Singstar (PS2) – Karaokekuninkaat

Julkaistu: 1.5.2004
Kirjoittaja: JTurunen

Kummallista, että kesti vuoteen 2004 ennen kuin ensimmäinen karaokepeli julkaistiin. Odotus on ohi, mutta FinnHits-lisälevyä vielä kaivataan.

Singstar-karaokepelin idean oivaltaa jokainen, joka tietää mitä karaoke on. Valitaan viisu, otetaan mikrofoni käteen ja annetaan mennä. Kuten lähiökuppilan kanta-asiakkaat, pelikään ei motkota vaikka terssit, kvintit ja kvartit olisivat hakusilla. Erona oikeaan karaokelaulantaan peli jakaa pisteitä hyvästä suorituksesta. Äänenkorkeuden ja rytmityksen täytyy osua kohdalleen, jotta ennätykset kaatuvat.

Karaokekaavan mukaisesti kuvaruudun alareunassa näkyvät sanat, jotka maalautuvat sitä mukaa kun laulu etenee. Lisäksi ylempänä ruudulla on joukko palkkeja, jotka kuvaavat nuotin korkeutta ja pituutta. Jokaisen lauletun äänen korkeuden näkee suoraan ruudulta saman tien, joten omaa suoritusta on helppo seurata reaaliaikaisesti.

Laulun voi luikauttaa yhdessä alkuperäisartistin kanssa. Hauskana oivalluksena esimerkiksi Lemmyn huuto miksautuu automaattisesti taka-alalle, mikäli mikrofoniin sylkevällä menee lujaa ja nuotin mukaan. Vaikeassa kohdassa alkuperäisääni nousee jälleen esille noviisia ohjaamaan.

Tekniikkaa tekniikkaa

Sonyn Lontoon-studioiden kehittämä teknologia toimii moitteetta. Vaikeimmalla vaikeustasolla äänenkorkeus arvioidaan todella tarkasti, helpoimmalla suorituksen pieni epäpuhtaus sallitaan. Laulaminen onnistuu oktaavia oletettua alempaa (ja varmaankin myös ylempää, jos äänivarat sallivat). Alkuperäiset videot vyöryvät oletuksena taustalla, mutta vapaaksi jäävään USB-porttiin voi liittää EyeToy-kameran ja keikistellä laulaessaan kuin rocktähti ikään. Kaiken kukkuraksi oman suorituksensa voi tallentaa muistikortille ja vielä koristaa äänitehosteilla!

Paketissa on kaksi mikrofonia, joten duetot ja kaksintaistelut onnistuvat. Duetoissa toisenkin laulajan osuvuus riittää, kaksintaistelussa kummankin nuotit näkyvät samanaikaisesti ruudulla, ja paremmin laulanut voittaa.

Ehkä pitäisi pikemminkin sanoa tarkemmin nuotissa ja rytmissä pysynyt! Pelkkä kuolettavan monotoninen lallattelija vie nimittäin voiton innokkaasti fraseeraavan nenän edestä. Moninpelikeitoksia varten on mukana hauska Pass the Mic -bilepeli, ja todella innokas voi rakentaa oman uran menestyskiertueita myöten.

Laulettavaa on kolmenkymmenen kappaleen verran, ja biisit kattavat kaikki nykymusiikin genret rappia lukuun ottamatta. Kaikki rokin ja popin vuosikymmenet ovat edustettuna, vaikkakin 1950- ja 60-luvut vain kahdella vaivaisella viisulla (Pretty Woman ja Downtown). Raskaampaa poljentoa on vain Motörheadin Ace of Spadesin verran. Painopiste on viime vuosien hömppähiteissä, suomalaisia lauluja Singstarissa ei ole.

Naisvaltaa

Vaikka musiikkivalikoima on paperilla monipuolinen, käytännössä suurin osa viisuista on naisartistien laulamia. Kun mukaan saadut miehet ovat vähintään tenoreita ja vetävät puolet biisistä kaiken lisäksi falsetissa, tavallinen suomalainen baritonipieru on helisemässä. Ainoa keino selvitä eteenpäin ilman äkillistä äänenmenetystä on laulaa oktaavia oletettua alempaa. Vaikka Singstar moisen ymmärtää, se tuo peliin turhaa lisävaikeutta. Sävellajin muuttaminen ei ole mahdollista kuten oikeissa karaokelaitteissa.

