Sin and Punishment (Wii/N64)

Omalaatuisista peleistä tunnetun Treasuren Synti ja rangaistus on Wii-kaupan kallein retrotuote. Suhteellisen korkeaa hintaa perustellaan sillä, että näppärä räiskintäpeli julkaistiin aikoinaan vain Japanissa. Vaikka hinta nousee jo heräteostosrajan yläpuolelle, nostan hattua julkaisupäätökselle: Wiin kauppakanava kaipaa lisää eksoottisia herkkuja.

Sin and Punishment on raiteilla rullaavaa ammuskelua, todellista putkiräiskintää. Treasuren räime piirtää tapahtumat N64:n rahkeet huomioiden komealla polygoniarmadalla, joten sankarilla on jonkin verran liikkumavaraa. Vaikka maasto rullaa ennalta määrättyyn tahtiin, sankari saa hyppiä ja liikkua oikealle tai vasemmalle. Kun esteiden väistelyyn yhdistetään vapaa tähtäys ja muhkeat vihollislaumat, sormilla ja selkäytimellä on taatusti tarpeeksi tekemistä.

Kinkkinen ohjaus pitää huolen siitä, että väistämättä lyhyenläntä Sin and Punishment antaa rahoille vastinetta. Vanha ei meinaa millään taipua nykyisestä kahden tatin räiskintästandardista poikkeavaan systeemiin, joten normal-vaikeustaso panee riittävästi hanttiin. Ohjaus ei ole tarkoituksella vaikea, se on vain N64-padista johtuen erilainen. Niin tai näin, Treasure tarjoilee räiskintäfaneille historiallisessa, teknisessä ja pelitaiteellisessa mielessä mielenkiintoisen välipalan.

85

Lisää aiheesta