Monet varmaan muistavat viitisen vuotta sitten muodissa olleet seikkailukirjat, joissa lukija sai aina tietyin väliajoin tehdä kirjan tarinaa ohjaavia valintoja. Jos valinta oli väärä, sankari kuoli tai tarina päättyi muuten epäedullisesti. Luulin, että moiset interaktiiviset hirvitykset olisivat kuolleet pois, mutta Silent Steel osoittaa helpotukseni olleen ennenaikaista.
Katsoja on amerikkalaisen ydinsukellusveneen USS Idahon kapteeni. Juonentynkänä libyalainen Kilo-luokan sukellusvene on päässyt karkuun Välimereltä, ja USS Idahon metsästäessä karkuria paikalle ilmestyy venäläinen Akula-luokan taisteluvene. Katsojan on yritettävä selvitä hengissä vedenalaisesta seikkailusta tekemällä oikeita valintoja aina silloin tällöin esiin putkahtavista vaihtoehdoista. Vaihtoehtoja on aina kolme, ja oikean valinnan keksii yleensä vain kokeilemalla. Homma on siis kuolettavan tylsää ja itseääntoistavaa kidutusta.
On elo kuvaa vain
Harvoin olen päässyt leikkimään elokuva-arvostelijaa, mutta ei Tsunamin Silent Steeliä voi peliksikään kutsua. Koska pelillistä elementtiä ei mukana ole, jää kaikki toivo elokuvan juonen varaan.
Paketin mahtipontisen kehun mukaan leffan kässärin on kasannut Chuck Pfarrer, joka on vastuussa sellaisista elokuvista kuin Navy Seals, Darkman ja Hard Target. Näistä ainoastaan Navy Seals on katsottava, muttei sekään käsikirjoituksesta ansiosta. (Darkman on ihan hauska! _nn)
Silent Steel yrittää kovasti olla Crimson Tide ja/tai Hunt for the Red October, mutta epäonnistuu surkeasti. Juoni on uskomattoman väsynyt ja kliseinen ilman minkäänlaista jännityselementtiä, eikä hommaa auta yhtään pökkelöt näyttelijät, jotka eläytyvät rooleihinsa kaalinpään antaumuksella.
Oma lukunsa on leffan sinisilmäinen amerikkalaisasenne, joka suorastaan huokuu kylmän sodan aikaista tunnelmaa: kaikki jenkit ovat puhdasotsaisia ja hyvinhoidettuja isänmaan puolustajia. Jenkkien aluksella on tilaa kuin golfkentällä, kun taas venäläiset joutuvat istumaan kylki kylkeä vasten pienessä kylmässä veneessä. Repesin osittain nähdessäni ensimmäisen kerran kuvaa venäläisten alukselta, venäläiset kun näyttävät suoraan Chaplinin filmeistä revityiltä pitkine partoineen ja viiksineen. Nähdessäni Kilon kapteenin minulta sitten repesikin haima, sillä kyseinen kalju, lihava ja valtavilla mursunviiksillä varustettu ilmestys oli jotain, mihin en ollut kaikesta huolimatta osannut varautua.
Silent Steel ei ole peli, eikä se toimi elokuvanakaan. Video on pieneltä ruudulta katsottuna kohtuutasoista, mutta koko ruudulle siirrettynä sitä ei katsele sikakaan vinkumatta. Arvosanaa en voi Silent Steelille antaa, sillä siinä en ole mitään arvosteltavaa _ edes elokuvana. Vältä.
