninpeli tulee Destroyer Commandin kanssa. Tällöin luulisi myös tehokkaan susilaumataktiikan onnistuvan, sillä yksinpelissä sitä ei pääse järjestämään muiden U-veneiden kanssa.
Karta maata
Kovan linjan simumiesten nipotus liian tosiaikaisesta kartan päivityksestä on kohtuutonta, varsinkin kun kartassa piilee pahempi ongelma. "Navigointikartta" näyttää maata siellä missä sitä ei ole ja vettä siellä missä on maata. Varsinkin Norjan vuonoissa ajaa tavan takaa tonttiin, vaikka olisi pinnalla, eikä kartassa näkyvää maata ole lähimaillakaan. Merikortti edes summittaisine syvyyksineen puuttuu kokonaan, joten on mahdotonta suunnitella tarkkaa kurssia varsinkaan sukelluksissa muutenkin ärsyttävän alkeellisella reittipistesysteemillä.
Tekoälyvihollisten kyvyttömyys erottaa maa merestä on täydellinen tunnelmanpilaaja. Odotat luodon takana Piss in der Socke, että odotettu vainolaisen taisteluosasto seilaa vuonoa pitkin Narvikiin vain huomataksesi, että tommyjen taistelulaiva hävittäjäsaattueineen kyntää muina miehinä puoliväliin matalikkoa ja jämähtää siihen torpedoitaviksi.
Kuurupiiloa
Avomerellä kaikki on toisin. Rannikolla Zerstörerit on lapsellisen helppo jallittaa karille, mutta aavalla ne ovat itse Teufeleita. Toiset eivät huomaa periskooppia metrin päästä ja toisilla tuntuu olevan parempi kuudes aisti kuin Robert Mitchumilla Enemy Belowssa. Pahimmillaan ne eivät luovuta ikinä, vaan antavat suojeltavan saattueen mennä omia menojaan ja kaikuluotaavat jopa pohjassa paikoillaan makaavan U-veneen pilkun tarkkuudella, mikä oli todellisuudessa täysin mahdotonta. Liekö sitten kyse Kunstliche Überintelligenzistä vai silkasta tietokoneen petkuttamisesta, haasteellisuutta ja hikipisaroita pelaajalle piisaa.
Kun tähän lisätään vielä ylitehokkaat syvyyspommit, jotka on aina viritetty parissa sekunnissa täsmälleen oikealle syvyydelle, Kaleunilla on edessä kovat ajat.
Vähän helpotusta ja realismia tuo Subsim Review -porukan julkaisema virittelypatsi, joka muun muassa rajoittaa sonarin/ASDICin ja pommien tehoa huomattavasti lähemmäs totuutta. Se korjaa myös täyttä vauhtia porhaltavien hävittäjien hävyttömän pientä kääntösädettä, joka on myrkkyä hitaalle U-veneelle, jonka ainoa manööverivaltti on ketteryys. Hae ja asenna.
Kalat irti
Torpedojen laukominen on helppoa jos niin haluaa. Näkyvissä (tai tarpeeksi lähellä kuuluvissa) olevan maalin voi lukita hiiren tai näppäimen klikkauksella joko kartasta tai periskooppi/komentosiltanäkymästä, jolloin tietokone laskee automaattisesti optimaalisen gyrokulman kohteen nopeudesta ja suunnasta. Saattaa kuulostaa arcadelta, mutta toisen maailmansodan saksalaisilla kippareilla oli tarvittavat mittarinäytöt ja laskurit, joilla tiedot syötettiin muutamalla napinpainalluksella tulenjohtoon ja ei muuta kuin Torpedo LOS! Toinen vaihtoehto on poistaa automatiikka kokonaan ja syöttää jokaikinen vajaasta tusinasta tiedosta tulenjohtolaskuriin. Näiden välimuoto olisi hyvä.
Reilu kolmasosa torpedoista on suutareita, huonona päivänä yli puolet. Onneksi tilanne paranee huomattavasti saksalaisten loppusodan akustisesti maaliin hakeutuvilla tappajahauilla.
Riippuen omasta tyylistä ja tehtävän luonteesta, varsinaiset kohteet voi yrittää torpedoida saattohävittäjien huomaamatta ja häipyä vähin äänin. Tämä onnistuu henkikulta tallella sangen harvoin. Käytännössä hävittäjät on zerstörattava ensin, jolloin voi hoidella (useimmiten) aseistamattomat ja avuttoman hitaat rahtilaivat rauhassa pinnalta. Työkaluina toimivat millistä laukaistut torpedot ja kansitykki, jos kyseisessä Unterseebootissa sattuu sellainen olemaan.
