Tervetuloa Silverloadiin. Etuvasemmalla idyllinen hautausmaa, oikealla teurastamo. Ulkoilmateatterissa vain tänään: pikkulapsen uhraus.
Kauhu on elementti, joka on vaikea sisällyttää peleihin. Millenniumin uutukaisessa yritetään tunnelmoida perinteisin eväin. Tapahtumapaikkana on ränsistynyt, syrjäinen pikkukaupunki jossain villissä lännessä 1800-luvun lopulla.
Kaksi suuren museon palkkaamaa antropologia saapuu junalla hiekkamyrskyn ympäröimään aavikkokaupunkiin. Tarkoituksena on luetteloida, pakata ja kuljettaa pois kaupungin lähistöltä löytyneet intiaanien jäännökset. Tiedemiehet hieman oudoksuvat paikallisen väestön kelmeää, epäluonnollista ulkomuotoa, mutta jäävät silti suorittamaan heille annettua tehtävää. Muutaman päivän ja yhtä monen painajaistäyteisen yön jälkeen parivaljakko varmistuu siitä, että kaupungissa tosiaan on vikaa muussakin kuin ilmastossa.
Samoihin aikoihin pelaaja astuu puoliverisen, pitkätakkisen palkkionmetsästäjän saappaisiin kaupungin eteläportin lähellä. Hiekkamyrskystä ilmestyneet hirviöt ovat hyökänneet uudisasukasryhmän kimppuun. Luodeille immuunit karvaiset otukset ovat varastaneet sympaattiselta yksinhuoltajaisältä poikalapsen, ja odotusten mukaisesti pistooliherrasmies päättää auttaa epäonnista isää pelastamalla kidnapatun lapsukaisen pahan kynsistä.
Hiljalleen paljastuu kaupunkilaisten muutama vuosikymmen aiemmin tekemä hirveä rikos. Öiselle ihmissusien mellastukselle löytyy syy, ja sankarihahmolle selviää, että myös hänen oma menneisyytensä nivoutuu Silverloadin lähihistoriaan.
Signos 1879
Koko "interaktiivinen draama" käyttää SIGNOS-systeemiä. Kuvakulma on yleensä palkkionmetsästäjän silmistä. Ruudulla ei näy yhtään ikonia, vaan pelisysteemi perustuu kolmeen erilliseen ruutuun sekä kohteiden yllä ulkomuotoa muuttavaan hiirenkursoriin.
Normaalinäkymässä voi liikkua paikasta toiseen, poimia tavaraa sekä kysellä itsestäänselvyyksiä vastaan tulevilta hahmoilta. Liikkuminen on käytännössä hyppimistä piirretystä kuvasta toiseen. Välillä voi joutua revolveritaisteluun, jossa yksinkertaisesti siirretään kursori uhrin päälle ja painetaan liipaisinta.
Toisessa ruudussa voi tutkia repun sisältöä, vilkaista karttaa ja semmottia. Kolmannessa ja viimeisessä peliruudussa näkyy paikasta riippuen joko lattiaa tai hiekkaa. Tämän ruudun avulla voi keventää taakkaansa jättämällä tavaraa odottamaan myöhempää käyttöä. Ontuva ratkaisu, koska johonkin ruutuun jätettyä tavaraa ei näy huonekuvassa, vaan vasta varpaita kohti katsottaessa. Tavaran kanssa pelehtiminen on kuitenkin välttämätöntä, koska kaikkea löytyvää kamaa ei pysty kanniskelemaan mukanaan, ja turhaakin roinaa löytyy.
Esinemanipulaatio on hyvin alkeellista, rajoittunutta ja epäloogista. Esineiden käyttö tapahtuu joskus erillisellä ruudulla, joskus taas klikkaamalla esineellä huonekuvassa kohteen päällä.
Vaikeneminen on kultaa
Kun pelissä tapaa henkilön, jonka kanssa voi keskustella, ilmestyy ruudun alalaitaan keskustelupaneeli. Paneelin kysymyksistä valitaan mieluisin, jonka jälkeen keskustelukumppani toivon mukaan kertoo jotain hyödyllistä.
Valintatilanteissa, joissa pitää vastata selkeä kyllä tai ei jollekin hahmolle, poksahtaa auki puhekupla, jossa sitten naksautetaan jommalla kummalla hiirennamiskalla. Joskus puheiden seassa on myös avainsana, jota klikkaamalla saa lisätietoja. Manuaalin mukaan kyseessä on hypertekstijärjestelmä... köh köh.
