Skandaali on vanha keksintö

Hugh Grantin seksiseikkailut, Winona Ryderin myymälävarkaudet, Robert Downey Jr.:n huumehörhöilyt, Michael Jacksonin pedofiliasyytteet, Jack Nicholson golfmailoineen autoruuhkassa: Hollywood on skandaaleita pullollaan.

Pienempiä kohujuttuja julkkiksista liikkuu jatkuvasti sellaiset määrät, että niitä lukemalla saa kulutettua kivasti puolet työpäivästä. Mutta osattiin sitä ennenkin.

Skandaali tuhosi läskin

Kaikkien modernien skandaalien kantaäiti on Roscoe "Fatty" Arbucklen tapaus vuodelta 1921. Lapsenkasvoinen, pullea Fatty oli rakastettu koomikko, aito koko perheen suosikki. Kun miestä vuonna 1921 syytettiin Virginia Rappe -nimisen tähtösen raiskauksesta ja murhasta, kansakunta oli hämillään.

Toki Hollywoodissa oli sattunut kaikenlaista ennenkin, mutta Fatty Arbucklen tapaus nousi ensimmäistä kertaa koko kansan tietoisuuteen. Tästä "kiitos" kuului mediakeisari William Randolph Hearstille, jonka lukuisilla sanomalehdillä oli selkeä ja usein toistettu linja: Fatty on syyllinen.

Vaikka Fatty vapautettiin syytteistä lukuisten oikeudenkäyntien jälkeen, miehen ura koomikkona oli lopullisesti pilalla. Hän jatkoi showbisneksessä kameran takana matalan profiilin lyhytfilmiohjaajana. Fatty allekirjoitti 46-vuotiaana sopimuksen Warner-studion kanssa pitkien elokuvien ohjaamisesta. Hän kuoli seuraavana yönä.

Ohjaaja William Desmont Taylor ammuttiin kuoliaaksi vuonna 1922. Syyllistä ei koskaan löydetty, mutta epäillyt olivat hyvin tunnettuja Hollywoodin tähtiä, kuten komedian uranuurtaja Mack Sennett ja miljoonien naisten ihailema, romantiikan supersankari Rudolph Valentino.

Murha ei vanhene koskaan. Taylorin tapausta pohtii vielä 2000-luvullakin nettisivu nimeltään Tayrolology (www.angelfire.com/az/taylorology/). Murhatapausta käsitellään lähes sadassa newsletterissä ilman graafisia ihmeellisyyksiä antaumuksella ja asiantuntevasti. Esimerkiksi neljännessä uutiskirjeessä esitellään 38 syylliseksi epäiltyä tahoa, kaikkea mustasukkaisesta aviomiehestä ku klux klaaniin.

Charlis Chaplinin mestariteokset ovat juuri ilmestyneet dvd:nä, mutta Yhdysvalloissa mies muistetaan paremmin muista ansioista kuin elokuvista. Vuonna 1943 Chaplinia yritettiin rahastaa isyyssyytöksillä, aiheetta, mutta skandaali oli valmis. Myös pedofiilihuhuja oli ilmassa selvästi ennen tapaus Michael Jacksonia.

Lisäksi Chaplinilla oli erimielisyyksiä paikallisten veroviranomaisten kanssa. Amerikkalaisille kovin paikka taisi silti olla Chaplinin vasemmistolaiset mielipiteet, häntä epäiltiin jopa kommunistiksi. Lopulta Chaplin sai tarpeekseen ja muutti loppuelämänsä ajaksi Sveitsiin.

Räjähtävä seksipommi

Seksisymboli ja platinablondi Jean Harlow'n skandaalit riittäisivät täyttämään puolenkymmentä Pelit-lehden sivua. 1930-luvun supertähden toinen aviomies Paul Bern teki itsemurhan epäilyttävissä olosuhteissa. Harlow oli kuuluisan gangsterin Bugsy Siegelin tyttären kummi. Harlow'lla huhuttiin olevan yhteyksiä järjestäytyneeseen rikollisuuteen. 17-vuotiaana otetut alastonkuvat levisivät julkisuuteen tehokkaasti jo ennen internetiä. Kun Harlow teki abortin, epäiltiin, että lapsen isä olisi ollut kuuluisa näyttelijä William Powell.

