Simppeli

Yksinkertainen on usein kaunista myös videopeleissä. Nerokkaat oivallukset eivät välttämättä vaadi vuosien suunnittelua tai hienoa 3D-grafiikkaa. Toisaalta yksinkertaisuudessa piilee pinnallisen pelisuunnittelun vaara.

Pelaaminen on muuttunut viime vuosina yhä enemmän koko kansan sirkushuviksi, eikä kehityksessä ole sinänsä mitään vikaa. Pelejä aikaisemmin vierastaneet ovat pelifirmojen markkinointiosastoille oiva kohde. Uudet pelaajat piristävät bisnestä ja sitä kautta monipuolistavat pelitarjontaa.

Viime vuosien uusia oivalluksia ovat olleet muun muassa tanssimatot ja Sonyn EyeToy-pelit. Kummassakaan pelaajan ei tarvitse oppia käyttämään peliohjainta, vaan oma keho toimii peliohjaimena. Kokemus on välitön, ja jokainen oivaltaa tanssipelin idean sekunnissa, vaikkei olekaan heti mestari, ei lähellekään. Vastaavasti pallon pukkaaminen kuvaruudulla oman pääparan avulla on heti hallussa - ainakin jollakin tavalla. Näitä pelejä voisi kutsua vaikkapa novelty-peleiksi.

Singstar-karaokepeli on trendin äärimmäisin ulottuvuus. Vuosienkaan pelikokemuksesta ei ole yhtäkkiä mitään hyötyä, ja jos vastassa on puoliammattilainen karaoketähtönen, häviö on taattu. Kynnys karaokepeliin on pelinoviisille matalista matalin, jos yleensä uskaltaa laulaa luikauttaa muuallakin kuin kylpyhuoneessa.

Pelaajan ja pelin vuorovaikutusta helpottavia vempaimia on ollut ennenkin. Muistan kun sain aikoinaan houkuteltua isäni pelaamaan Virtua Cop -räiskintää. Valopistoolilla paukuttelu maistui kuin taikaiskusta kuusikymppisellekin. Varsinaisella peliohjaimella ohjattavissa peleissä isäpappani hyytyi alkumetreille, vaikka niitäkin ennakkoluulottomasti kokeili.

Uusin villitys on Nintendo DS:n kosketusnäyttö. Wario Ware Touched on jokaisen opittavissa, vaikka onkin tahdiltaan nopea. Kuka tahansa äkkää myös Marion pikapelien logiikan, jos vain pystyy sietämään söpöjen kuvien vyörytyksen. Hyvin samankaltaisia nokkeluus-, muisti- ja koordinaatiotehtäviä on psykologisissa tietokonetesteissä. Ja nekin toimivat kosketusnäytöllä!

Kaikki on siis hyvin paratiisissa, ja kohta kaikki vauvasta vaariin pystyvät yhtymään pelaamisen ilosanomaan. Toisaalta ongelmiakin on. Vaikka parhaat EyeToy-pelit ovat todella hauskoja ja Wario Ware Touched hilpeää ajanhukkaa, ne jäävät kovin pinnallisiksi.

Jos Wario Waren ja Project Rubin puhallusohjattavien tehtävien peli-idea siirrettäisiin takaisin ilotikkuaikaan, pelimekaniikka olisi käytännössä se, että nappia on vain ja ainoastaan pidettävä pohjassa, kunnes kenttä on pelattu läpi. Ai niin, ja välillä sormi olisi nostettava napilta ylös, jotta keuhkot ehtisivät täyttyä. Huimaa.

Wario Waren sinänsä hauskat oivallukset ja ideat on koluttu läpi parissa päivässä. Sen jälkeen hinkkaamaan ei tee enää mieli. Eikä tanssipelikään syvene edes tuntien hysteerisen tanssimisen jälkeen, vaikka vaikeustason voi toki virittää niin kinkkiseksi, että jalkojen umpisolmun avaamiseen tarvitaan poliisi, palokunta ja putkimies.

Yksinkertaisuus on arvo sinänsä, mutta todella hyvään peliin tarvitaan myös syvyyttä, hienoista strategista hehkutusta, jännittäviä rytmin muutoksia ja innostavia yllätyksiä. Oppimisguru James Paul Geen mukaan hyvä peli on jatkuvaa, monipuolista oppimista eli uuden haltuunottoa. Novelty-peleissä tuo uusi on otettu haltuun päivässä parissa.

On varmaa, että niin kosketusohjattavat kuin myös EyeToy-pelit kehittyvät. Toistaiseksi yksikään noista peleistä ei ole jumittanut allekirjoittanutta kuvaruudun eteen kymmeniksi tunneiksi, viikoista puhumattakaan. Niistä puuttuu vielä se lopullinen juju ja imu. Silti parhaille niistä olen antanut huippupelin ansaitsemat 90 pistettä, koska ne on arvioitava omassa skaalassaan. Karaokepelin vertaaminen Half-Lifeihin tai Haloihin on mahdoton tehtävä.

Nintendon pääjehu Satura Iwata on aloittanut mielenkiintoisen härnäyskampanjan. Nintendon uusi Revolution-pelikonsoli (vai pitäisikö sanoa pelikonsepti?) kuulemma mullistaa tavan, jolla pelaamme pelejä. Iwatan mielestä nykyiset peliohjaimet ovat liian monimutkaisia ja hankalia suurimmalle osalle ihmiskunnasta. Revolution iskee siis jollakin vielä salaisuuden verhoamalla tavalla juuri novelty-pelien nouseville markkinoille.

Nintendo saattaa olla oikeassa. Uudenlaiset tavat kontrolloida pelihahmoa ja yleensä pelata ovat lyömässä läpi. Ehkäpä EyeToyt ja tanssimatot ovat tästä vasta ensimmäinen, ontuva ja horjuva enne. Toisaalta Iwatan toive, että kuka tahansa voi pelata Revolution-pelejä heti ilman opettelemista, kuulostaa hankalalta. Tuolloin peleistä on tehtävä yksinkertaisia ja helppoja, jolloin peleistä tulee helposti pinnallisia, kivoja, harmittomia muutaman tunnin virikesessioita.

Lisää aiheesta

  • Viimeinen

    Kaikki loppuu aikanaan. Niin myös kolumnini. Melkein sata palstaa on paljon, kuukaudesta toiseen ja toiseen. Joskus on pakko vetää henkeä.

    Viimeinen virallinen palsta pakottaa pohtimaan, mitä on tapahtunut (omassa) pelaamisessa ja peliteollisuudessa sitten ensimmäisen vuonna 1998…
  • Sellofaanin suloinen suhina

    Tietoa peleistä tulee joka tuutista, radiosta, televisiosta, netistä ja lehdistä. Aina näin ei ole ollut.
    Nykyään peliuutisia ja pelejä sivuavaa tietoa löytää aviisista kuin aviisista. Internet pullistelee pelisivuja ja jokaisella pelillä on omat kotisivunsa. Pelikuvat, trailerit ja demot…
  • Oma imu paras imu

    Jotkin pelit imuttavat, jotkin eivät. Joskus huonokin peli voi niitata nojatuoliin viikoksi. Mikä tekee pelistä imukykyisen?
    Pelit imuttavat meistä jokaista eri tavoin. Toinen jumittuu yksinkertaiseen puzzlepeliin, toinen tutkailee sivilisaationsa etenemistä aamuyöhön kolmannen ihmetellessä…