Oman veneen vauriomallinnus ja eri osien korjaamisprioriteettien järjestely on huippuluokkaa. Kaikki yksittäiset veneen järjestelmät voivat mennä päreiksi, puhumattakaan rungon yleiskunnosta, jonka nollaan tippuminen tietää vetistä hautaa. Tekijöiden mukaan myös vastustajan aluksissa on toimiva, realistinen vahingonkorjausjärjestelmä.
Silent Hunter 2 on meripeninkulmia edellä muita sukellusvenesimulaattoreita, ja on mannaa nimenomaan realismin ystäville, sillä sukellusvenesota ei sovi hetken spontaaniksi rentoutumiseksi. Se on tunteja ja päiviä silkkaa odotusta, tylsyyttä, turhautumista, hiljaista pelkoa, paniikkia ja voimatonta raivoa.
Sitten kuulee kaikkien torpedoiden räjähtävän vihollisen 30 000 tonnin taistelulaivan vesirajaan. Työ tekijänsä palkitsee.
91 + Pelit empfehlt
Saalistajat ja saaliit
Vaikka sukellusvene otettiin taistelukäyttöön Amerikan sisällissodassa, aseen mieltäminen muuksi kuin saksalaiseksi on sama kuin sanoisi, ettei makaroni ole italialaista. (Marco Polo toi sen Kiinasta.)
Sodan alkuvaiheessa Kriegsmarinen U-veneet saivat mellastaa suht vapaasti lähes valmistautumattomien liittoutuneiden kimpussa. Seitsemänä ensimmäisenä kuukautena sukellusveneet upottivat Pohjois-Atlantilla yli 200 liittoutuneiden rahti- ja sotalaivaa lähes 800 tuhannen tonnin edestä. Harvoissa sotalaivoissa oli kaikuluotainlaitteita sukeltavan saalistajan havaitsemiseen saati tutkaa varoittamassa öisin pinnalla vaanivista merisusista.
Aina vuoden 1942 alkupuolelle asti U-veneet saattoivat hiipiä kimppuun, iskeä ja häipyä suhteellisen turvallisesti, ja upotusten ja menetysten suhde pysyi huikeassa 20:1-lukemassa. Liittoutuneilla oli kyllä oma paikannusjärjestelmänsä, joka totteli briteillä nimeä ASDIC ja jenkeillä nimeä Sonar (alkeellinen kaikuluotain ja passiivinen hydrofoni), mutta varsinkin sodan alkuaikoina se oli äärimmäisen epäluotettava. Kaikuluotaus täytyi suorittaa hitaissa pyyhkäisyissä etusivustoille, sillä takana sen sotki laivan oma potkurivirtaus. Lisäksi laite oli erittäin herkkä tekemään virhehavaintoja kovasta merenkäynnistä, kaloista, luonnollisista pystyvirtauksista ja omien laivojen vanavedestä.
Yli 18 solmun nopeuksissa luotain oli jo käytännössä sokea, mitä (kuten monia muita sen heikkouksia) ei ole Silent Hunter kakkosessa huomioitu. Mitä syvemmällä U-vene oli, sitä heikommat kantimet sitä oli havaita, ja U-venekipparit oppivat pian piilottelemaan meriveden lämpökerrostumien alla, jotka toimivat tehokkaana kilpenä kaiuille vielä nykyajankin sukellusvenesodassa. Myös täysillä tehty hätäkäännös saattoi aiheuttaa sen verran kavitaatiota ja sekalaisia pyörrevirtauksia, että luotaimelta menivät pasmat sekaisin.
Jos hävittäjä onnistui saamaan kunnollisen kontaktin, kapteenin täytyi puoliksi laskemalla ja puoliksi arvaamalla päättää, mihin suuntaan kääntää kokkansa syvyyspommirynnäkköä varten. Koska suoraan edessä oleva kohde jäi matalassa kulmassa olevan luotaimen sokeaan katveeseen U-veneen syvyydestä riippuen viimeistään puolen kilometrin päässä ja syvyyspommit laukaistiin laivan perästä, tämä antoi valppaalle U-kipparille riittämiin aikaa väistää pahimmat rytäkät. U-venejahti perustuikin enemmän erilaisiin laskelmoituihin etsintäkuvioihin, vastapuolen strategioiden ennakoimiseen ja metsästäjän vaistoon kuin mihinkään todellisiin "tutkalukituksiin".
Saalistajat saaliina
Kun USA tuli mukaan sotaan ja massiiviset rahtisaattueet alkoivat toden teolla kyntää Pohjois-Atlantia, U-veneiden juhlaa kesti vain hetken. Kaikuluotaimia, hydrofoneja ja tutkia kehitettiin tarkemmiksi ja asennettiin saattohävittäjiin pikavauhtia.
