Simon The Sorcerer 2 – Mies, hattu ja hassut aikeet

Pari vuotta sitten ilmestynyt Simon The Sorcerer esitteli pelaajille Simonin, tavallisen pojan, joka siirtyi toiseen ulottuvuuteen ja opetteli siellä taikuriksi. Nauruhermoja paikoitellen koetellut seikkailu oli hyvää viihdettä, ja jatko-osa lupaa lisää samaa fantasiamaailmassa ja saduissa koheltamista.

Eräänä tavalliselta tuntuvana päivänä Simonin huoneeseen ilmestyy komero, jota Simon ei muista nähneensä aiemmin. Utelias kun on, hän astuu komeroon ja joutuu teleportatuksi keskelle tuttua kylää. Kukaan ei tunnu tietävän, kenen lähettämä taikakomero oli, mutta totuus synkkä: Simonin edellisosassa tuhoama paha noita Sordid on tekemässä comebackia.

Simon ei tätä tiedä, vaan ryhtyy tutkimaan ympäröivää kaupunkia löytääkseen komeroonsa sopivaa polttoainetta. Härvelistä kun on löpö loppu ja se sattuu olemaan Simonin ainoa keino palata takaisin omaan ulottuvuuteensa.

Mutta missä on punahilkka?

Simon The Sorcerer 2 on erittäin hauska peli. Sankari on pukeutunut naurettavaan ylisuureen taikurinkaapuun, ja ympäröivä kaupunki on täynnä mitä hulluimpia henkilöitä ja tapahtumia. Ainoa valittamisen aihe on pelin liiallinen discworldmaisuus, sillä huumori on useimmiten samanlaista ja revitty samoista kohteista. Toisaalta, jos joku pystyy kirjoittamaan Pratchettin huumoria vastaavaa tekstiä, niin ainakaan minulla ei ole mitään asiaa vastaan.

Erityisesti keskustelut ovat onnistuneita, ja saduilla pelleillään kuten ykkösessäkin. Esimerkiksi kaupungin laidalla asuvat kolme karhua, joiden talo on paremmin suojattu kuin pankin kassaholvi. Siinä on Kultakutrille tekemistä. Itse karhuperhekin on hieman muuttunut: Isäkarhu tuo mieleen elokuvista tutun punaniskasheriffin, joka epäilee kaikkia ja kaikkea kommareiden salajuoneksi.

Tai miten olisi linnassa patjakasan päällä nukkuva prinsessa, joka ei tunnu heräävään ei sitten millään? Simonin käynti paikallisessa MacSwampling's-pikaruokalassa antaa aihetta muutamiin mehukkaisiin lohkaisuihin kuulun "ravintola"ketjun tuotteista...

Hyvin pelaa

Pelin edellisen osan valttina oli erittäin lucasartsmainen (siis suoraan kopioitu) käyttöliittymä, joka olikin helppo. Nyt systeemi on saanut enemmän omaa ilmettä, ja komentosanat ovat vaihtuneet kahdeksaksi eri toimintoa kuvaavaksi ikoniksi, jotka voi valita ruudun alalaidasta. Inventaario on kätevästi esillä ikoneiden välissä, ja esineiden valinta on nopeaa ja helppoa. Useista peleistä poiketen kamaa ei tule pelin aikana liikaa, joten turhalta inventaarion plaraamiselta vältytään.

Ruudulta voi etsiä kaikkia toimintapisteet ja esineet perinteisesti liikuttelemalla hiiren osoitinta ympäri ruutua, tai vain simppelisti painamalla F10:tä, jolloin kaikki kuvan mahdolliset esineet ja muut kamat merkitään hetkeksi valkoisella tähdellä. Tämä saattaa kuulostaa lapselliselta seikkailun pilaamiselta, mutta ei ole: pelaaja voi keskittyä itse ongelmiin turhien etsintätehtävien sijasta.

Keskustelu sujuu normaaliin tyyliin, eli sankari valitsee kommenttinsa ruudulle ilmestyvistä vaihtoehtoista. Hulluimpienkaan juttujen laukomista ei tarvitse pelätä, sillä Simon on armoitetun kuolematon.

Peli vaatii ajatusnystyröiden hierontaa juuri sopivasti, ja tekemistä on riittämiin eri puolella kaupunkia ja sen ulkopuolellakin. Useasti pelaajaa yritetään johtaa harhaan antamalla esille vääriä vaihtoehtoja, kuten esimerkiksi nukkuvaa prinsessaan herätettäessä annetaan tukuittain erilaisia mölynpitovälineitä, vaikka nukkuva kaunotar ei ole niistä moksiskaan. Herne sen sijaan saattaa toimia paremmin...

Body language

Grafiikaltaan Simon 2 on siedettävä. Itse en koskaan ole juuri pitänyt pelin tyylinä olevasta englantilaisesta tavasta piirtää grafiikkaa hieman suttuisesti ja vähävärisesti. Taustat ovat silti onnistuneita, ja täyttävät tehtävänsä riittävän hyvin. Hahmot sen sijaan ovat todella onnistuneita ja hyvin karrikoituja. Erityisesti rakastuin Simonin tapaan elävöittää puhettaan ilmeillään ja koko ruumiillaan. Sankari kun irvistelee, nostelee ja laskee hartioitaan ja muutenkin liikkuu kuin oikea lavakoomikko. Myös muut hahmot ovat onnistuneesti animoituja, eivätkä puhuessaan suinkaan seiso paikallaan tyhjän panttina.

Äänipuolella suurimman huomion varastaa pelin erinomainen puhe. Mieleeni jäivät läpeensä hullu tiedemies ja sopivan ärtyneeltä kuulostava kuningas (syytä ärtyisyyteen ei liene vaikea arvata, Simonpa tietenkin). Myös MacSwampyn keittiössä häärivä kokkipari on hulvattoman onnistuneesti äännelty. Keskustelut saa halutessaan näkyviin myös tekstinä, joka tosin kiitää eteenpäin melko vauhdikkaasti.

Tehosteita pelissä on sopivasti, ja musiikki vaihtuu lähes joka kuvassa. Taustalla kaikuva musa on hieman mitäänsanomatonta _ se soi, mutta siihen ei varsinaisesti ärsyynny tai ihastu.

Simonin seikkailut sujuvat mukavan rauhaisissa merkeissä, eikä menoa ole jarruttamassa edes bugit. Muutaman kerran keskustelusta jää ensimmäinen sana kuulumatta, mutta tätäkin tapahtuu harvoin. Muuten peli toimi kiltisti ilman ongelmia.

Hieman seesteisen ykkösosan jälkeen Simon The Sorcerer 2 onnistui yllättämään positiivisesti. Huumori on parantunut reilusti, ja nyt pelaaja saa naureskella jotain lähes koko ajan. Ongelmat ovat sujuvasti rakennettuja, ja käyttöjärjestelmäkin on mukavan toimiva. Pelissä riittää tekemistä, eikä eteneminen jää ainakaan pikseliongelmista kiinni.

Kaiken kaikkiaan Simon The Sorcerer 2 on nautittava huumoripaketti, jota kehtaa suositella kaikille hyvistä seikkailuista kiinnostuneille.

90