Sims-ilmiö ei jätä ketään rauhaan, sillä paperinukkeleikin kakkososa ilmestyy myös konsoleille.

Ensin tunnustus. En ole koskaan aikaisemmin pelannut yhtään Simsiä, en vaikka hyllykössä on jo monta kuukautta odottanut ihan omalla rahalla ostettu The Urbz -variaatio (Pelit 12/04, 85 pistettä). Kokemuksen jälkeen voin vain todeta, että vika on ollut minussa eikä Simseissä.

Sims on yksi eniten julkisuutta saaneista peleistä. Simsistä on puhuttu, koska myös naiset pelaavat sitä rystyset ruvella ja peli myy iloiset määrät. Ehkä juuri puheen määrä on työntänyt minut tähän saakka erilleen simpuloiden kasvatuksen iloista ja suruista tai ehkä kohtalo tarkoitti, että löytäisimme toisemme vasta nyt.

Simpulan tyydytys tyydyttää

Simsissä on kyse tyytyväisyydestä. Simpulat pitää pitää tyytyväisinä, jotta ne toimivat ja elävät ja tekevät sujuvasti kaikkia niitä asioita mitä mekin teemme, tai ainakin melkein kaikkia niitä asioita. Onnellinen simi tarvitsee unta ja lepoa, sapuskaa ja gourmet-ruokaa, puhtautta, ihmissuhteita, kavereita ja rakastetun, työtä ja sirkushuveja. Simit ja simot osaavat ihan itsekin pitää itsensä tyytyväisinä, mutta meitä tarvitaan ostosten tekemiseen, syvimpien toiveiden täyttämiseen ja muuhun arjen yläpuolella olevaan toimintaan. Toki simpulaa voi käskyttää kaikessa arkipuuhastelussa, jos jumala-asema ja sivusta seurailu alkaa kyllästyttää.

Kyse on siis ihmisen elämän simulaatiosta. Yksinkertaista ja nerokasta.

Sims 2:ssa on kaksi hieman toisistaan poikkeavaa pelivaihtoehtoa. Tarina-vaihtoehdossa peli etenee tietyn suunnitelman mukaan ja vapaassa pelissä joukko simpuloita haahuilee ympäriinsä ilman sen suurempaa suunnitelmaa kuin mitä varajumalan päästä löytyy. Olettaisin aloittelevien simpuloiden kasvattajien, siis ehkä muidenkin kuin minun, pääsevän helpommin jyvälle siitä, mistä on kyse tarinan kera.

Pelin laajentuminen tarina-vaihtoehdossa toimii hyvin. Kun saa tietyn määrän simpuloiden toiveita täytettyä, talon edessä olevalta taksitolpalta lähtee palkkioksi kyyti seuraavaan kotipaikkaan. Kämppä kasvaa kerta kerralta ja samalla mukaan soluttautuu uusia simpuloita kasvatettavaksi. Lisää toiveita täytettäviksi, lisää etsittäviä unelmatöitä - siis lisää kaikkea sitä kivaa mistä Simsissä on kyse.

Apua, tulipalo!

Simsin kiehtovuus on hienovaraista ja imun syntyminen kestää muutaman pelitunnin verran. Jo ensimmäisellä testisessiolla huomasin, että pelaamista ei malta lopettaa, vaan mielessä on aina se seuraava asia, jonka haluan nähdä. Haluan saada taulun maalattua valmiiksi ja jos vielä pari duunipäivää heittäisi, että saisin ostettua uuden sängyn. Kaverillekin voisi kilauttaa ja pitää bileet merenrantatalossani, ja Simon pitäisi jo vihdoinkin saada uusi tuttavuus vaikka tuosta kivan näköisestä tyttösestä, joka ravaa iltalenkillä talon editse. Apua, vessakin jäi pesemättä eivätkä simpulat ole onnellisia, jos pytty puskee kärpäsiä.

Ihan uusi pelikokemus on ollut simpuloiden kyky elää ja kukoistaa, vaikka en ole koko ajan läsnä valvomassa. Kävin kesken session jopa jumppatunnilla ja annoin suojattieni toimia sen aikaa kaikessa rauhassa itsekseen. Myönnetään, hieman pelotti jättää simpulat ensimmäistä kertaa omin nokkinensa kotiin, mutta olin sentään varannut simpulavahdin paikalle hätätilanteita varten.

Kerran aikaisemmin tohdin irrottaa katseeni kuvaruudusta sähköpostin pikaista lukemista varten ja simpulat onnettomat saivat saman tien tulipalon aikaiseksi. Havahduin postin luvusta suoraan palokunnan saapumiseen, mikä oli aika tyly havahtuminen se. Onneksi jumppatunnilla simpulani olivat käyneet kiltisti töissä, syöneet, nukkuneet ja seurustelleet kerrassaan esimerkillisesti, eikä kylppärikään ollut ihan siivottomassa kunnossa. Simpula-vahti oli puuttunut peliin ainoastaan kerran, laskujen erääntymisen takia.

Arjen voitto

Jokapäiväinen peliympäristö voisi olla kokonaisuuden suurin heikkous, mutta arki kääntyykin pelin vahvuudeksi. Kyllä gladiaattoriakin on kiva kouluttaa, mutta moinen elämäntapa on perin kaukainen ja sen autenttisuus jää arvailujen varaan. Sen sijaan simpuloiden elämä on meidän kaikkien elämää ja tuntuu tutulta saman tien.

Yritin paikata tietämättömyyttäni simpuloiden kasvattamisesta lukemalla aikaisemmin ilmestyneiden Simsien arvosteluja. Niiden perusteella Sims 2 on elävämpi ja todenmukaisempi, tekemistä ja ohjastamista on ykkösosaa enemmän. Simpuloiden perustarpeet sen sijaan ovat ennallaan, mutta lasten syntymä taitaa olla kakkososassa kiven takana, jos onnistuu ollenkaan. Uutta on myös joustava kamera-ajo, kuvakulman zoomailu läheltä kauas seuraamaan kasvattien tekemisiä joko ihan hipiältä tai jumalasemasta, jolloin näkymä avautuu yhtä aikaa useampaan huoneeseen. Suomen kieli on tällä kertaa kelpuutettu heti yhdeksi pelikieleksi. Kokeilin pelaamista sekä suomeksi että englanniksi, eikä käännös tökkinyt nimeksikään.

Olisi jännittävää olla erilainen ja ilmoittaa tässä vaiheessa naisen syvällä rintaäänellä, kuinka yliarvostettu ja turha kotkotus Sims on, mutta se olisi silkkaa valhetta. Tyydyn olemaan läpeensä tylsä, yhdyn ylistyskuoroon ja kerron tästedes kaikille halukkaille, kuinka mainiota ajanvietettä simpuloiden kasvattaminen onkaan.

Ai miksi ei sataa pistettä? Ei elämäkään ole täydellistä kuin hetkittäin.