Liittoutuneet omaksuivat pian taktiikan, jossa kolmen hävittäjän ryhmästä kaksi piti yhteistyössä havaitun U-veneen parhaansa mukaan jatkuvassa kontaktissa, kun yksi hyökkäsi syvyyspommein. Britit kehittivät myös pommien parannellun version, Hedgehogin, joka ampui lastinsa raketeilla hävittäjän eteen, mikä heikensi kohteen väistömahdollisuuksia olennaisesti. Hävittäjäryhmät alkoivat kyntää merta myös saattueiden edellä pyyhkien sen armotta puhtaaksi syvyyksien saalistajista.
Kriegsmarine ei tyytynyt pyörittelemään peukaloitaan liittoutuneiden teknisen ja taktisen kehityksen edessä, vaan kehitti 1942 elokuussa ensimmäistä kertaa käytetyn menestyksekkään susilaumataktiikan (Rudeltaktik). Yhdeksän U-veneen ryhmästä ensinnä saattueen havainnut ryhtyi varjostamaan sitä jaellen ohjeita turvallisen matkan päässä pysytteleville tovereilleen. Lauman ryhmityttyä pimeydessä tappavaan rinkiin saattueen ympärille ne hyökkäsivät laukaisten kaikki torpedonsa yhtaikaa ja pienellä tuurilla häipyivät sekasorron turvin.
Omalta osaltaan koordinoinnissa auttoi saksalaisten kehittämä koodattu purskeradiolähetysjärjestelmä Enigma, jonka myöhemmin korvasi Triton brittien (ei amerikkalaisten) selvitettyä Enigman. Koodin ansiosta U-veneet saattoivat välittää pitkiäkin sanomia sekunneissa ja välttyä paljastumasta radiosuuntimasta, saati että viholliselle olisi selvinnyt, mitä metkuja heidän päänsä menoksi juonitaan.
Toinen tärkeä tekijä merisodassa olivat ilmapartiot. Aluksi touhu perustui näköhavaintoihin, mutta pian keksittiin soveltaa malminetsijöiden metallinilmaisinta hieman suuremmassa mittakaavassa jopa 100 metrin syvyydessä lymyävien U-veneiden etsintään (MAD Magnetic Anomaly Detector). Välimeren portin, Gibraltarin salmen sulkivat lähes täydellisesti sen yllä partioivat "Mad Cat"-Catalinat.
Vaikka U-veneet pysyivät todellisena uhkana aina sodan loppuun asti, Unterseebootwaffe oli aselajeista rankin ja kuolettavin kiitos saksalaisten oman teknisen kehityksen. Tappolukemat tippuivat muutamaan laivaan venettä kohden ja 35 000 miehistön jäsenestä vain viitisen tuhatta palasi kotiin. Muut jäivät ikuiseen partioon.
Vesihiidet valkokankaalla
Sukellusveneistä, varsinkin toisen maailmansodan ajalta, on surullisen vähän elokuvia. Muutamien liittoutuneiden ja akselivaltojen sodanaikaisten propagandafilmien lisäksi vedenalaisen vehkeilyn valkokankaalla voi laskea yhden käden sormin.
Das Boot (Saksa, 1981)
Wolfgang Petersen
Jürgen Prochnow (Herr Kaloin)
Sukellusvenefriikkien kansainvälinen Tuntematon sotilas, joka ei sorru perisaksalaiseen poliittiseen apologismiin, vaan keskittyy U-96:n miehistön ahdistavaan elämään syvyyksien sodan keskellä. Inhorealistisesta sotakuvauksesta huolimatta tai sen ansiosta Das Boot on aidon suljetun paikan kammon (näyttelijät viettivät viikkoja U-veneen lavasteiden sisällä) ja syvyyspommipaniikin jäntevä mestariteos, jonka menestys anglosakseissa takasi Petersenille hieman kyseenalaisen paikan Hollywoodin toimintaohjaajana.
Kahteen tuntiin leikatun elokuvan lisäksi saatavilla on kolmituntinen ohjaajan versio (VHS, DVD R1, R2). Jo musiikki on klassikko.