Laulut ovat todella vaikeita. A-han Take On Me on melkoinen urakka, eikä Justin Hawkinsin, Darknessin vinkeän laulajan, vokaaliakrobatiaan pysty tavallinen kuolevainen. Toisaalta haastetta täytyy olla, sillä muuten vaivaisiin 30 lauluun kyllästyisi nopeasti. Oikean karaokebaarin listahan on käytännössä loputon.

Laulujen tilaaminen lennosta laajakaistan kautta internetin isosta biisivarastosta olisi seuraavaa looginen askel. Moisesta palvelusta voisi maksaa kaveriporukassa melkoisen pitkän pennin (10 euroa tunti ei kuulostanut pikagallupin perusteella ollenkaan mahdottomalta hinnalta). Tällöin hauskuutta ja hupia riittäisi vuosiksi eteenpäin. Lisälevykkeet ja päivitykset ovat nekin yksi vaihtoehto, mutta tuolloin laululajitelman on pakko olla kaikkia miellyttävä, kaupallinen ja kokonaisuutena pliisu.

Nykyisellään Singstar tekee sen minkä lupaa ongelmitta ja kunniakkaasti. Toinen mokoma biisejä olisi tehnyt siitä huippupelin.

* * * * *

Noviisin viettelykset

En ole koskaan laulanut karaokea, en julkisesti enkä yksityistiloissa. Lisäksi henkilöhistoriastani ei löydy kuoroharrastusta, eikä laulunopettaja antanut aikoinaan kuin kuutosen. Senkin yrityksestä.

Hypetys huippuhauskasta harrastuksesta on totta kai tuttua, ja kolme kertaa olen lähtenyt seurueen painostuksesta karaokekuppilaan. Karmaisevista kuuntelukokemuksista huolimatta (tai niiden ansiosta) karaoke oli ennen Singstariin tutustumista varsin vieras huvittelumuoto.

Ensimmäisen puolen tunnin jälkeen käy sääliksi sekä naapureita että entistä musiikinopettajaa. Laulaminen, tai miksi tätä ulvahtelua nyt voisi kutsua, on kumminkin niin hauskaa, että sitä on pakko jatkaa kaiken uhallakin. Puolet kappaleista ovat tuttuja poppisralleja vuosikymmenten varrelta ihan viimeisiin hitteihin saakka. A-han Take On Me on infernaalisen vaikea, eikä edes sattuma tunnu osuttavan yhtään nuotinpätkääkään oikealle koreudelle. Tuomio on tyly, mutta rehellinen: 250 pistettä ja tone deaf.

Yllättäen jotkut kappaleet ovat helpompia laulettavia, tai ainakin niitä mukaellessa saa enemmän pisteitä. Didon äänenväri taitaa olla luontojaan aika lähellä omaani, ja pistemääräkin ylittää jo 3000. Motörheadin Ace Of Spades alkaa muotoutua liki bravuuriksi, mutta sen laulaminen vaatii tanakkaa asennetta ja kunnon haara-asennon. Harmi, ettei telkkaria saa ripustettua kattoon, jotta voisi ottaa oikeaoppisen Lemmy-kenon. Nyt joutuu väkisinkin liian etuvetoiseen nojaan eikä näe miten sanat menivätkään. 6000 pistettä on silti ihan mukava tulos vajaan kymmenen treenikerran jälkeen.

Jostakin syystä ehkä kaikkein hauskin laulettava on Petula Clarken Down Town. On aivan käsittämättömän ihanaa hoilata sydämensä kyllyydestä, kuinka gentle bossanova vie kohta mukanaan, mutta vaikka kuinka laulaa, pisteet jäävät jatkuvasti reippaasti alle 1000:n. Pikkuseikka ei latista lauluinnokkuuttani laisinkaan.

En tiedä lähdenkö ensi viikonloppunakaan karaokebaariin, mutta ehkäpä jossain sopivassa tilanteessa voisin tämä harjoittelun jälkeen laulaa luikauttaa jonkin poppikappaleen. Eipähän ainakaan muilla olisi sen jälkeen rimakauhua oman esityksensä kanssa.

Marika

* * * * *

Singstar-bileet

Kummalliseksi ovat pelit menossa kun arvostelemiseksi täytyy järjestää pirskeet. Singstaria saapui testaamaan iskuryhmä, johon kuului sekä kuorossa että bändeissä laulaneita kuin myös tavallisia nuotinvierestä vetäjiä. Kukaan testisessioon osallistuneista ei ollut muuten (allekirjoittanutta lukuun ottamatta) juuri pelannut videopelejä.