Errol Flynn oli paitsi karismaattinen näyttelijä ja supertähti, myös täysi sika ihmisenä. Häntä syytettiin kolme kertaa raiskauksesta, mutta aina hän selvisi syytöksistä rahojensa ja maineensa avulla. Errolin hännänheiluttelu on ikuistunut vieläkin käytettyyn sanontaan "in like Flynn". Flynnin laajan ryyppyporukan pitkät putket ja kakaramainen käyttäytyminen olivat yleisesti Hollywoodin sisäpiirin tiedossa.

Kun Flynniltä kiellettiin vodkan juominen kesken kuvausten, hän keksi pistää vodkan injektioruiskulla appelsiineihin ja syödä sitten niitä. Kaiken Flynnin örveltämisen keskellä pikkujuttuja olivat hänen ongelmansa verottajan kanssa. Flynniä epäiltiin myös natsisympatioista.

Lassie pääsi pakoon

Thelma "Ice Cream Blonde" Todd kuoli häkämyrkytykseen vuonna 1935 vain 30-vuotiaana. Virallisesti kyseessä oli itsemurha. Monet olivat eri mieltä. Parikymppisenä missikilpailuissa menestynyt Todd käytti kauneuttaan ja miehiä hyväkseen, mutta hänellä oli myös aitoja lahjoja ja mahdollisuudet nousta suureksi tähdeksi. Lyhyeksi jääneestä elämästään huolimatta kaunotar ehti esiintyä peräti 115 elokuvassa.

Monilla Hollywoodin miespäättäjillä oli syytä olla tyytyväinen Toddin kuoleman vuoksi. Nainen olisi voivut kertoa suhteestaan heihin kaikenlaista epämiellyttävää ja aviovaimoa raivostuttavaa. Epäiltyjen listalla oli myös entinen poikaystävä, gangsteri Lucky Luciano.

Joan Crawford oli tähti läpi koko 1930-luvun ja vielä pitkälle siitä eteenpäin. Hänen äitisuhteensa kutsuminen ongelmaiseksi olisi ongelma-sanan vähättelyä. Crawford nimettiin "toiseksi naiseksi" kahdessa avioerossa. Kollega Bette Midler sanoi Crawfordin harrastaneen seksiä kaikkien muiden MGM-tähtien kanssa paitsi Lassie-koiran. Omia aviomiehiä oli sentään vain viisi.

Hygienia oli Crawfordille pakkomielle. Hän poltti ainoastaan sellaisia savukkeita, joiden pakkauksen oli itse avannut. Kun putkimies käytti hänen vessaansa, Crawford vaihdatti kaikki posliinit ja putket uusiin. Kuolinvuoteellaan Crawford suuttui palvelijalleen, joka alkoi rukoilla emäntänsä puolesta. Crawrodin viimeiset sanat olivat: "Damn it! Don't you dare ask God to help me."

Lisää aiheesta

  • Kino: Kevät koittaa Hitlerille


    Kino

    Kevät koittaa Hitlerille

    Huhtikuussa tähtilaiva on lastattu kuunatseilla.

    Saksalaiset kansallissosialistit sytyttivät noin 70 vuotta sitten Euroopan liekkeihin. Vaikka yleisesti uskotaan, natsivalta ei päättynyt Berliinin miehitykseen ja Hitlerin itsemurhaan. Tappion hetkellä osa…
  • Vanhan mestarin kädenjälki

    James Cameron osaa edelleen kertoa huikeita tarinoita, vaikka pääosassa olisi pitkiä sinisiä animehahmoja.

    Kuuluin siihen ensi-iltaa edeltävänä aikana vauhdilla kasvaneeseen joukkoon, jonka mielestä Cameronin 12 vuotta vääntämä Avatar-leffa oli näkemättä nolo. Ei ihme, sillä kaikki…
  • Terveisiä Nörttilästä

    Zombileffat ovat taas in. Zombieland vääntää maailmanlopun vitsiksi, mutta kieli on liikaa poskessa.

    Aivojen perässä kuolaaviksi zombeiksi muuttunut ihmiskunta on aihe, jossa teoriassa riittää materiaalia komediaan. Muiden dystopioiden tavoin asiassa on kuitenkin yksi paha kompastuskivi:…