5 tähteä
The Enemy Below (USA, 1957)
Dick Powell
Robert Mitchum (hävittäjäkippari), Kurt Jürgens (U-kippari)
D.A. Raynerin romaaniin perustuva, ikäisekseen yllättävän tiukka ja efekteiltään uskottava jännäri amerikkalaisen hävittäjän ja IX-tyypin U-veneen kaksinkamppailusta eteläisellä Atlantilla. Elokuva ohittaa hollywoodismit ja keskittyy kuolettavan kissa- ja hiirileikin lisäksi saksalaiskapteenin inhimilliseen puoleen, ja siihen, että harvempi meistä sotii tappamisen ilosta. Loistava kuvaus kuurupiilosta ja taktisen vaiston ja arvailun merkityksestä todellisuudessa sangen heikkojen luotaimien sijaan (VHS, ei suomeksi).
3 tähteä
U-571 (USA, 2000)
Jonathan Mostow
Matthew McCounaghey, Jon Bon Jovi, Bill Paxton (jenkkiheroja), Harvey Keitel (germaaniroisto)
Sotaelokuvana ja jännärinäkin täysin mieleenpainumaton ja tylsä kalkkuna, jota eivät isot räjähdykset ja ylinäytelty huutaminen pelasta. Unohdukseen voi tosin vaikuttaa jyrkän torjuva ennakkoasenne tyypillistä amerikkalaissankarimouhotusta ja jopa totuuden hävytöntä vääristelyä kohtaan.
Muka jenkkien sukellusvene lähetetään kaappaamaan saksalaisten U-veneestä Enigma-koodilaite. Todellisuudessa tämän teki brittien SAS-ryhmä, joten tässä voi olla euroveljenä Englannin serkkujen puolesta syystäkin halveksuva (VHS, DVD R1, R2).
1 tähti
Tappajahauet kautta aikojen
Kuten nykyaikaisemmat serkkunsa, toisen maailmansodan sukellusvenesimut saavat pärjätä vuosikausia yhden genrejohtajan avulla. Onneksi sukellusvenesodan viehätys ei ole grafiikasta kiinni.
Jopa lentosimulaattoreissa vaihtelu onnistuu, mutta toisen maailmansodan sukellusvenesimulaattoredien on pakko muistuttaa toisiaan. Muinaiset kipot eivät pystyneet taistelemaan toisia sukellusveneitä vastaan, joten peruskaava on sama: Vaani laivoja, ammu torpedoja kohti niitä, sitten pakene hävittäjiä ja niiden syvyyspommeja. Mitä siihen voi lisätä?
Pelit on aina keitetty kokoon näistä samoista aineksista jatkuvasti parantaen grafiikkaa, simuloinnin tasoa ja syvyyttä. Tehdäänpä lyhyt sukellus lajityypin historiaan röpöpelit unohtaen.
Kivikausi
Kunnia "Maailman ensimmäinen sukellusvenesimulaattori" kuuluu kaikesta päätellen Thorn/EMIn vuonna 1982 julkaisemalle Submarine Commanderille, tosin vuotta myöhemmin tullut Gato (Spectrum Holobyte, 1983-4) vasta nosti rimaa. Sukellussotaa Japania vastaan käytiin mielikuvitussaaristossa, mutta muuten pelissä oli selviä simun otteita.
Merkittävin muinaissimu, Sid Meierin Silent Service (1985) muistuttaa jo pitkälti simua meidän tuntemassamme mielessä. Pelaaja partioi sukellusveneensä kanssa Tyynellämerellä tähtäimessään japanilaiset laivasaattueet. Peli oli julkaisuajankohtaansa nähden hämmästyttävän realistinen: paikat olivat aidot, torpedokulmat piti laskea ja torpedot olivat välillä susia. Silent Service oli MicroProsen ensimmäisiä hittejä.
MicroProsen menestys ei jäänyt huomaamatta: se sai kopiokilpailijan firmasta nimeltä Actionsoft. Eversti Jackilla oli paitsi pykälää parempi sotilasarvo myös enemmän lentotunteja kuin majuri Wild Bill Stealeyllä. Actionsoft oli kuulemma Flight Simulatoreista vastaavan Sublogicin peitepelifirma, ja pelit käyttivät Flight Simulatorin pelimoottoria. Pelimoottorilla tuotettiin kaksi peliä, hekosimu ThunderChopper ja sukellusvenesimu Up Periscope! Kumpikaan ei ollut yhtään hassumpi peli (PC:llä), mutta silti Actionsoft hävisi nopeasti.
Toiminta- ja urheilupeleistään tunnettu Epyx julkaisi 1987 Sub Battle Simulatorin, jota alan miehet arvostavat yhtenä 80-luvun parhaista sukellusvenesimuista. Merkittävintä oli Atlantin ja U-veneiden debyytti, kaikki edelliset simut sijoittuivat Tyynellemerelle Japania vastaan.
