Tarkka-ammunta on tuttu ja pidetty välipala räiskinnöissä, mutta mitä tapahtuu, kun kiväärinkiikarin läpi tiirailu nostetaan pääosaan?

Berliini, huhtikuu 1945. Kolmannen valtakunnan viimeiset päivät ovat koittaneet. Saksa kaatuu ja sen sortuessa voittajat mellastavat pääkaupungissa ryöstäen omaisuutta ja tietoja. Tehtäväsi on amerikkalaisena agenttina puuttua peliin ennen kuin Saksan ydinaseohjelma päätyy Stalinin inhojen hurttien käpäliin.

Virallisissa kirjoissa Yhdysvallat ja Neuvostoliitto ovat vielä naimisissa, joten Berliinissä liikutaan saksalaiseen univormuun naamioituneena tarkka-ampujana. Maisemia ei silti ehdi ihailemaan, Stalinin urut laulavat kaupunkia muruiksi ja ydinkeskustaan tunkee laumoittain räyhääviä itäturisteja.

Sniper Eliten luoma kuva natsi-imperiumin perikadosta on uskottava. Väreistä on pesty pois kirkkaat sävyt, rakennukset ovat raunioina, barrikadein tukitut kadut romun peitossa. Brandenburgin portti ja muut historialliset maamerkit jököttävät kolkkoina keskellä tuhoa.

Suurin kunnia tunnelmanluonnista kuuluu taustamelulle. Äänimaailma on mitäänsanomaton ja ääninäyttelijät joko puhuvat englantia saksalaisittain murtaen tai toistelevat paria saksan- tai venäjänkielistä lausetta. Mutta ambientit sodan äänet tykkien jylinästä kaukaa kantautuviin katutaisteluihin ovat jykeviä.

Maailma kiikaritähtäimen takaa

Sniper Elitessä tarkka-ampuminen on vakava asia. Tähdätessä otetaan huomioon painovoima, tuuli, pulssi ja hengitys. Lopputuloksena tämä tappamisen taiteenlaji on mallinnettu tarkemmin kuin koskaan aikaisemmin.

Oletetaan, että realistisen tarkka-ampumisen varjolla siedän hämmentävän hidastempoisuuden. Kestän myös sen, etten voi pommitetussa kaupungissa mennä väijyskelemään kuin pariin hassuun rakennukseen. Minua ei haittaa edes se, että kaikki paitsi karttaan näköalatasanteina merkityt katot ovat suljettuja.

Asetun esipurkitetulle katolleni odottamaan, mutta mitään ei tapahdu. Horst, kahden lapsen isä Münchenistä, ei nouse bunkkeristaan polttaakseen kessua. Jos hän tulisi, voisin ampua miestä Matrix-hidastettuna ja groteskein efektein ryyditettynä polvilumpioon, jolloin Horstin urheat toverit ehkä ryntäisivät esiin piiloistaan pelastamaan kaksinkertaisella rautaristillä palkittua sankaria.

Mutta Horst ei tule, ei ennen kuin jossain aivan toisaalla ylitän näkymättömän linjan. Sniper Elite voisi toimia Hitman-tyylisenä hiekkalaatikkona, mutta sen sijaan se on staattinen ja läpeensä skriptattu puzzleräiskintä. Tavoitteiden saavuttamiseen on yksi tapa, jonka tehtävänanto kertoo kädestä pitäen. Väliaikapisteissä kenttiin syntyy lisää vihollisia.

Piilossa pysyminen on olennainen osa elämystä, sillä paljastuminen tarkoittaa yleensä kuolemaa. Sen jälkeen kun jenkkiagentti havaitaan, naapurit tietävät pelaajan olinpaikan maagisesti ja ampuvat kirotun tarkasti. Ei siinä mitään, jos vihollisen tarkka-ampuja täräyttäisi napin otsaan, mutta tuntuu omituiselta, että valtakunnankanslian portaita alas kirmaava korpraali suolaa lihani kilometrin takamatkalta konepistoolilla.

Heiluvainen kolmannen persoonan kuvakulma ja kankeat kontrollit takaavat sen, ettei lähitaisteluun intoudu huvikseen. Tankkien viereen joutuu vääjäämättä hiipimään, ja temppu päättyy useimmiten rumasti. Jos tiikerin tykki ei ehdi karjaista, itsemurhan voi tehdä panssarikauhun takapotkulla.

Idea hyvä kymmenen

Runneltu Berliini näyttää tyylikkäältä, mutta on miljoonakaupungiksi harvinaisen autio. Siviileistä ei näy vilaustakaan, Wehrmacht ja puna-armeija näyttäytyvät pari sotilasta kerrallaan. Ja vaikka äänet toista väittävät, murkulaa putoaa niskaan harvakseltaan ja silloinkin varomatkan päähän skriptatusti.

Saksalaisesta vormusta ei ole päähenkilölle paljon apua, sillä vastaantulijat ovat yleensä vihamielisiä riippumatta kansallisuudesta. En oikein päässyt selville, ketä vastaan taistelen ja miksi, autoin muun muassa "Saksan vastarintaliikettä" pitkittämään sotaa varastamalla venäläisiltä ampumatarvikkeita, mutta toisaalta salamurhasin natsipomo Bormannin.

Sniper Elite ottaa itsensä niin vakavasti, että totaalinen huumorittomuus syö vääjäämättä viihdearvoa. Lisäksi se on niin vaikea ja käsittämätöntä kärsivällisyyttä vaativa, että vaikka pelasin helpoimmalla tasolla, vietin enemmän aikaa latausruudussa kuin pelissä ja olin paitsi tylsistyä myös hermostua jatkuvaan toistoon.

Ystävällisesti sanottuna, tämä peli ei sovi kaikille. Hardcore-sniputtajat lisätkööt saldoon friikkipisteitä parin napakympin verran.