Kynnys osoittautui alhaiseksi, olihan tunnelmaa ensin haettu katsomalla teemaan hyvin istuva leffa Karaokekummajaiset (The Duets). Mikrofoni käteen ja menoksi! Mielenkiintoinen huomio oli se, että laulutaitoiset valitsivat mieluummin biisin, jonka he osasivat etukäteen ulkoa sanoja myöten, kun muille kelpasi laulu kuin laulu.

Alkuillan hitiksi nousi yhteislaulun eli dueton veto. Peli rekisteröi tuolloin parhaan laulajan suorituksen ja pisteyttää laulamisen sen mukaan. Samassakin biisissä toinen laulajista saattoi osata paremmin kertosäkeen ja toinen toisen osan värssyä. Kaksintaisteluakin kokeiltiin, mutta se ei jostain syystä iskenyt tulta.

Falsettihuurut

Illan musiikillinen kohokohta oli kahden laulutaitoisimman hienosti esittämä Take On Me falsetteineen kaikkineen. Uskomatonta! Me muut joudumme ulisemaan ja vinkumaan kyseisen biisin pahimmat ja vaikeimmat kohdat armopisteiden toivossa, jos nyt yleensä kehtaamme koko biisiä valita.

Loppuilta meni Pass The Mic -tiimipelin parissa. Hauskaa oli se, että Singstar arpoo tuolloin laulut, jolloin hyväkin laulaja saattaa joutua täysin tuntemattoman biisin eteen. Mukana on sekä reaaliaikaista kaksintaistelua tietokoneen arpomien laulajien välillä ja tiimin jäsenten yhdessä esittämien duettojen vertailua.

Sudden Death -tyyppinen pysy nuotissa tai kuole -osio aiheutti hysteerisimmät naurut. Yleensä oma osasuoritus oli ohi muutamassa sekunnissa, mutta osaava laulajakin saattoi häkeltyä yllättävän haasteen edessä. Niinpä voittaja ei välttämättä ollut parhaan numeron laulukokeista saanut.

Haastepelissä oli saatava tietty määrä pisteitä, muuten vastustaja voitti automaattisesti laulamatta nuotin nuottia. Minulle peli arpoi kertaalleen Darknessin I Believe in a Thing Called Love -hitin. Biisi tuli kahlattua läpi hysteerisesti nauraen, ulvoen ja vinkuen. Kaikesta huolimatta tiimi kannusti loppuun saakka: vielä kuusituhatta pistettä jäljellä! Anna palaa! Viimeinen kertsi on vielä tulematta!

Liikaa tusinahittejä

Suurinta kritiikkiä saivat kappalevalinnat. Kiistämättä melkoinen osa lauluista on kyseenalaisia nykypäivän hittejä, joita ketkään muut paitsi Singstaria hoilanneet eivät muista vuoden parin kuluttua. Lisäksi 30 laulua oli porukan mielestä aivan liian vähän.

Lopulta tuntemattomat (ja vaikeammat) biisit saivat osittaisen hyväksynnän, sillä pitäähän pelissä olla haastetta. Jos kaikki laulut kulkisivat kuin unelma ensimmäisellä kerralla, Singstariin kyllästyisi nopeasti.

Jostakin syystä kukaan testiporukasta ei isommin valitellut suomihittien puuttumista. Ehkä sitä pidettiin itsestäänselvyytenä, ulkomaisesta pelistä kun on kyse, ja ehkäpä englanninkielikin taipui kaikilta ongelmitta.

Kukaan ei myöskään kertaakaan kritisoinut Singstarin teknistä toteutusta tai sen toimivuutta. Sävellajin muuntamismahdollisuutta kylläkin kaivattiin. Sellainen kuulemma on parhaissa karaokebaarilaitteissa.

JTurunen

Biisilista

Liberty X: Just a Little

Mis-Teeq: Scandalous

The Darkness: I Believe in a Thing Called Love

A-Ha: Take on Me

Pink: Get the Party Started

Jamelia: Superstar

Motörhead: Ace of Spades

George Michael: Careless Whisper

Avril Lavigne: Complicated

Petula Clark: Downtown