Kohti parempaa
Antiikkiteknologiasta eteenpäin astui ensimmäisenä Silent Service II (MicroProse, 1990). Se oli Arnold Hendrickisin uusi versio Meier-klassikosta ja sijoittui myös Tyynellemerelle. Pääasia oli 256 värin 320x200-grafiikka, muuten peli oli hyvin pitkälle samanlainen kuin esikuvansa.
Aces of the Deep (Dynamix, 1994) teki vihdoin oikeutta saksalaisille U-veneille. Siinä näkyi hienosti, kuinka saksalaiset susilaumat aluksi hallitsivat Atlantia, mutta sodan loppua kohti saalistajasta tuli saalis.
Deepin näyttävimpiä juttuja oli sen aidon tuntuinen aallokko. Pelille tehtiin myös laajennuslevy, joka lisäsi siihen sodan loppuvuosien teknologian ja Type XXI -luokan U-veneen. Sukellusveneessä oli gramofoni, jolla pystyi soittelemana musiikkia. Das Bootin epävirallinen teemakappale "It's a long way to Tipperary" tosin lisättiin vasta päivityksessä.
Vielä voimissaan
Ennen Silent Hunter II:sta virtuaalikipparit ovat joutuneet selviytymään vuonna 1996 tehdyillä simuilla.
Aces of the Deepin suisti pinnan alta sen oma mutaatio, Command Aces of the Deep (Dynamix, 1996). Se on pelin Windows-versio, jossa on paitsi lisälevyn laajennukset myös tuplasti tarkempi 640x480-grafiikka. Command Aces of the Deep jäi ainoaksi U-veneiden soihdunkantajaksi aina näihin päiviin asti. Sen dynaaminen kampanja saattaa pitää sen vieläkin pinnalla, sillä Silent Hunter II:n purkkikampanja ei kaikkia miellytä. Testasin peliä parissa uudessa PC:ssä, joissa peli ei toiminut jonkun äänikorttipohjaisen ongelman takia.
Tyynenmeren Yhdysvallat vastaan Japani -sotatoimialue sai oman kestomestarinsa Aeonin SSI:lle tekemässä Silent Hunterissa (1996). Silent Hunteria laajennettiin kahdella Patrol-rompulla, ja pisteenä i:n päälle ilmestynyt Silent Hunter Commander Edition kokosi rojut ja päivitykset yhteen ja kuorrutti kakun vielä kolmannella Patrol-laajennuksella. Silent Hunter oli menestys, jota myytiin kaikkiaan yli 300 000 kappaletta. Aces of Deepit jäivät siiä puoleen.
Silent Hunter on edelleen sukellusvenepelien aatelia, ja mikä parasta, sitä löytää lähikaupasta: Silent Hunter Commader Edition on julkaistu satasen halpiksena. Käyttötesteissäni Silent Hunter pyöri moitteetta, vaikka DOS-peli onkin.
On sääli, että Silent Hunter II ei täysin täytä kestoklassikon vaatimuksia, ainakaan vielä. Kunnon tehtäväeditori, dynaaminen kampanja sekä moninpeli pitää saada, sillä seuraava sukellusvenesimu on kaukana tulevaisuudessa. Jos on.
Nnirvi
Toisen maailmansodan sukellusvenepelit
Submarine Commander (Thorn EMI, 1982) Atari 400/800, Vic-20
Gato (Spectum Holobyte, 1984) C-64, Apple II, Amiga, PC
Dawn Patrol (Mark of the Falcon, 1985) C-64
Silent Service (MicroProse, 1985) C-64, Atari, Apple II, PC, Amiga, II-GS
Operation Keystone (Overt Strategic Simulations, 1986) PC
Up Periscope! (Actionsoft, 1986)
Sub Battle Simulator (Epyx, 1987) C-64, Apple II, Amiga, ST, PC
Hunter Killer (Mastertronic, 1989) Amiga, ST
Silent Service II (MicroProse, 1990) PC, Amiga
Wolf Pack (Novalogic, 1990) Amiga, PC
Das Boot (Three Sixty, 1991) PC, Amiga
Iron Wolves (On-Line, 1994) PC
Aces of the Deep (Dynamix, 1994) PC
Grey Wolf: Hunter of the North Atlantic (ProOne, 1994) PC
U-Boat (Deadly Games, 1994) Mac
Aces of the Deep Expansion Disk (Dynamix, 1995) PC
U-Boat II: Drumbeat (Deadly Games, 1996) Mac
Command Aces of the Deep (1996) PC-Win95
Silent Hunter (SSI, 1996) PC-DOS
Silent Hunter II (SSI/UBi Soft, 2001) PC
91