Puheen saa toki pois päältä, jolloin kaikki muukin teksti ilmestyy ruudulle puhekuplissa. Tällöin pelaaminen on paljon miellyttävämpää kuin äänien kera, koska jo kerran luetut tekstit saa nopeasti pois näkyviltä. Normaalisti jorinoita ei voi keskeyttää, vaan ne on pakko kuunnella loppuun asti ennen pelin jatkamista.
Pikavilkaisun perusteella ääniä näytti olevan rompulla tuollainen reilu 120 megaa. Siinä sitten rahalle vastinetta, yliannos leveää lännen murretta. Heti pelin alussa tekee mieli vetää liipasimesta uudisraivaajanaisen kailottessa korvaan. Alkudemo on omaa luokkaansa yleisessä väsyttävyydessä: kukaan kuusihenkisestä testiyleisöstä ei jaksanut seurata säälittävän ylidramaattisella puheella terästettyä sarjakuvaesitystä loppuun asti.
Most annoying
Suunnitteluvirheistä koostuva vino pino yltää stratosfääriin, mutta luetellaan nyt pahimmat kuningasluokan mokat.
Peli on täynnä äkkikuolemia. Heti, jos astuu jalallaan väärään paikkaan väärään aikaan, on peli varoittamatta ohi. Siksi aina kun on edistynyt pätkääkään, kannattaa pelitilanne tallentaa. Tietenkin osa ongelmista on sellaisia, että peli jumahtaa vasta kauan virheliikkeen jälkeen. Esimerkiksi eräästä ovesta täytyy murtautua tarkalleen oikealla hetkellä, tai mahdollisuus on mennyttä iäksi. Löytyipä pelistä sellainenkin bugi, että yhdelle kaupungissa majailevalle miekkoselle pystyi antamaan tavaraa, jota olisi tarvinnut pelissä myöhemmin.
Pikkuruiselle pelialueelle eksyy helposti, koska pelaajan pyörittely z-akselin ympäri on varsin mielivaltaista. Jos kadun päähän kävellään klikkaamalla ruudun keskellä, takaisin pääsemiseksi pitää kohdistimella naksauttaa paikasta riippuen joko ruudun alaosassa tai jommassa kummassa reunassa. Pelaajalla on kaikeksi onneksi kartta, jonka avulla voi suoraan hypätä mihin tahansa tutkittuun paikkaan, tai ainakin sen välittömään läheisyyteen.
Tahatonta huumoriakin on eksynyt sekaan: aina kuolon hetken koittaessa peli herjaa "nähdään helvetissä" _ ja hyppää sitten mitään kyselemättä Dosiin.
Lennä lennä CD-frisbee
Musiikillinen anti jää vähäiseksi. Joissain ruuduissa on hieman taustamusiikkia ja pelin alkuruudussa soi huono CD-tunnari, mutta muuten peli on puheita lukuunottamatta vaitonainen. Puhesamplejen äänenlaatu on säännönmukaisesti luvattoman kehno. Hieman oudoksutti, että asennusohjelma tunnisti GUSin, mutta itse peli ei suostunut hyödyntämään korttia edes SB-emulaatioiden alaisuudessa.
Animaatiota on hyvin vähän ja se nykii pahasti. Grafiikka sekoilee silloin tällöin, ja aina ennen ja jälkeen animaatiopätkien ruudulla on outoa välkkymistä. Ohjekirjasessa muuten varoitetaan, että sellainen harvinainen ohjelma kuin smartdrive voi sotkea grafiikan.
Käyttöliittymässä on varmasti oikein mietitty, miten jonkin asian voi toteuttaa mahdollisimman epäystävällisesti. Tämän Ö-luokan systeemin päälle on sitten isketty tummasävyistä grafiikkaa ja soppaan on lisätty kasa puhetta eikä juonenkehittelyyn ole montaa tuntia uhrattu. Tunnelma on täysin kadoksissa ensisekunneista lähtien.
Silverload on enemmänkin puheella ja kuvilla terästetty monivalintatehtävä kuin seikkailu. Pelin osaongelmat täytyy suorittaa ennalta määrätyssä järjestyksessä, vaikka sitä onkin yritetty kätkeä antamalla muutamassa kohdin valita parista etenemistavasta.
Lieneekö sitten beta-version vai minkä syytä, oma peluuni jumittui juuri ennen pääsemistä käsiksi pelin loppuratkaisuun. Tavaraa katosi repusta jäljettömiin jonkin inhan bugin ansiosta. Hakattuani viikon ajan päätä seinään tunnustin SIGNOSin voiton ja ripustin CD:n naulaan.
Kuluneistakin aineksista on mahdollista kasata kelpo peli, jos vain tekijätiimi ei sairasta akuuttia kädettömyyttä. Silverload on sisällyksetön elokuvapeli ilman elokuvaosuuksia.
15
